Senkin elukat

Unohdetut katkovat kahleensa. Stalinistinen johtaja ”canceloi” vastustajat ja ympäröi itsensä muita älykkäämpien olentojen sisäpiirillä. Kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Siinä tiivistelmä George Orwellin (1901–1950) romaaniklassikosta Eläinten vallankumous, jonka englantilainen alkuteos ilmestyi 1945. Suomennos julkaistiin Neuvostoliiton pelossa vasta 1969.

Maailmanpolitiikkaa ei tarvitse seurata kovin tarkkaan tajutakseen, miksi Orwellin satiiri eläinten diktatuurista on yhä synkän ajankohtainen.

Maaliskuussa Eläinten vallankumouksen oopperaversio saa Suomen-kantaesityksensä Kansallisoopperan päänäyttämöllä. Tammikuun puolivälissä Kansallisteatterissa kantaesitykseen tuli konkari Michael­ ­Baranin dramatisoima ja ohjaama näytelmä aiheesta. Baranin edellinen ohjaus Hitler ja Blondi oli menestys Tampereella ja Helsingissä päärooleissaan Seela Sella ja nuori Verneri Lilja.

Eläinten vallankumousta esitetään Kansallisteatterin 150-paikkaisessa Taivassalissa. Näyttämön toisessa päädyssä päivystää vanginvartija (Mikko Jutila), toisessa sotilaspukuinen muusikko (Juhani Nuorvala, Turkka Inkilä) harmonin ja syntetisaattorien kanssa. Seitsemän oranssipukuista näyttelijää istuu pitkällä penkillä kasvot yleisöön päin. Jokainen heistä esittää nimetöntä lammaskuoron jäsentä sekä vähintään yhtä nimettyä maatilan eläintä.

Verneri Lilja on sikojen johtaja Napoleon­, Antti Pääkkönen maailman kurjuuteen alistunut aasi Benjamin ja Pirjo Määttä Napoleoniin sokeasti uskova työhullu hevonen. Jokainen penkkiläinen on myös vuoroin kertoja, joka ikään kuin Orwellina selostaa taistelut ja muut kohtaamiset naapuritilojen kanssa.

Kertojat olivat yleisiä antiikin Kreikan ­teattereissa mutteivät nykynäytelmissä. Oudoksuin ratkaisua hetken. Sitten aloin nähdä kerrotut kohtaukset mielessäni kyllin eläväisinä.

Päivälehdissä Baranin versiota on arvioitu kuunnelmamaiseksi. Olen samaa mieltä kiittävästi, oli kyse tuotannon rahansäästöstä tai ei.

Näin hyvä kerronta yltää mielikuvituksen niihin kerroksiin, joihin katseltu toiminta ei pääse, mutta lavalla on myös riittävästi nähtävää.

Esimerkiksi Seela Sella, 88, palaa näyttämölle videoprojisoinnin kautta, jossa hän agitoi vallankumouksen käyntiin vanhana Majuri-sikana.

Eikä elukka jää seuraamaan, mitä sanoista seuraa. 

George Orwell, Michael Baran: Eläinten vallankumous. Kansallisteatteri (Bergbominkuja 2, Helsinki) 27.3. asti.