Takamaiden matala ­veisu

Yhteiskunnallisille romaaneille on tunnusomaista, että ne antavat äänen sorretuille ja syrjityille. Yhdysvaltalaiskirjailija Barbara Kingsolverin (s. 1955) Demon Copperhead on malliesimerkki tällaisesta teoksesta.

Siinä päähän potkitut eivät kuulu etnisiin tai seksuaalisiin vähemmistöihin, vaan valkoiseen köyhälistöön, takamaiden puna­niskoihin. Romaanin minäkertoja Damon Fields kummastelee edistyksellisen väen taipumusta jakaa edellisille sympatiaa ja jälkimmäisille halveksuntaa:

”Tulisiko kenellekään mieleen olla reiluja meille? Ei, eipä tulisi. Mistä tiedän? Telkkarista. Komediakanava on niin hauska, että tekisi mieli mennä avaamaan asekaappi ja tappaa itsensä.”

Damon syntyy päihderiippuvaisen yksinhuoltajaäidin lapseksi Appalakkien vuoristossa Virginian osavaltiossa. Varttuessaan häntä aletaan kutsua punaisen tukan ja kiivaan luonteen vuoksi Demon Copperheadiksi eli demoniseksi kuparipääksi.

Virginiassa itsekin asuva Kingsolver on luonnehtinut Appalakkeja Yhdysvaltain sisäiseksi siirtomaaksi.

Suuryhtiöt haalivat sieltä luonnonvarat itselleen ja käyttivät paikallista väkeä halpatyövoimanaan. Kun teollisuustaantuma iski, lääkevalmistajat ryhtyivät tekemään voittoja ruumiillisen työn raskauttamien kivulla. Purdue Pharman 1990-luvun puolivälissä patentoima Oxycontin synnytti opioidikriisin, joka kylvi kuolemaa kylissä ja kaupungeissa.

Nykyisin Appalakit edustavat Yhdysvaltain kurjimpia kolkkia ja trumpilainen oikeistopopulismi kerää siellä kannatusta.

Kingsolverin romaani tarkastelee rakenteellista köyhyyttä ja siitä sikiäviä ongelmia kertomakirjallisuuden tarjoamia mahdollisuuksia hyödyntäen.

Demon Copperhead ei kerro pelkästään siitä, miltä osattomuus näyttää yhteiskunnallisena ilmiönä, vaan ennen kaikkea siitä, miltä se tuntuu sisäisenä kokemuksena.

Teos pohjautuu Charles Dickensin klassikkoromaaniin David Copperfield, joka kuvaa orvoksi jäävän välkyn pojan nousua köyhyyden alhosta menestyväksi kirjailijaksi. Kingsolver on siirtänyt Dickensin juonen ja henkilöt 1800-luvun puolivälin Englannista 1990-luvun lopun Yhdysvaltoihin.

Äitinsä kuoltua yliannostukseen Damon elää viheliäisissä sijoituskodeissa, kunnes hän pääsee lukion amerikkalaisen jalkapallon joukkuetta luotsaavan valmentajan huostaan.

Lupaavasti alkanut urheilijan ura katkeaa­ loukkaantumiseen ja kipulääkekierteeseen.

Opioidikriisi niittää läheisiä Damonin ympäriltä, ja hän on itsekin vaarassa päätyä sen uhriksi.

Klassikkomukaelmat tuntuvat herättävän nykyprosaisteissa kiinnostusta. Yhdysvalloissa Percival Everett julkaisi viime vuonna uuden tulkinnan Mark Twainin Huckleberry Finnin seikkailuista, Nobel-palkittu puolalaiskirjailija Olga Tokarczuk puolestaan kierrätti toissa vuonna Thomas Mannin Taikavuoren.

Demon Copperhead avautuu romaanina myös sellaisille lukijoille, joille David Copperfield ei ole tuttu, mutta Dickens-yhteydet hahmottaville se tarjoaa vertailevan tulkinnan mielihyvää.

Kuinka paljon Damonin rakastettu Dori muistuttaa Davidin rakastettua Doraa?

Miten Damonia auttava Betsy Woodall vertautuu Davidia tukevaan Betsey Trotwoodiin? Onko Damonia piinaava herra Crickson luihumpi kuin Davidin kiusaaja herra Creakle?

Kingsolver onnistuu ihailtavasti Dickensin hahmojen modernisoimisessa. Useimmat näistä ovat kiinnostavia sekä itsessään että kokonaisuuden osina.

Demon Copperheadin sävyt ja tunnelmat rakentuvat minäkertojan äänenpainoista.

Damon on eläväinen tarinaniskijä, jonka pisteliäisyys antaa särmää romaanin yhteiskuntakriittiselle pohjavireelle.

Charles Dickensin teosta on tapana luonnehtia kasvuromaaniksi, ja sama määritelmä sopii myös Barbara Kingsolverin teokseen, vaikka se ei sisällä samanlaista sosiaalisen nousun optimismia. 

Barbara Kingsolver: Demon Copperhead. Suomentanut Antero Tiittula. 617 sivua. Gummerus, 2025.