Läsnäolon kumma kudelma
Sinna Virtasen teos päivittää Antiikin Kreikan hämähäkkitarua kudonnan ja strobovalojen voimalla, Minna Kontkanen kirjoittaa.
2
MIN
Mikä on parasta nykyteatterissa, joka yhdistelee vanhoja tai upouusia tarinoita esitystaiteen eri elementteihin?
Parasta on se, että nykynäytelmät eivät yritä määräillä, mitä yleisön pitää ajatella vaan kutittelevat katsojaa pitkälti muualta kuin puhekeskuksesta. Katsoja antaa tunnelman viedä jonnekin kauas pois, ymmärsipä hän teoksen jokaisen elementin ja viittauksen tai ei.
Espoon teatterin syksyn suuri kantaesitys Arakhne tuo kyllä näyttämölle myös paljon nokkelaa sanailua, jossa Antiikin Kreikan hämähäkkitaru tuodaan reippaasti nykyaikaan.
Osan ajasta Leena Uotila esittää pitkää monologia juuri niin ilmeettömän läsnäolevana kuin suomalaisista näyttelijöistä vain Leena Uotila osaa. Toisaalta osan ajasta näyttelijät Seidi Haarla ja Karim Rapatti viettävät vuorosanattoman tanssin pyörteissä.
Aivan aluksi valkokankaat kertovat näyttämön taustalla, että käynnistymässä on näytöskudontakilpailu, joka on roolitettu etukäteen kuin amerikkalainen näytöspaini. Lavalla on kolmet pienet kangaspuut, joiden ääreen istuvat sivalteleva pahis Heel (Uotila), lähes luonnottoman kiva ja hyvä Babyface (Rapatti) ja heidän asiallisempi välimuotonsa Tweener (Haarla).
Kangaspuut kolisevat. Kudonta näkyy yleisöystävällisesti myös näyttämön taustan valkokankailla. Kolmen hahmon keskustelu polveilee hämähäkkikammosta ja sukujuhlista näytelmälle nimen antaneeseen taruun, jossa jumalatar Pallas Athene rankaisee hänet kudontakilpailussa voittanutta prinsessa Arakhnea.
Heel kuvailee käsikirjoittaja-ohjaaja Sinna Virtasen teoksessa, että Arakhnen aivot jäätyvät eikä hän enää ajattele mitään, koska hänellä on enää keskushermosto.
Sinna Virtanen (s. 1987) valmistui Teatterikorkeakoulusta dramaturgiksi kymmenen vuotta sitten. Hänen teoksiaan on Espoota ennen esitetty muun muassa Kansallisteatterissa ja Ryhmäteatterissa sekä ruotsinkielisessä Viiruksessa.
Arakhne jatkaa Espoon teatterin laadukkaaksi havaittua ohjelmistolinjaa, jossa paino on kansainvälisissä vierailuesityksissä ja nykyteatterin kotimaisissa kantaesityksissä. Esitystekniikka on häikäisevää, kuten teknologiakaupunkiin sopii.
Valoherkkien katsojien kannattaa huomioida, että ainakin ensi-illassa näytelmän strobovalot olivat liiankin häikäiseviä. Silmiä joutui pitämään kiinni minuuttikaupalla. Se tuskin oli tekijöiden tarkoitus, vai oliko? Käsikirjoitus ei kerro eikä sen tarvitsekaan.
Sinna Virtanen: Arakhne. Espoon teatteri (Revontulentie 8, Tapiola) 1.11. asti.
OIKAISU Juttua muokattu 8.9.2025. Roolihahmojen Heel ja Tweener nimien kirjoitusasua korjattu.