Ei mikään Sukuni salat
Jatkosodan perintö on ylisukupolvinen trauma. Ari Matikaisen Tiedustelijat-dokumentissa se raatelee Joonas Saartamoa.
4
MIN
Dokumenttielokuvaa tehdessä ei voi olla varma, mistä teos lopulta kertoo.
Ohjaaja Ari Matikaisella oli elokuvaidea kaukopartiomiehistä. Aivan alussa hankkeeseen liittyivät Mikko Porvali ja Mika Wist.
Historioitsija Porvali tiesi aiheesta valtavasti. Wist taas oli kaukopartiolegenda Eugen Wistin sukulainen, joka oli etsinyt isosetänsä jäännöksiä parinkymmenen vuoden ajan. Ne löytyivät syksyllä 2019. Tuolloin oli kulunut tasan 75 vuotta siitä, kun muun muassa rajan takaisen hopea-aarteen hakijana tunnettu ylikersantti oli kaatunut Karjalankannaksella.
Matikainen näki dokumentin toteutustapana jotain agenttielokuvan keinoja lainaavaa. Ainakin mukaan tulisi näyttäviä lavastettuja sotakohtauksia.
Kantava tarina Tiedustelijoihin löytyi yllättävästä suunnasta.
”Näyttelijäystäväni Jari Virman kuuli, että teen elokuvaa kaukopartioaiheesta”, Matikainen muistelee.
”Tiesitkö, että Jonden vaari oli Hannes Vehniäinen”, Virman kysyi Matikaiselta. Joonas Saartamo eli Jonde oli vanha tuttu, alun perin nuorisoelokuvan Menolippu Mombasaan kuvauksista.
Jonde olikin tärkeän kaukopartiomiehen lapsenlapsi, loistava hahmo selvittämään Vehniäisen salaisuuksia. Kuten kaukopartioasioihin kuului, tehtävät oli pidetty omana tietona sodan jälkeenkin.
Dokumentinteko on kuin flipperiä, Matikainen sanoo.
”Pelaat pitkään ja palloja menee hukkaan, mutta yhtäkkiä voi olla kymmenen tuhatta pistettä taulussa.”
Matikainen ei halunnut tehdä Sukuni salat -televisioformaatin mukaelmaa, jossa päähenkilö selvittelee juuriaan ja taustalla soi hempeä musiikki.
”Jonde selvitti asiaa kotona ja kävi ilmi, että vaikka Vehniäinen ei ikinä puhunut sota-ajasta, hän oli säilyttänyt kaiken.”
Mitä se tarkoitti: löytyi ensin kenkälaatikollinen kirjeitä, sitten nippu valokuvia ja toinenkin nippu valokuvia. Sellaisia, joita ei ollut virallisissa arkistoissa.
”Sitten Jonde soitti, että nyt löytyi vähän isompi laatikko. Se oli valtava ja täynnä kirjeitä. Tiesin, että tässä on elokuva.”
Dokumentaristin asema on etuoikeutettu, Matikainen uskoo. Ammatti vie paikkoihin, jotka muuten olisivat ulottumattomissa.
”Venäjän vapainta miestä tehdessä istuin Sveitsin suurlähetystön saunassa (kirjailija) Viktor Jerofejevin ja Sveitsin suurlähettilään kanssa keskustelemassa Venäjän turvallisuustilanteesta. Yhden tähden hotellia tehdessä sain elää Jorma Kääriäisen kanssa keikkaelämää.”
Toisinajattelija Jerofejev kritisoi Putinin Venäjää ankarasti jo ennen Krimin valtausta. Venäjän vapain mies sai jossain määrin kriittisen vastaanoton. Nyt dokumenttia voi pitää enteellisenä.
Karpo-dokumentti oli oma lukunsa.
”Alku oli tahmea. Hannu murahteli ja vastaili kysymyksiin lyhyesti, että enks mä tästä ole jo puhunut.”
”Erään pitkän ja takkuisen kuvauspäivän jälkeen kannoin kuvauskalustoa hotellille. Hannu tuli ovesta. Anteeksi, olen ollut tosi vittumainen kaveri, Hannu sanoi”, Matikainen kuvailee.
”Seuraavana päivänä Hannu kysyi, käykö kamera ja puhui kaksi päivää melkein tauotta.”
Tärkeintä on luottamus, dokumentintekijä sanoo.
”Tämä on siinä mielessä kuin bändihommaa.”
saartamon matka isoisänsä elämään ja pään sisään johtaa dokumenttielokuvassa yllättävään henkilökohtaiseen kriisiin.
Kun Saartamo menee terapiaan ja pyytää Matikaisen kuvaamaan, Tiedustelijoista tulee kertomus ylisukupolvisista traumoista.
”Mentiin vihanhallinnan käsittelyyn. Syntyi ihan erikoinen luottamuksen piiri.”
Tiedustelijoita tehtiin viitisen vuotta. Ei rahoittajille olisi alkuvaiheessa voinut sanoa, että kaukopartiodokumentin päähenkilöksi tulee tunnettu näyttelijä, joka alkaa käydä asioitaan läpi terapiassa kameran edessä. Lopputulos on kuin Matikaisen Sota ja mielenrauha -dokumentin rinnakkaisteos.
Taistelutoverit-henkiset lavastetut jaksot kaukopartiosodasta jäivät leikkauspöydälle. Aidot valokuvat puhuttelevat enemmän.
Matikainen kritisoi suomalaista dokumenttielokuvien rahoitusta sekä sitä, millaisiksi dokumentit meillä mielletään. Hän toteaa Suomen jääneen jalkoihin. Muut Pohjoismaat tekivät suoratoistobuumin aikana dokumentteja isommin resurssein ja kansainvälisemmin.
”Meillä dokumentti mielletään taide-elokuvan muodoksi.”
Matikainen kertoo, että ei ole koskaan pitänyt dokumenteista, joissa ”itketään pimeässä nurkassa”.
Alaa ravistelee nyt raju kriisi, kun Yleltä ja muusta julkisesta rahoituksesta leikataan.
”Se pitää hyväksyä ja taistella paremman puolesta. Viimeksi vuoden 2007 tienoilla tuntui, että dokumentintekeminen loppuu, mutta siitäkin selvittiin.”
Terve luova tuho voisi ehkä tehdä hyvääkin. ”Se voisi uudistaa rakenteita. Tässä on vähän kehitysmaaefektiä. Kun rahaa on lähetetty, ei ole välttämättä ryhdytty rakentamaan uutta ja omaa.”
Paikalleen Matikainen ei aio jäädä. ”Ei rokkibändikään jää kotiin, jos ei saa virastosta rahaa.”
Seuraavaan elokuvaansa Matikainen kertoo jo saaneensa alkurahoituksen – Virosta.
Tiedustelijat elokuvateattereissa 22.11.
OIKAISU
Juttua muokattu 17.11.2024 klo 17.00. Jutussa viitatun televisioformaatin nimi ei ole Sukuni tarina vaan Sukuni salat.