Uteliaisuus on olennaista
Anna Estarriola horjuttaa vakiintuneita taiteen kokemisen tapoja.
Vuosikymmen sitten Anna Estarriola (s. 1980) saavutti tärkeän etapin: kolme teosta oli esillä Kiasman kokoelmanäyttelyssä.
Nyt vuorossa on vielä merkittävämpi harppaus kadun toiselle puolelle Amos Rexiin. Museon täyttävään näyttelyyn on valittu 17 teosta kymmenen viime vuoden ajalta.
Niistä suurin, Piles of Things, on valmistunut erityisesti tähän tilaan. Kolme enemmän tai vähemmän ihmismäisten hahmojen ryhmää tasapainoilee akrobaattisesti kohti näyttelysalin korkeaa kattoa.
”Teoksessa yhdistyy minulle tärkeitä teemoja”, Estarriola sanoo. Yksi niistä on esiintyminen.
”Ääniraita kertoo hahmojen välisestä kommunikaatiosta, joka ei aina toimi. Kun katsoja kiertää kävellen teosta, muuttuu myös havainto kokonaisuudesta. Aistit eivät ole niin luotettavia kuin usein kuvittelemme.”
Katalonialaislähtöinen taiteilija on asunut Suomessa yli 20 vuotta. Estarriolan äidinkieli on katalaani ja hän osaa suomea, mutta käyttää mielellään englantia niin teoksissaan kuin keskustelussakin.
Estarriolan taiteessa kielen valinta sisältää piilomerkityksiä: englannin yhdenmukaistava valta-asema tulee kyseenalaistetuksi ironisella, tahallisen työläästi avautuvalla kielenkäytöllä.
”Kieli on kuitenkin vain yksi osa teosteni tarinaa”, hän kertoo. ”Kaikki alkaa ideasta, piirroksin tehdystä luonnoksesta, joka ympärille kokonaisuus hahmottuu. Prosessi valmiiksi teokseksi vie tyypillisesti kuukausia, ja mukana on eri alojen ammattilaisia.”
Esimerkiksi edellä mainitun Piles of Things -teoksen äänimaisemaa on ollut tuottamassa kuorolaulajia ja äänenkäsittelyn ammattilaisia. Rakentamisesta on vastannut moniammatillinen työryhmä.
Estarriolan taiteen mittakaava ulottuu ihopoimujen suurennoksista avaruuden sfääreihin. Absurdi huumori ja vakavat pohdinnat vaihtelevat. Nykytaiteen tekniikoita sekoitetaan ja sovelletaan vaihtelevin tavoin. Niinpä katsoja etenee yllätyksestä toiseen.
Suurimmalle osalle yleisöstä teokset ovat todennäköisesti uusia tuttavuuksia, vaikka niitä on nähty vuosien varrella museoissa ja gallerioissa. Vuonna 2022 Estarriolan töitä oli yhtaikaa kolmen museon ryhmänäyttelyissä: Kiasma, Amos Rex ja HAM.
Estarriolaa on mahdoton lokeroida mihinkään nykytaiteen kategoriaan. Se ei välttämättä ole etu tunnettavuuden rakentamisessa. Hän ei kuitenkaan ajattele taiteen tekemistä ensisijaisesti urana.
”Olen vain äärettömän iloinen, että olen saanut mahdollisuuden työskennellä taiteilijana. Aikaperspektiivi on erilainen kuin monessa muussa ammatissa. Tätä näyttelyäkin on valmisteltu useita vuosia.”
Taiteilijan mukaan uteliaisuus erilaisia vaikutteita kohtaan on hänen tuotantonsa kantava voima. Viehätystä on löytynyt esimerkiksi vanhasta lääketieteestä, jossa on porattu reikiä kalloon tai arveltu ihmisen kuollessa viimeisen näkymän tallentuvan verkkokalvolle. Uskottiin, että se saataisiin jälleen näkyviin kunhan vain keksittäisiin oikea tekniikka.
Uteliaisuus on olennainen osa Estarriolan teosten ihmiskuvaa, jossa olennaista on ihmisten halu tutkia ympäröivää maailmaa. Ihminen on kuitenkin kaukoputkineen ja mikroskooppeineen hauras biologinen olento. Tietämyksemme on rajallista, virheellistäkin.
”Tieto on pakkomielle, jossa ei voi välttyä epävarmuuksilta. Elämänsä rajallisuudesta tietoisena ihminen pohtii myös siihen liittyviä asioita, jolloin karu totuus kohtaa maagistakin ajattelua.”
Meistä jää tuhkattuina 3,5 prosenttia kehomme painosta, ja nykyisin osa siitä on mikromuovia, kertovat Estarriolan teokset, joilla on tieteellinen perustansa.
Samalla Estarriolan selityksiä kaihtava tuotanto horjuttaa taiteen kokemisen vakiintuneita tapoja.
Esimerkiksi Moment-teoksessa hyperrealistisena veistoksena toteutettu tanssija on jähmettynyt hiustensa varaan kuin kesken voltin. Ympärillä toukkamaiset hahmot ääntelevät tuskin kuuluvasti kurisevan vatsan tavoin. Pelottavuuden, outouden ja hauskuuden välimaastossa tulkinta jää katsojalle.
Anna Estarriola: Staged Circumstances and Piles of Things. Amos Rex (Mannerheimintie 22, Helsinki) 31.8. asti.