Kriisiajan kansleri

Arvio on julkaistu ensi kertaa mielipidelehti Kanavassa 2/2025.

Saksan liittokansleri on tuskin koskaan ollut niin merkittävässä osassa ulkopolitiikassa kuin Angela Merkel. Helmut Kohl johti maata historiallisessa mutta suotuisassa vaiheessa, kun taas Merkel kohtasi monia kriisejä ja sai kritiikkiä eri suunnista.

Eniten arvostelua on luultavasti kohdistunut Merkelin Venäjä-politiikkaan. Yksi merkkipaalu siinä oli Naton huippukokous Bukarestissa 2008. Tuolloin Merkel ja Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy torjuivat ehdotuksen Ukrainan ja Georgian jäsenehdokkuudesta sotilasliitossa. Kompromissina Nato-kokouksen julkilausumaan tuli maininta näiden maiden tulevasta jäsenyydestä ilman virallista ehdokkuutta.

Muistelmissaan Merkel sanoo, että jäsenehdokkuusohjelman aloittamisesta olisi voinut kulua viisikin vuotta ennen kuin maat olisivat olleet jäseniä ja turvatakuiden piirissä. Hän pitää illuusiona, että jäsenehdokkuus olisi suojannut Ukrainaa ja Georgiaa Vladimir Putinin aggressiolta.

Neljä kuukautta Bukarestin kokouksen jälkeen alkoi Georgian sota, jossa Venäjän joukot tunkeutuivat Georgian sydänmaille asti. Perusteluna oli venäläisvähemmistöjen suojeleminen. Edellisenä vuonna Merkel oli kuunnellut Putinin puhetta Münchenin turvallisuuskokouksessa. Merkel luonnehtii puhetta omahyväiseksi. ”Ei sanaakaan ratkaisemattomista konflikteista kotinurkilla Vuoristo-Karabahissa, Moldovassa ja Georgiassa”, hän huomauttaa.

Merkel oli tiiviisti mukana Minskin sopimuksen neuvotteluissa, jotka oli aloitettu Venäjän vallattua Krimin ja käynnistettyä sepa­ratistien sotatoimet Itä-Ukrainassa. Kun Barack Obama lupasi Yhdysvaltojen toimittavan Ukrainalle ainakin puolustusaseita, jos Minskissä ei päästäisi tuloksiin, Merkel sanoi, että asetoimitukset saattaisivat vahvistaa Ukrainassa sotilaalliseen ratkaisuun uskovia voimia, vaikka Ukrainalla ei ollut toivoa menestyksestä. Toisaalta hän kertoo ristiriitaisesti ymmärtäneensä, että Ukrainaa ei saisi altistaa Venäjän väkivallalle ilman suojaa. Minskin sopimuksen mukaisia tulitaukoja rikottiin jatkuvasti ja pääasiassa syypäitä olivat Venäjän tukemat separatistit, hän muistelee.

Oudolta tuntuu Merkelin ajatus, että Putinin hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 olisi ehkä voitu välttää, ellei koronapandemia olisi estänyt henkilökohtaisia tapaamisia. Olihan Putin jo vuosikausia aikaisemmin sanonut, että venäläiset, ukrainalaiset ja valkovenäläiset ovat samaa kansaa, ja vuonna 2005 hän luonnehti Neuvostoliiton hajoamista vuosisadan suurimmaksi geopoliittiseksi katastrofiksi.

Energia on Saksan ja Venäjän suhteissa yksi avainkysymys. Syyskuussa 2005, hieman ennen liittopäivävaaleja allekirjoitettiin Putinin ja liittokansleri Gerhard Schröderin läsnä ollessa sopimus Nord Stream 1 -kaasuputken rakentamisesta. Puola kieltäytyi osallisuudesta ja panosti sen itsensä tai Ukrainan kautta kulkeviin putkiin.

Vuonna 2015 solmittiin vielä sopimus Nord Stream 2 -kaasujohdosta. Saksan lisäksi mukana oli yrityksiä Hollannista, Itävallasta ja Ranskasta. Merkel suostui sopimukseen vain sillä ehdolla, että Ukraina saa jatkosopimuksen oman kaasuputkensa käyttämisestä. Se myös solmittiin vuonna 2019. Nord Stream 2:n rakentaminen oli aloitettu 2018, ja sen keskeyttäminen olisi vaatinut oikeusjärjestelyjä koko Euroopan tasolla. Venäjään kohdistui jo silloin pakotteita Krimin miehityksen vuoksi.

Merkelillä oli merkittävä rooli myös Saksan ydinvoimapäätöksissä. Schröderin hallitus oli vuonna 2001 sopinut sähköntuotantoyhtiöiden kanssa, että ydinvoimasta luovutaan, mutta Merkelin hallitus päätti kumota tämän päätöksen ja päinvastoin pidentää ydinvoiman käyttöaikaa. Päätös kirjattiin hallitusohjelmaan vuonna 2009.

Maaliskuussa 2011 tehtiin taas täyskäännös. Merenalainen maanjäristys Japanin rannikon edustalla aiheutti valtavan tsunamin ja viidentoista metrin korkuiset aallot iskeytyivät Fukushiman ydinvoimalaan. Siellä tapahtui räjähdys ja reaktorin ydin suli.

Merkelin mielestä se, että Japaninkaan kaltainen korkeiden turvallisuusnormien maa ei pystynyt estämään tulva-aallon vaikutuksia ydinvoimalaan, oli otettava huomioon myös Saksassa. Kolme kuukautta tsunamin jälkeen hän ilmoitti hallituksensa päättänen, että Saksa luopuu ydinvoimasta vuoteen 2022 mennessä. Hyvä kysymys on, mikä todennäköisyys Saksan ydinvoimaloilla olisi ollut kohdata vastaavanlainen tsunami.

Suhde Israeliin on Saksan ulkopolitiikassa keskeinen. Saksan on pysyttävä tietoisena ikuisesta vastuustaan holokaustista, historiansa moraalisesta katastrofista, Merkel korostaa.

Vuonna 2008 hän puhui Israelin parlamentissa Saksan historiallisesta vastuusta Israelin turvallisuudesta, ”joka on osa maani valtionetua”. Merkelin mukaan Israelin turvallisuus ei ollut hänelle liittokanslerina koskaan neuvottelukysymys. ”Ja kun asia on niin, tosipaikan tullen se ei saa jäädä pelkäksi puheeksi”, hän vakuutti. Se ei tosin merkinnyt samanlaista avustusvelvollisuutta kuin Nato-maiden kesken, mutta oli silti lähempi sidos kuin moniin muihin maailman maihin.

Muistelmissa Merkel kuitenkin arvostelee pääministeri Benjamin Netanjahua ja tämän siirtokuntapolitiikkaa, joka on nakertanut pohjaa kahden valtion ratkaisulta. 

”Me pystymme tähän” (Wir schaffen das), sanoi Merkel kesällä 2015, kun pakolaisten määrä oli kasvussa. Se lienee hänen tunnetuin historiaan jäävä lauseensa.

Merkel ihmettelee, että häntä on vuosikaudet syytetty tuon lauseen vuoksi ikään kuin hän olisi yrittänyt haalia kaikki maailman pakolaiset Saksaan. Syyskuun alussa Unkarissa olleita pakolaisia alkoi tulla moottoritietä pitkin kävellen Budapestista kohti Itävallan rajaa. Merkel arvioi, että jotain oli tehtävä, jos haluttiin välttyä kuolonuhreilta. Hän sopi Itävallan liittokanslerin Werner Faymannin kanssa, että pakolaisjoukko jaettaisiin tasan Itävallan ja Saksan kesken. Merkel kommentoi tilannetta: ”Jos meidän pitää pyytää anteeksi sitä, että hätätilanteessa kasvoillamme on ystävällinen ilme, sitten tämä ei ole minun maani.”

Pakolaiset otettiin Saksassa ensin ystävällisesti vastaan, mutta pian ilmapiiri muuttui. Merkel ja muut EU-johtajat totesivat tarvitsevansa yhteistyötä Turkin kanssa pakolaistilanteen hallinnoimiseksi. Maalle annettiin taloudellista tukea sinne jääneiden pakolaisten oleskelun rahoittamiseksi.

Merkeliä arvosteltiin monelta taholta poikkeustilanteiden ratkaisuista. Hän jää silti historiaan merkittävänä poliittisena johtajana, DDR:ssä kasvaneena Saksan ensimmäisenä naispuolisena liittokanslerina. 

Yrjö Lautela on toimittaja ja tietokirjailija.

Angela Merkel ja Beate Baumann: Vapaus. Muistelmat 1954–2021. Freiheit. Erinnerungen 1954–2021. Suomennos Tähti Schmidt, Kari Koski ja Kirsimarja Tielinen. Tammi 2024, 732 sivua.