Andrea Maria Schenkelin Hiljainen kylä on pelottava mutta tylsä
Pieni saksalaiskylä on lähes suljettu yhteisö, ja siellä tapahtuva raaka koko perheen surma saa tarinat liikkeelle.
Kukaan ei pitänyt tiukan uskonnollisesta ja sulkeutuneesta perheestä, jonka vanhaisäntä oli kaiken lisäksi saita ja vahvojen huhujen mukaan tyttärensä esikoisen isä.
Andrea Maria Schenkelin (s. 1962) esikoisromaani Hiljainen kylä sai Saksan arvostetuimman dekkaripalkinnon, ja siitä on tullut kansainvälinenkin menestys.
Schenkel luo tiheää jännitystä vuorottelemalla kaikkitietävän kertojan osuutta ja kyläläisten minämuotoisia todistajanlausuntoja. Kyläläisten kertomukset paitsi valottavat yksi kerrallaan surmapäivien tapahtumia eri näkökulmista myös klassiseen tapaan sysäävät epäilyjä teon motiiveista ja siihen syyllisestä tai syyllisistä uusiin suuntiin.
Aidosti pelottavan tunnelman luominen on Schenkelin vahvuus, mutta juonensa osalta romaani on tylsänpuoleinen. Suljetun yhteisön tunkkaisuus jaksaa kiehtoa juuri ja juuri pienoisromaanimitan verran.
Schenkel on käyttänyt inspiraation lähteenään todellista, 1920-luvulla Baijerin Hinterkaifeckissä tapahtunutta veritekoa, joka on yhä selvittämättä, mutta on siirtänyt tapahtumat toisen maailmansodan jälkeiseen Saksaan.
Lienee osa romaanin markkinointia, että 1920-luvun tositapahtumista kaksi tietokirjaa kirjoittanut toimittaja syytti Schenkeliä plagioinnista.
Andrea Maria Schenkel: Hiljainen kylä. Suom. Leena Vallisaari. 231 s. Gummerus 2009.
Lue Kristina Carlsonin näkökulma tähän kirjaan Suomen Kuvalehdestä 14/2009 (ilm. 3.4.)
Teksti Karo Hämäläinen