Kynttilät palamaan, pipo päähän
Tärpeissä myös kynttilöitä, joissa palaa kasviöljy.
Kasviöljyä ikkunalle
Kynttilätehdas Desico toi 1960-luvun puolivälissä markkinoille Suomen ensimmäiset pöytäkynttilät, jotka pysyivät pystyssä ilman kynttilänjalkaa. Kaikki yhtiön kynttilät valmistetaan nykyisin Raaseporin Fiskarsissa läpivärjätystä parafiinin ja EU-alueella tuotetun oliiviöljysteariinin sekoituksesta, aina ilman palmuöljyä. Tuotannossa on myös kruunukynttilöitä.
Kutittaa vähemmän
Alpakan ja esimerkiksi jakkihärän villa sopii monille, jotka saavat iho-oireita lampaanvillasta. Jyväskylästä lähtöisin oleva Alpa Oy suunnittelee ja teettää neuleita, joissa kaikki villa on perulaista alpakkaa. Joissain vaatteissa on alpakan lisäksi silkkiä. Suurin osa mallistoista neulotaan koneellisesti Baltiassa, mutta pipot tehdään Suomessa. Niin myös syksyn uutuus Fold, jota tehdään neljän eri värisenä Siikaisissa.
Lähituotanto-Muji
Helsinkiin avattu japanilaisen designjätin Mujin myymälä on Euroopan suurin, joten valikoimista löytyy sekä ketjun muista liikkeistä tuttua luomupuuvillaa ja muovitavaraa että jotain tässä yhteydessä uutta: lähiruokaosasto. Myymälän ravintolapäällikkö Heikki Ahopelto tiimeineen on valinnut osastolle syötävää pientuottajilta ympäri Suomea. Keittiömestari Ahopelto on tuttu muun muassa Heikin lähiruokaa -tv-sarjasta ja toiminut myös ravintoloitsijana ja keittokirjailijana.