Aleksi Bardy halusi dokumentillaan kertoa, miltä tuntuu olla presidentti: "Raskas, vaikea ja epäkiitollinen työ"

Aleksi Bardy
Teksti
Tuomo Lappalainen
Aleksi Bardy seurasi Tarja Halosta puolentoista vuoden ajan. Kuva Kaisa Rautaheimo.

Aleksi Bardyn ohjaama Rouva Presidentti -dokumenttielokuva alkaa arkistosta kaivetulla filminpätkällä, jossa nuori SAK:n lakimies Tarja Halonen kovistelee Elannon pomoja siitä, ettei naisia ole valittu osuuskaupan hyvävelijohtajistoon. Pukuherrat kiemurtelevat silminnähden kiusaantuneina, mutta Halonen vain jatkaa läksytystään.

Kohtaus on yli kolmenkymmenen vuoden takaa, mutta jos sitä kuuntelisi silmät kiinni, sen voisi kuvitella yhtä hyvin tähän päivään. Ohjaaja ei ole ottanut sitä mukaan sattumalta. Naisasia on edelleen yksi Halosen lempiaiheista.

”Halosesta oli syntynyt jo aikaisemmin kuva, että hän pystyi säilyttämään presidenttinäkin idealisminsa”, Bardy sanoo. ”Elokuvaa tehdessä tämä käsitys vain syveni ja tarkentui.”

Toisen kauden on sanottu olleen Haloselle väsynyttä pakkopullaa. Bardy on toista mieltä. Hänestä Halosessa on paljon samaa kuin nuorissa poliitikoissa, jotka vielä uskovat voivansa oikeasti muuttaa maailmaa.

”Kansainvälisissä yhteyksissä hänen silmissään näkyi sellainen palo ja intohimo, että tiesi hänen varmasti nauttivan työstään.”

Mutkattomasti julkinen

Kuva Marjo Tynkkynen

Dokumentti kertoo paitsi Halosesta, myös presidentti-instituutiosta ja suomalaisten suhtautumisesta presidenttiin.

Bardyn mielestä se on jännittävällä tavalla yhtä aikaa sekä tuttavallista että kunnioittavaa.

Kuvausryhmä seurasi Halosta puolentoista vuoden ajan ja kävi hänen mukanaan muun muassa Venäjällä ja Namibiassa.

”Ulkomailla kunniakomppaniat olivat jollakin lailla ryhdikkäämpiä ja paikat oli kaikkialla siivottu viimeisen päälle. Suomessa on aina jäänyt lippusiimaa jonnekin ja kansalaiset toljottavat presidenttiä suu auki karvalakki päässä kännykkäkameroineen. Minusta siinä on jotakin kauhean sympaattista”, Bardy vertailee.

Sama juhlallisuuden ja maanläheisyyden kontrasti näkyi myös Halosen omassa olemuksessa.

”Hän on pohjimmiltaan mutkaton ja välitön suomalainen, ja kun presidentti-instituutio on muodoiltaan aika jäykkä, siitä seuraa joskus hauskoja tilanteita.”

Bardy arvelee, ettei Halonen päässyt koko aikana täysin sinuiksi presidentin asemaan liittyvän julkisuuden kanssa.

Kovinta oli yksityisyyden menettäminen. Elokuvassa Halonen suree, kuinka hän ei voi viedä kissaakaan eläinlääkäriin itse, koska siitä syntyisi niin kauhea hälinä ja lääkäri jännittäisi turhaan.

”Aika hyvin hän on kuitenkin adaptoitunut presidentin rooliin, vaikka kunniakomppanioiden tarkastaminen tuskin oli ihan kärjessä, kun hän nuorena tyttönä ajatteli, mitä tekisi elämässään.”

Halonen ei sensuroinut

Bardyn mukaan elokuva ei pyri antamaan kattavaa kuvaa presidentin työstä. Tekijät halusivat painottaa kuvia ja tunnelmia ja antaa niiden puhua puolestaan.

”Sanojahan on muutenkin maailma täynnä, ja presidenttien puheita on kuultu vaikka kuinka paljon.”

Halonen sai nähdä etukäteen raakaleikkausversion, mutta hänellä ei ollut sisältöön veto-oikeutta. Loppujen lopuksi hän kommentoi vain paria kohtaa, jotka eivät edes koskeneet häntä itseään.

Bardy on itsekin pyrkinyt kerran vasemmistoliiton ehdokkaana eduskuntaan. Politiikka kiinnostaa häntä edelleen, mutta poliitikon ura ei.

”Se on raskas, vaikea ja hyvin epäkiitollinen työ, ja presidentin tehtävä on ihan painajaismainen.”

Kuva Marjo Tynkkynen.