Akateemikko Rauni Mollberg kuollut
Elokuvaohjaaja Rauni Mollberg on kuollut. Akateemikko menehtyi 78-vuotiaana Loimaalla.
Mollberg työskenteli taiteilijaprofessorina 1970- ja 80-luvulla, ja akateemikon arvonimen hän sai 1989.
Mollberg kuoli varhain torstaiaamuna. Hän menehtyi Loimaalla pitkän ja vaikean sairauden jälkeen. Mollberg oli kuolleessaan 78-vuotias.
Rauni ”Molle” Mollberg tuli suomalaisyleisölle tutuksi jo 1960-luvulla televisiosarjoistaan Meidän herramme muurahaisia ja Tehtaan varjossa. Elokuvaohjaajana hän löi itsensä läpi heti esikoisellaan Maa on syntinen laulu, joka keräsi elokuvateattereissa yli 700 000 katsojaa.
”Maa on syntinen laulu oli myös ensimmäinen suomalainen elokuva, joka menestyi kansainvälisesti. Mollberg oli siinä mielessä päänavaaja”, muistuttaa elokuvaguru Peter von Bagh.
Muita Mollbergin tunnettuja elokuvia ovat muun muassa Milka – elokuva tabuista, Tuntematon sotilas sekä von Baghin suosikki, Aapeli-filmatisointi Aika hyvä ihmiseksi. Mollbergin viimeiseksi elokuvaksi jäi komedia Paratiisin lapset vuodelta 1994.
Mollberg käsitteli töissään yleisinhimillisiä teemoja, kuten nuoren naisen seksuaalista heräämistä, kiellettyä rakkautta, uskonnollisuutta ja sodan mielettömyyttä. Hän arvosti luontoa ja tavallista arkea, ja hänet tiedettiin erityisen taitavaksi löytämään – ja myös ohjaamaan – amatöörinäyttelijöitä.
”Elokuvani lähtevät ihmisestä, ja siitä aion pitää kiinni niin kauan kuin jaksan työtä tehdä”, ohjaaja itse luonnehti työtapaansa.
Von Baghin mielestä Mollberg sai vanhanaikaisen Suomi-filmin elämään.
”Hän oli erittäin tärkeä perinteellisen suomalaisen elokuvan hyveiden kaitsija. Hänellä oli lämmin ja luova suhde kirjallisuuteen, ja hän oli suurenmoinen näyttelijöiden ohjaaja. Hän osasi etsiä näyttelijöistä sellaisia ulottuvuuksia, joita kukaan muu ei saanut heistä irti”, von Bagh summaa.
Rauni Mollberg työskenteli taiteilijaprofessorina vuosina 1978-1988, ja akateemikon arvonimen hän sai 1989.
Mollberg oli syntynyt 15. huhtikuuta 1929 Hämeenlinnassa. Hän valmistui Suomen teatterikoulusta 1950 ja työskenteli sen jälkeen näyttelijänä ja ohjaajana muun muassa Kuopiossa. Vuonna 1963 hän aloitti ohjaajana Yleisradion tv-teatterissa.
STT–SANNA NIKULA
(STT)
Vielä kerran, Molle (pdf; SK 7/2005)