
Ylessä kuohuu yhä: Toimitusjohtaja vaihtaa maisemaa ja MOT:n tuottajalegenda poistui vähin äänin
Uutisanalyysi: Uusi tutkiva journalismi ei näy yleisölle, vaikka Yle jo viime kesänä lupasi panostaa tutkiviin juttuihin.
Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen, 56, ilmoitti 25. tammikuuta jättävänsä Ylen toimitusjohtajan tehtävät.
Virallisesti lähtöön ei liity Ylen mukaan dramatiikkaa, vaikka Ylen johtaminen oli vuonna 2017 täysin sekaisin.
Toimitusjohtaja Lauri Kivisen tuki ja turva, vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen sai potkut 29. toukokuuta 2017. Jääskeläisen lähtö Ylestä oli seurausta useista virheistä, jotka liittyivät pääministeri Juha Sipilän (kesk) sukulaisiin liittyvään Terrafame-uutisointiin.
Julkisen sanan neuvoston mukaan Jääskeläinen luovutti pääministerille journalistista valtaa ja Ylestä ulkopuolisen selvityksen tehnyt professori Olli Mäenpää ruoti raportissaan Jääskeläisen toimintatapoja.
Jääskeläisen potkujen jälkeen mediapiirit alkoivat puhua siitä, että myös toimitusjohtaja Kivinen olisi lähdössä Ylestä. Huhuista tuli totta puoli vuotta myöhemmin.