Voi kun ne toisivat muslimin paikalle – Charlie Hebdo -piirtäjä agenttileikissä Helsingissä
”Meillähän on sananvapaus”, nauratti iskusta selvinnyt Willem.
Bernard Holtrop, 73, on koetellut sananvapauden rajoja niin, että hänet kiikutetaan sisään Helsingin yliopiston suureen luentosaliin sivuovesta poliisiautolla.
150-päisen yleisön on pitänyt jättää tavaransa narikkaan, sillä on ilmeisesti turvallisuusriski istua salissa takki päällä. Nappikorvaiset vartijat partioivat molemmin puolin nelipaikkaista puhujapönttöä, ovella heitä seisoo kolme. Jos pälyilee ympärilleen liian innokkaasti, vartijat alkavat tuijottaa.
Agenttileikki vaikuttaisi liioitellulta missä tahansa muussa tilanteessa, mutta kun on kyse pilapiirtäjästä, tulee lähinnä mieleen, että mitä nämäkin siilitukat pystyvät tekemään, jos joku vetää aseen esiin. Holtrop istuu hyvällä ampumaetäisyydellä mistä päin salia tahansa.
Muut panelistit ovat tuskin koskaan kuulleetkaan koko Holtropista. Eivät ainakaan ennen kuin hollantilaissyntyinen Charlie Hebdo -piirtäjä päätti 7. tammikuuta jättää menemättä toimituskokoukseen. Hän ei kuulemma välitä käydä sellaisissa.
Holtropin suurin meriitti on se, että hän on elossa.
Taaemmassa rivissä toivotaan, ettei paneelissa jauhettaisi pelkästään samoja juttuja kuin aina ennenkin. Ja voi kun ne toisivat jonkun muslimin paikalle.
Yleisö on täynnä esseistiunivormuisia opiskelijoita ja Pentti Arajärveltä näyttäviä vanhempia naisia ja miehiä, jotka ovat ottaneet muistiinpanovälineet esille varttia ennen kuin tilaisuuden on tarkoitus alkaa.
Virallisesti Bernard Holtrop on tietenkin tehnyt muutakin kuin vältellyt kokouksia. Hän on asunut Ranskassa vuodesta 1968 ja piirtänyt satiirilehteen sen ensimmäisestä numerosta lähtien Willem-nimimerkillä.
Hän on vasemmistoälykkö, jonka kärkeviä mielipiteitä kuunnellaan mielellään. Hänelle mikään ei ole pyhää. Ranskassa kun ilmeisesti käydään toisenlaista julkista keskustelua kuin Suomessa, jossa vängätään siitä, kuka ehdotti keskikaljaa mihinkin kauppaan ja kuka kehtasi vuotaa julkisen paperin viihdelehdelle.
Holtrop on pukeutunut harmaamustaan jokapoikapaikaan ja kammannut pari valkoista suortuvaa kaljun yli. Hän näyttää aivan sarjakuvahahmolta. Vieressä istuvat pilapiirtäjä Heikki Paakkanen, eläköitynyt emeritussosiologi J. P. Roos ja Lähi-itää tutkinut professori Hannu Juusola.
”Piirtäminen on synonyymi vapaudelle”, Holtrop esittäytyy.
”Kenen tahansa kustannuksella pitää pystyä vitsailemaan. Mikään ei ole pyhää.”
Pariisin ja Kööpenhaminan iskujen jälkeen juuri muusta ei olekaan ollut puhe. Je suis Charlie -kyltein varustellut eurooppalaiset (kuten Sarkozy ja Netanjahu ja paavi, Holtrop vinoilee) ovat marssineet kadulla puolustamassa absoluuttista sananvapautta ja syytelleet toisiaan Charlie Hebdon kuvien julkaisematta jättämisestä.
”Minusta kuka tahansa on vapaa sanomaan, ettei ole Charlie”, Holtrop sanoo. ”Meillähän on sananvapaus.”
Yleisö nauraa ja hyväksyy.
Tämäntyyppisten paneelikeskustelujen lukumäärästä ei ole tilastotietoa, mutta ei niistä ainakaan pulaa ole ollut. Puhuminen on varmaankin hyvä asia, mutta kovin itseään toteuttavaa se ei ole. Ilmaisunvapaus tuntuu joka kerta olevan samojen abstraktioiden pyörittelyä.
Ilta-Sanomien pilapiirtäjä Heikki Paakkanen sanoo jälleen kerran, että Suomessa satiiri on hampaatonta ja perinne olematonta.
J. P. Roos komppaa: ”Suomessa oli tarpeen selittää, mitä Charlie Hebdo tekee, koska meillä se ei tarkoita samaa asiaa, kulttuuri on erilainen.”
Roos kannattaa toki sananvapautta, mutta kehottaa itsesensuuriin. Jotenkin ihmeellisesti hän saa vedettyä analogian raiskaukseen. Satriirilehden etusivu on hänen mielestään vähän kuin liian lyhyt hame humalaisella tytöllä.
”Se ei ole koskaan uhrin vika, ei ketään saa raiskata. Silti todellisuudessa kukaan ei mene kahdelta yöllä pienessä mekossa Kaisaniemen puistoon. Sellaista riskiä ei pidä ottaa, vaikka laki on puolella.”
Yleisössä kaikki tuntuvat ymmärtäneen logiikan, vaikka Je suis Charlie -kylteissä on kyse täysin päinvastaisesta.
Professori Hannu Juusola puhuu globalisaation ongelmista ja maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisesta. Hän muistuttaa, että uskonto tarkoittaa eri asioita eri kulttuurissa. Islamilaisissa maissa pilakuvat koetaan henkilökohtaisena loukkauksena.
”Kun näin nämä kuvat Muhammadista harrastamassa seksiä jonkun…” hän ei edes saa sanoa lausetta loppuun, ”en aina nähnyt niiden pointtia.”
”Ei se ole niin mustavalkoista, että jossain on täydellinen sananvapaus ja sitten ovat ne muslimit. Sananvapaus voi olla erilaista”, Juusola sanoo.
Holtrop hymähtää. ”Pakistanissa vain muutama ihminen on lukenut Salman Rushdiea, mutta silti hänet on tuomittu kuolemaan.”
”Uskonto on rakenne, jota vastaan voi hyökätä. Yksittäisiä ihmisiä vastaan ei voi.”
Sitten hän jatkaa, että samalla tavalla kuin Charlie Hebdon piirroksia julkaistaan uudelleen, myös ääri-islamistien tekemiä teloitusvideoita pitäisi julkaista uudelleen.
Joku naurahtaa hermostuneesti, muuten on täydellisen hiljaista. Puheenjohtaja ohittaa kommentin.
Kun on yleisön vuoro kysyä, perussuomalaisten nuorisojärjestön puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen nousee seisomaan. Järjestö yritti keväällä järjestää pilakuvakilpailun, mutta perui sen muutaman päivän kuluttua sen kummemmin selittelemättä. Nyt Tynkkynen haluaa kertoa miksi.
”Se johtui turvallisuussyistä. Saimme arkaluontoista tietoa, jonka takia kisa oli peruttava.”
Hän ei sano, onko kyse uhkauksesta, vain että piirroskisaan liittyvien turvallisuutta ei pystytty takaamaan. Seuraavan järjestölehden numeron kannessa on voittopiirroksen tilalla tyhjä aukko.
Tynkkynen kysyy, olisiko pitänyt jatkaa, vaikka ihmisten henki oli vaarassa.
”Taiteilijat eivät aiheuta vaaraa, vaan hullut. Sinun täytyy mennä eteenpäin juttusi kanssa. Poliisit ovat sitä varten, että suojelevat”, Holtrop sanoo.
”Mutta poliisi oli tyytyväinen, kun kisa peruttiin”, Tynkkynen sanoo.
Holtrop levittelee käsiään. ”Sittenhän et voi lähteä edes ovesta ulos.”
Yleisö poistuu hiljaisuudessa hakemaan takkinsa.