Viikko lyhyesti: Australiaa kärventää liekkikatastrofi – Maria Nordinille uhkasakko
Katastrofaalisia tulipaloja
Australiassa viranomaiset ovat julistaneet hätätilan suureen osaan maan itärannikkoa. Asukkaita on kehotettu poistumaan korkean riskin alueilta. Asukasluvultaan suurin kaupunki Sydney julistettiin ”katastrofaalisen palovaaran” alueeksi ensimmäistä kertaa historiassa. Ainakin kolmen ihmisen kerrotaan kuolleen ja 150 kodin tuhoutuneen.
”Toivon, että koululaiset saavat käydä joulukirkossa jatkossakin.”
Puheenjohtaja Katri Kulmuni (kesk) kommentoi apulaisoikeusasiamiehen kielteistä kantaa koulun joulujuhlan järjestämiseen kirkossa, Twitter 9.11.
”Tuntuu, että kaikesta tehdään näinä aikoina hirveä haloo.”
Puheenjohtaja Petteri Orpo (kok) kommentoi apulaisoikeusasiamiehen kantaa, Twitter 9.11.
”Persuja ei voi voittaa persuilussa.”
Entinen kansanedustaja Osmo Soininvaara (vihr) otti osaa keskusteluun, Twitter 10.11.
Maria Nordinille uhkasakko
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto on asettanut uhkasakon yrittäjä Maria Nordinille. Häntä kielletään jakamasta Eroon oireista -verkkokurssinsa yhteydessä ohjeita ja väitteitä, jotka aiheuttavat asiakkaille terveydellistä vaaraa. Tukes uhkaa Nordinia 100 000 euron sakolla, jos toiminta jatkuu.
Työntekijöitä vähennetään
OP on ilmoittanut yt-neuvottelujen päätteeksi lakkauttavansa noin 460 tehtävää vuonna 2020. Samalla syntyy noin 190 uutta tehtävää. Vähennykset kohdistuvat keskusyhteisön palvelukeskus- ja tukitoimintoihin, ja ne iskevät erityisesti Turkuun, Poriin ja Hämeenlinnaan. Konserni odottaa saavansa näin 18 miljoonan euron säästöt.
Turkki palauttaisi Isis-jäseniä
Turkki on ilmoittanut haluavansa palauttaa Isis-taistelijoita kotimaihinsa. Turkin sisäministeriöstä kerrottiin Ylelle, että 287 henkilön joukossa ei ole suomalaisia. Turkki haluaisi palauttaa henkilöt riippumatta vastaanottavan maan tahdosta tai siitä, onko heillä edelleen kotimaansa kansalaisuus.
Pakotehaittoja selvitettiin
Suomi on kärsinyt EU:n Venäjän vastaisista kauppapakotteista vähemmän kuin muu maailma keskimäärin, toteaa Etlan tutkimus. Pakotetuotteiden osuus Suomen viennistä oli muita pienempi jo ennen pakotteita. Vahvimmin pakotteet ovat osuneet muun muassa Yhdysvaltoihin ja Ranskaan.
Bioetanolia sahanpurusta
Poriin kaavaillaan biokonversiotehdasta, joka vaatisi 150–170 miljoonan euron rahoituksen. Bioenergo Oy kertoo, että laitos käyttäisi raaka-aineenaan muun muassa sahoilla syntyvää purua. Tehdas tuottaisi bioetanolia, ligniiniä ja biokaasua. Yritys on aiemmin suunnitellut bioetanolilaitosta Kotkaan.
kuvat © Roni Rekomaa / lk, Aku Häyrynen / lk, Dean Sewell / The Sydney Morning Herald / getty images, Noorullah Shirzada / afp / lk, Jim Watson / afp / lk
Lähteet: Reuters, Yle, The New York Times