Kun varuskunta lakkautettiin, Keuruu otti ”tulevaisuuden omiin käsiin” – investointeja 75 miljoonalla eurolla

Keuruu on pidetty pinnalla jätti-investoinneilla ja lainarahalla.

Kauhava
Teksti
Milka Valtanen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kun vuosi 2014 päättyi, loppui myös Keuruun varuskunnan toiminta. Samalla kaupungista katosi 300 työpaikkaa.

Varuskunta oli kaupungin jälkeen Keuruun toiseksi suurin työnantaja, ja sen lakkautuksesta ennustettiin katastrofia. Silti Keuruun työllisyystilanne on tällä hetkellä koko Keski-Suomen paras.

Lokakuun lopulla työttömien osuus Keuruun seutukunnan työvoimasta oli 13,9 prosenttia. Koko maakunnan työttömyysaste oli samaan aikaan 15,3 prosenttia.

”Siitä on selvitty, kun on ollut pakko selvitä”, Keuruun kaupunginjohtaja Hannu Mars sanoo.

 

Vuoden 2012 jälkeen Suomessa on lopetettu kuusi varuskuntaa: Hämeen rykmentti Lahdessa, Pohjois-Karjalan prikaati Kontiolahdella, Pioneerirykmentti Keuruulla, rannikkopataljoona Kotkassa, Lentosotakoulu Kauhavalla ja Ilmavoimien teknillinen koulu Jämsässä.

Kuntaliiton Alueet ja yhdyskunnat -yksikön kehityspäällikkö Jarkko Huovisen mukaan varuskunnan menettäneitä paikkakuntia ei ole erikseen seurattu, mutta kaikki ovat selvinneet muutoksesta ainakin joten kuten.

”Šokkihan se kaikissa kunnissa oli. Mutta elämä jatkuu, menoja on sopeutettu ja korvaavia työpaikkoja on joissakin kunnissa onnistuttu luomaan”, Huovinen sanoo.

 

Keuruun lisäksi varuskunnan lakkautus on merkinnyt noin 300 työpaikan menetystä myös Kontiolahdella ja Kauhavalla. Kontiolahden kunta hankki varuskunta-alueen omakseen korvatakseen menetetyt työpaikat. Alueelle kaavaillaan vapaa-ajankeskusta ja loma-asuntoja.

Kauhavalla kaupungin yritykset saivat Lentosotakoulun lopettamisen jälkeen yhteensä 5,8 miljoonan euron tuen työ- ja elinkeinoministeriöltä.

Lahdessa Hennalan varuskunta-alueen kiinteistöjä on myyty uuteen käyttöön, muun muassa Apulanta-yhtyeelle.

Velkaa on 60 miljoonaa eli 6 000 euroa asukasta kohti.

Keuruulla varuskunnan synnyttämät työpaikat ovat mennyttä, mutta Marsin mukaan niiden perään ei ole auttanut jäädä itkemään.

Senaatti-kiinteistöt löysi varuskunnalle yksityisen ostajan, jyväskyläläisen kiinteistösijoittajan Sarakallio Kiinteistöt Oy:n. Entiselle kasarmialueelle oli kehitteillä Viikinlahden yrityspuisto, ja osan tiloista Sarakallio myi Lielahden Autokeskukselle.

”Oli kaikennäköisiä kehityshankkeita ja ideoita. Sitten tuli pakolaiskriisi”, Mars sanoo.

Keuruulle perustettiin Suomen suurin vastaanottokeskus. Kaupunki tosin ei ole vastuussa keskuksesta, vaan kiinteistösijoittaja Sarakallio Kiinteistöt vuokraa tilat SPR:lle, joka on saanut toimeksiannon Maahanmuuttovirastolta.

 

Parhaimmillaan Keuruun vastaanottokeskuksessa asui 600 ihmistä eli noin kuusi prosenttia koko Keuruun asukasmäärästä.

Keskus työllisti 30 henkeä, joista noin puolet oli keuruulaisia. Keskus on ollut kaupungin kolmanneksi suurin palvelutyönantaja, ja Marsin mukaan Keuruu ja vastaanottokeskus ovat sopeutuneet toisiinsa hyvin.

Keskus on piristänyt myös liiketoimintaa kaupungin keskustassa.

Eniten työpaikkoja on kuitenkin syntynyt kaupungin rakennustyömaille.

Viime vuonna Keuruulle valmistui uusi päiväkoti, kehitysvammaisten asumisyksikkö sekä koulu. Pelkästään viime vuonna kaupungin bruttoinvestoinnit olivat 18 miljoonaa euroa. Siitä 12,5 miljoonaa oli lainarahaa.

Viimeisen viiden vuoden aikana kaupunki on käyttänyt investointeihin 75 miljoonaa euroa. Rahat ovat pitkälti lainaa; viidessä vuodessa kaupungin velka on tuplaantunut. Marsin mukaan sitä on nyt noin 60 miljoonaa eli 6 000 euroa asukasta kohti.

Keuruun velanotto jatkuu vielä vuosina 2017 ja 2018, mutta lainarahan määrä puolittuu.

Kaupungin infrastruktuurin uusiminen ei työllistä ihmisiä ikuisesti, mutta Mars uskoo, että talouden piristyminen ja yksityissektorin investoinnit riittävät pitämään Keuruun pinnalla.

”Lähikuntien investoinnit tulevat työllistämään myös keuruulaisia”, Mars arvioi.

 

Myös yksityinen sektori investoi. Yritykset ovat sijoittaneet kaupunkiin vuodessa 15 miljoonaa euroa: Keuruulle ollaan rakentamassa K-Rautaa, liikekeskus Megamarket laajennetuu 1 500 neliöllä, ja K-ryhmä rakentaa 5 500 neliön keskusta. Sinne tulee Tokmanni ja pihalle 200 parkkipaikkaa.

”Keuruulla on semmoinen erityisyys, ettei täällä toimi yhtään pörssiyritystä. Yksityissektorimme koostuu pienistä ja keskisuurista yrityksistä, yksityisyrityksistä ja perheyrityksistä. Siksi työpaikat syntyvät yksitellen”, kaupunginjohtaja sanoo.

Marsin mukaan kaupungissa on vahva metalliteollisuussektori, jolla on jopa pulaa työvoimasta.

”Emme ole eläneet ison piipun varjossa, vaan yritykset on luotu itse. Tulevaisuus on aina ollut kaupungin omissa käsissä.”