Väitös: Kännykkä todistaa, kuka olet

kännykkä
Teksti
SK:n toimitus
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kännykän käyttöä voidaan laajentaa henkilöllisyystodistukseksi ja maksuvälineeksi. Tähän tulokseen on päätynyt tutkija Konstantin Hyppönen väitöskirjassaan, joka tarkastettiin perjantaina Kuopion yliopistossa.

”Kännykän sim-kortti voi korvata sähköiset henkilökortit ja maksukortit. Esimerkiksi pankit ja poliisi voisivat ladata kännykälle itse kunkin identiteetin. Onnistuu se netin kautta langattomastikin”, Hyppönen sanoo.

Hyppönen pitää kännykkää nykyisiä maksumenetelmiä turvallisempana. Maksuautomaatteja on mahdollista manipuloida, maksusummia suurennella ja kortin tunnuslukukin voi joutua vääriin käsiin.

”Omissa käsissä olevalla kännykällä hallitsee koko tapahtuman, kun näytöllä näkyvän summan voi kuitata omilla näppäimillään”, hän perustelee.

Hyppösen mielestä myös henkilöllisyyden todistamisessa kännykkä voi olla turvallisempi kuin sähköinen henkilökortti, jonka bittivirtoja voidaan digitaalisessa maailmassa päästä helposti käsittelemään.

Kun tekniikka on selvillä, tarvitaan vain markkinat. Hyppönen on tutkinut asiaa simuloidussa ympäristössä, mutta uskoo monikäyttöisen matkapuhelimen mahdollisuuksiin kaupan maksutapahtumissa. Kaupan kassathan ovat nykyään tietokoneita näyttöineen: kaupassa yhdellä laitteella voidaan maksaa sekä todistaa henkilöllisyys ja ikä.

Henkilön valokuva välittyy kännykästä kassalle tai sen voi näyttää ruudulta itse. Yhteyttä matkapuhelinverkkoon ei tarvita, vaan tieto siirtyy suoraan kassan lukulaitteeseen.

Hyppösen mukaan pankit ovat aiemmin pidättäytyneet yhteistyöstä vedoten finanssikriisiin ja omiin kehitysprojekteihinsa.

”Nyt neuvotellaan kuudessa EU-maassa yhteistyöstä 18 osapuolen kanssa, joiden joukossa on operaattoreita, pankkeja ja tutkimuslaitoksia”, hän sanoo.

Kännykällä on tähänkin asti voinut ostaa mm. limsaa ja lippuja. Ne ovat kuitenkin enemmän operaattorien liiketoimintaa.

”Mobiilimaksut sopivat miniostoksiin, jos haluaa pulittaa päälle puhelumaksun”, Hyppönen huomauttaa.

Teksti: SK:n toimitus ja Reino Pasanen / STT