Uutisanalyysi: Puheloinen ja Wallin kylmässä sodassa puolustusvoimien säästöistä

Ari Puheloinen
Teksti
Pekka Ervasti

Puolustusvoimien komentaja Ari Puheloinen osoitti puolustusministeri Stefan Wallinin syypääksi Dragsvikin säilyttämiseen jo paljon ennen lausuntoaan oikeuskanslerille.

Puolustusministeri Stefan Wallin ja puolustusvoimain komentaja, kenraali Ari Puheloinen (oik.) osallistuivat valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisiin Säätytalolla Helsingissä 5. maaliskuuta 2012. Kuva Kimmo Mäntylä / Lehtikuva.

Puolustusministeri Stefan Wallin (r) selvisi odotetusti viime viikolla henkilökohtaisesta luottamusäänestyksestä eduskunnassa. Hän sai uuden tahran poliittiseen kilpeensä, koska ei avoimesti ja ajoissa kertonut antaneensa poliittista ohjausta ruotsinkielisen Dragsvikin varuskunnan säilyttämiseksi.

Sen, että ruotsinkielisten etuja ajavan Rkp:n puheenjohtaja ministerinä ajaa ruotsinkielisten asiaa, ei tietenkään pitäisi olla kenellekään yllätys. Dragsvikin kohdalla ministeri kuitenkin kursaili asian myöntämisen kanssa. Miksi ihmeessä?

Puolustusvoimien komentajan, kenraali Ari Puheloisen lähipiirille ei sen sijaan ollut epäselvää, että Dragsvikin säilyttäminen oli nimenomaan Wallinin poliittinen määräys.

Jo ennen kuin Puheloisen lausunto asiasta oikeuskansleri Jaakko Jonkalle maaliskuun puolivälissä tuli julki, komentaja oli toisissa yhteyksissä levittänyt samaa tietoa: Dragsvikin säilyttäminen oli ministeri Wallinin poliittinen määräys.

Kun entisten kenraalien yhdistys Kenraalit evp. kokoontui perinteiseen tapaamiseensa helmikuussa, puolustusvoimien raju säästöohjelma oli juuri tullut julkisuuteen. Puheloinen esitteli uudistusta kollegoilleen. Kaikesta näki, että säästöohjelma on komentajalle karvasta nieltävää kuin kylmennyt hernesoppa varusmiehelle.

”Kyllä nämä säästöt ovat olleet vaikea harjoitus Puheloiselle. Sen hänestä näkee. Sehän tuskin enää tervehtii”, eräs kokenut puolustuspoliitikko eduskunnasta kertoo.

Kenraalien tilaisuudessa Puheloiselta kysyttiin myös, miksi Dragsvikin varuskuntaa ei lakkauteta tai sulauteta osaksi Upinniemen suurempaa varuskuntaa.

”Puheloinen vastasi, että hän sai tällaista ohjausta ministeriöstä, että Dragsvikin asemaan ei puututa”, eräs paikalla ollut kenraali kertoo.

Näin Puheloinen siis osoitti Wallinin suuntaan jo kuukautta ennen kuin hänen lausuntonsa oikeuskanslerille tuli julki.

Eduskunnassa kyselläänkin nyt, kaivoiko puolustusvoimien komentaja tietoisesti ja tarkoituksella maata puolustusministerin alta. Toisin sanoen: levittikö hän tietoa Wallinin toiminnasta varmistaakseen, että epämiellyttävää säästöohjelmaa läpi runnova ministeri varmasti joutuu poliittisiin vaikeuksiin?

Parlamentin salaliittoteoreetikot ovat kiinnittäneet huomiota myös siihen, että puolustusvoimien säästöohjelmaa ankarimmin arvostelleet perussuomalaiset ovat koko ajan olleet kummallisen tarkasti perillä, mitä esimerkiksi Dragsvik-päätöksen kulisseissa on tapahtunut. Ovatko persut kenraali Puheloisen viides kolonna Arkadianmäellä?

Mutta ovatko säästöohjelma ja erityisesti Dragsvik-jupakka jo vaikuttaneet ministerin ja komentajan yhteistoimintaan? Virallisesti ongelmat kielletään.

”Ongelmia ei ole. Olen kyllä tietoinen, että talojen (pääesikunta ja puolustusministeriö) välillä on perinteisesti ollut jännitteitä. Olen kuitenkin pyrkinyt niitä määrätietoisesti liennyttämään”, puolustusministeri Wallin sanoo.

Monet puolustusasioita läheltä seuraavat asiantuntijat näkevät tilanteen kuitenkin toisin.

”Kyllä siinä selvästi joku juopa on ministerin ja komentajan välillä. Minulla on sellaisia havaintoja”, eräs lähipiiriläinen vahvistaa.

Toinen ei pidä jännitettä komentajan ja ministerin välillä epätavallisena.

”Välit eivät ole kunnossa, mutta kelläpä ministerillä olisi ollut hyvät välit komentajaan koskaan”, toinen, puolustushallintoa pitkään seurannut poliittinen virkamies toteaa.

Puheloisen pettymys on ymmärrettävää. Puolustusvoimien komentaja kantaa vastuuta armeijan toimintakyvystä, jota säästöt runtelevat.

Toisaalta Puheloinen jätti itse käyttämättä ensimmäisen tilaisuuden vaikuttaa tämän hallituksen puolustusmäärärahojen muotoutumiseen. Kun niukkuutta jaettiin hallitusneuvotteluissa viime kesänä, puolustusvoimien komentaja ei suinkaan valvonut armeijan etua Säätytalolla tai edes tilannehuoneessa pääesikunnassa, vaan vietti purjehduslomaa jossakin Kreikan saaristossa.

Aiheesta lisää
Kielipolitiikkaa vai ei? Näin ministeri Wallin ja muut sanoivat Dragsvikista (Suomenkuvalehti.fi 19.3.2012)