Uusi hallitus: Edessä neljä vastakkainasettelun vuotta
Uutisanalyysi: Sipilän hallitus saa ay-liikkeestä kovemman vastustajan kuin oppositiosta.
”Vastakkainasettelun aika on ohi”, julisti tasavallan presidentti Sauli Niinistö vuoden 2006 vaalikampanjassaan.
Keskustalaisen Juha Sipilän johtaman, perjantaina 28. toukokuuta nimitettävän perusporvarihallituksen ohjelma pistää epäilemään, että seuraavasta nelivuotiskaudesta tulee vastakkainasettelun kausi. Keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen hallitus saanee vastaansa ärhäkkään opposition ja etenkin ärhäkkään ay-liikkeen.
Hallitus aikoo toteuttaa neljän miljardin euron menoleikkaukset vuoteen 2019 mennessä. Leikkauslista on kuitenkin maltillisempi, mitä valtiovarainministeriö keväällä esitti. Valtiovarainministeriö puhui tuolloin jopa kuuden miljardin euron sopeutustarpeesta vuoteen 2019 mennessä.
Valtiovarainministeriön raportti sai keväällä kokoomuksen tuen. Sen sijaan keskusta, perussuomalaiset – ja oppositioon joutunut Sdp – pitivät ministeriön aikataulua liian tiukkana. Ne puhuivat samasta neljästä miljardista, johon Sipilän hallitus on nyt päätymässä.
Opposition mielestä hallitus on kuitenkin kohdistamassa leikkaukset väärin, sosiaalisesti epäoikeudenmukaisesti. Sdp:n puheenjohtaja, eroavan hallituksen valtiovarainministeri Antti Rinne jatkoi keskiviikkona 27. toukokuuta mantraansa kansalaisille kylmää kyytiä antavasta porvarihallituksesta.
Luvassa ei olekaan lempeitä ratkaisuja:
Koulutuksesta leikataan 600 miljoonaa euroa. Monia palvelumaksuja nostetaan. Rajoitetaan subjektiivista päivähoito-oikeutta, kavennetaan siis kaikkien lapsiperheiden yhtäläistä oikeutta saada jälkikasvunsa päivähoitoon. Päivähoidon ryhmäkokoja nostetaan.
Ja edelleen:
Indeksikorotuksia jätetään tekemättä. Savuke- ja makeisveroja, mahdollisesti myös alkoholiveroa kiristetään. Asuntolainojen korkojen verovähennysoikeutta alennetaan.
Kehitysavun karsimista on jo presidentti Tarja Halonenkin ehtinyt paheksua.
Hallituksella on toki myös myönteisiä suunnitelmia, kuten niin kutsuttuihin kärkihankkeisiin ja muun muassa teiden ja muiden kulkuväylien perusparannukseen suunnattava 1, 6 miljardin euron kasvupaketti. Ja esimerkiksi kotitalousvähennysoikeutta laajennetaan.
Hallitusohjelma on kuitenkin kokonaisuudessaan kovaa tekstiä. Se antaa hyvän pohjan kansaan vetoavalle parlamentaariselle oppositiopolitiikalle.
Olennaisempaa on kuitenkin se, mitä tekevät uuteen suureen palkansaajakeskusjärjestöön voimiaan keskittävät, pääsääntöisesti demarivetoiset SAK:laiset ja STTK:laiset ammattiliitot. Hallitus odottaa äärimaltillisia, käytännössä kai nollatason palkkaratkaisuja.
Ay-liike uhkasi 1990-luvun laman aikaista Esko Ahon (kesk) ja Iiro Viinasen (kok) porvarihallitusta kolmella yleislakon uhalla. Päättyvä talvi ja kevät osoittivat, ettei ainakaan kuljetusalan ammattiliittojen valmius rajuihin, laittomiinkaan lakkoihin ole mihinkään kadonnut.
Tuleva hallitus yrittää kuitenkin vedota edelleen työmarkkinajärjestöihin, jotta ne suostuisivat jo kertaalleen hylkäämäänsä yhteiskuntasopimukseen. Jos sopimus syntyy, hallitus keventää tuloverotusta sekä luopuu 1,5 miljardin euron ehdollisista menoleikkauksista ja veronkiristyksistä.
Jos yhteiskuntasopimukseen ei päästä, hallitus leikkaa lapsilisiä, opintotukea, työttömyysturvaa. Myös palkansaajien mahdollisuus vuorotteluvapaaseen uhkaa tuolloin poistua. Pelataan siis isoilla panoksilla.
Hallitus odottaa järjestöjen vastauksia elokuun 21. päivään mennessä, mutta ainakaan ay-liikkeen ensireaktiot eivät anna hallitukselle aihetta optimismiin.
”Jäi mielikuva, että hallitus haluaa sanella kaiken järjestöille… Tässä on aika pitkälle määritelty sisältö eli kuinka paljon kyse on aidoista neuvotteluista niin se minusta on kysymysmerkki”, SAK:n pääekonomisti Olli Koski sanoi Ylelle.
Tulevan hallituksen ja ay-liikkeen suhteita ei ainakaan lämmitä hallitusohjelmaan kirjattu, varsin vähälle huomiolle jäänyt linjaus, jonka mukaan kuntien palkollisia koskevasta viiden vuoden irtisanomissuojasta luovutaan kuntaliitosten yhteydessä.
Hyvää ei ennakoi sekään, että ay-liike tulkitsi hallitusohjelmaa siten, että perusporvarihallitus pyrkisi murtamaan työehtosopimusten yleissitovuutta. Sekä tuleva työ- ja oikeusministeri Jari Lindström (ps) että perussuomalaisten ay-taustainen toimihenkilö Matti Putkonen ehtivät leimata kyseiset puheet ”disinformaatioksi”.
On oletettavaa, että Sipilän hallitus saa ainakin aluksi ay-liikkeestä kovemman vastustajan kuin parlamentaarisesta oppositiosta.
Molemmat vasemmistopuolueet ovat edelleen raskaan vaalitappion lamaannuttamia. Suurin oppositiopuolue Sdp on lisäksi sisäisesti pahasti hajallaan. Se on jakautunut, kahteen, ehkä jopa kolmeen kuppikuntaan: rinneläisiin, urpilaislaisiin, kenties myös heinäluomalaisiin.
Lienee kuitenkin harhaanjohtavaa vetää yhtäläisyysmerkkejä 1990-luvun alun Ahon hallitusta kampittaneen ay-liikkeen ja tämän päivän ay-liikkeen välille. Esimerkiksi Sdp– SAK-yhteistyöakseli ei ole enää yhtä toimiva kuin parikymmentä vuotta sitten.
Palkansaajien halu sitoutua ay-liikkeeseen on rapissut, sekä SAK:laisten että STTK:laisten liittojen jäsenmäärä on laskenut. Yhä useampi palkansaaja valitsee ay-jäsenyyden sijasta jäsenyyden riippumattomassa YT-työttömyyskassassa.
Eikä suurin palkansaajapuolue ole enää Sdp, vaan perussuomalaiset. Ja perussuomalaiset on perjantaista lähtien hallituspuolue.