Ulkoministeriö rahoittaa homovastaista järjestöä
Kansanlähetys tekee ministeriön rahoilla hiv-työtä Etiopiassa.
Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen työntekijät saapuivat Etiopiaan 50 vuotta sitten ja ovat siitä lähtien levittäneet kristillistä sanomaa.
Kirkon virallisena järjestönä Kansanlähetys saa kirkolta tukea noin kolme miljoonaa vuodessa. Julistukset ovat kuten kuvitella saattaa: Jumala loi maan, sitten miehen ja naisen, joiden on tarkoitus mennä keskenään naimisiin.
On myös käytännöllisempää opastusta, kuten seksivalistusta. Sitä tehdään nuorten seksuaalisuutta käsittelevän oppaan avulla.
Suomalaisten lähetystyöntekijöiden koostama Strengthening Youth -kirja kertoo, että tyttöjen on suojauduttava raiskauksilta pukeutumalla ei-provosoivasti, että masturbointi voi olla haitallista psyykelle ja uskollinen avioliitto paras keino suojautua sukupuolitaudeilta. Hiv on ensisijaisesti homojen tauti, mutta homot voidaan eheyttää.
Kirja – joka on käännetty myös paikallisille pääkielille – neuvoo välttämään diskoja, joissa esiintyy homoutta.
Kansanlähetys saa taloudellista tukea muualtakin kuin kirkolta. Se tekee Etiopiassa valtion rahoittamaa kehitysyhteistyötä. Viiden viime vuoden aikana ulkoministeriö on myöntänyt järjestölle yli 800 000 euroa hiv:n ja aidsin vastaiseen työhön.
Ministeriön kriteereissä sanotaan, että kehitysyhteistyötä on tehtävä ketään syrjimättä. Erityistä huomiota kiinnitetään haavoittuvassa asemassa oleviin ryhmiin, kuten seksuaalivähemmistöihin.
”Rahoittamissamme hankkeissa ei saa toimia vähemmistöjä vastaan”, sanoo ulkoministeriön kehityspoliittisen osaston päällikkö Pekka Puustinen.
”Emme kuitenkaan tue Kansanlähetystä järjestönä, ainoastaan hankkeita. Tarkastelemme vain sitä, miten kehitysyhteistyötä toimeenpannaan. Emme ota kantaa arvoihin ja toimintatapoihin siltä osin, kun ne eivät liity kehitysyhteistyöhön.”
Toimintatapojen kuvittelisi jossain määrin liittyvän kehitysyhteistyöhön, varsinkin, kun Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Mika Tuovinen linjasi neljä vuotta sitten Kotimaa-lehdelle: ”Homoseksuaalisuus ei sovi meidän arvoihimme, ja siksi emme palkkaa homoseksuaalisissa suhteissa olevia työhön.”
Linja ei ole siitä muuttunut, Tuovinen sanoo nyt.
Ja onhan ristiriitaa ajateltu ulkoministeriössä. Joulukuussa 2013 se pyysi Kansanlähetystä kertomaan, miten se pitää erillään julistustyön ja hiv-hankkeen.
Järjestön kirjallinen vastaus ei antanut riittävää selvyyttä, joten virkamiehet tekivät matkan Etiopiaan.
Matkaraportin mukaan Kansanlähetyksen julistus edustaa ”hyvin jyrkkää ja kielteistä suhtautumista homoseksuaalisuuteen”. Ministeriön rahoittamassa hiv-hankkeessa ei kuitenkaan suoranaisesti syrjitä ketään.
Välillisen syrjinnän riski kuitenkin on, virkamiehet huomasivat: homot eivät välttämättä halua osallistua Kansanlähetyksen hankkeeseen. Etenkään, kun homous on Etiopiassa vankeustuomioon johtava rikos.
Riskistä huolimatta rahoitusta jatkettiin.
Jonkinlaisiin toimenpiteisiin kuitenkin ryhdyttiin. Kansanlähetykseltä pyydetään suunnitelmaa siitä, miten se erottaa valtion rahoilla tehtävän kehitysyhteistyön ja lähetystyön nykyistä selkeämmin.
Siitä on nyt vuosi. Suunnitelma ei ole vielä saapunut ministeriöön. Eikä ihme: ministeriö ei ollut pyytänyt sitä. Se muistettiin tehdä kaksi viikkoa sitten.
Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys on yksi kirkon seitsemästä virallisesta lähetysjärjestöstä.
Viidesläistä herätysliikettä edustavan järjestön tavoite on ”edistää Jumalan valtakunnan leviämistä johdattamalla ihmisiä Kristuksen tuntemiseen”.
Tavoitteessa tukee evankelisluterilainen kirkko. Seurakunnat jakavat Kansanlähetykselle kirkollisverovaroja ja jumalanpalveluksissa kerättäviä kolehtituloja noin kolme miljoonaa vuodessa.
Lisäksi Kansanlähetys on tehnyt ulkoministeriön rahoittamia kehitysyhteistyöhankkeita 1980-luvulta lähtien.