Ripeämmin apua

Ukrainan pakolaisten arki Suomessa pitäisi saada sujumaan. Päätöksenteko on hidasta, sillä tilanne on uusi. Paljon on vapaaehtoisten varassa.

pakolaiset
Teksti
Samuel Nyroos
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ukrainan sota on johtanut Euroopassa suurimpaan pakolaisaaltoon sitten toisen maailmansodan. Maaliskuun loppuun mennessä yli neljä miljoonaa ihmistä oli paennut Ukrainasta, eli reilussa kuukaudessa noin joka kymmenes asukas oli paennut maasta.

”Pakkomuuton määrän lisäksi sen nopeus on ollut todella suuri”, sanoo Siirtolaisuusinstituutissa työskentelevä tutkijatohtori Eveliina Lyytinen.

Hän vertaa tilannetta Syyrian sisällissotaan: sen vuoksi maasta on lähtenyt noin seitsemän miljoonaa ihmistä 11 vuoden aikana. Vuoden 2015 pakolaiskriisin aikana Suomesta haki turvapaikkaa reilut 32 000 ihmistä. Nyt viranomaiset arvioivat, että Suomeen voi tulla vuoden 2022 aikana Ukrainasta 40 000–80 000 ihmistä.

Lyytinen pitää arvioita realistisena.

”Jos konflikti pitkittyy, mikä on tyypillistä nykyajan konflikteissa, määrä saattaa vielä nousta.”

Arvion tekeminen on vaikeaa. Paljon riippuu jo siitä, kuinka kauan sota lopulta kestää. Vaikka sotatoimet päättyisivät pian, ihmisillä ei välttämättä ole koteja, joihin palata. Sen takia ei tiedetä, kuinka pitkään sotaa paenneet tulevat olemaan Suomessa.

Maaliskuun loppuun mennessä Suomesta oli hakenut kansainvälistä suojelua noin 15 000 ukrainalaista, mutta maahantulijoiden määrä on suurempi. Ukrainalaisilla on mahdollisuus matkustaa EU-alueella viisumivapaasti, eivätkä kaikki ole rekisteröityneet viranomaisille.

Sodan pitkittyessä ukrainalaisia siirtynee Suomeen myös muista Euroopan maista. Suurin osa sotaa paenneista on toistaiseksi jäänyt Ukrainan naapureihin – Puolassa oli maaliskuussa yli 2,3 miljoonaa pakolaista.

 

EU:n sisäministerit keskustelivat maaliskuun lopussa pakolaisten auttamisesta ja vastuun jakamisesta eri jäsenmaiden välillä. Sisäministeri Krista Mikkonen (vihr) kertoi, että Suomelta on pyydetty apua haavoittuvassa asemassa olevien tuomiseksi Moldovasta, jonka vastaanottokyky on ylitetty.

”Tämä on nyt jatkuvaa reagointia ja tilanteen seuraamista”, sanoo Maahanmuuttoviraston apulaispäällikkö Elina Immonen.

Ukrainasta sotaa pakeneville ihmisille tarjotaan tilapäistä suojelua, joka mahdollistaa oikeuden vastaanottopalveluihin ja työntekoon EU-maissa ilman hidasta turvapaikkaprosessia. Tilapäisen suojelun direktiiviä ei ole ennen käytetty. Vaikka tilapäisen suojelun avulla kansainvälisen suojelun tarjoamisesta on pyritty tekemään jouhevaa, sen soveltaminen ei ole ollut yksiselitteistä.

”Tämä on ollut kaikille Suomen viranomaisille uusi tilanne. Ei ole ollut kauheasti selviä speksejä, miten direktiivin kanssa toimitaan. Nyt on pitänyt käydä kaikki hallinnonalat läpi kamman kanssa ja katsoa, mihin nämä henkilöt ovat oikeutettuja lain mukaan.”

Tilapäisen suojelun hakemusten käsittely Maahanmuuttovirastossa kesti maaliskuun lopussa keskimäärin muutaman viikon. Hakemusten käsittelyä yritetään nopeuttaa Immosen mukaan muun muassa automatisoimalla prosessia digitaalisilla työkaluilla.

”Emme ole tyytyväisiä siihen, millä ripeydellä päätöksiä on saatu tehtyä. Sitä pyritään koko ajan nopeuttamaan.”

 

Tilapäisen suojelun käyttöönotto on ollut käytännöllinen ratkaisu: turvapaikan hakeminen olisi raskaampi prosessi. Ilman direktiivin aktivoimista sekä vastaanotto- että turvapaikkajärjestelmä olisi saattanut ylikuormittua. Toisaalta turvapaikka perustuu henkilökohtaiseen vainoon, eikä se sen vuoksi suoraan sovellu sotatilanteeseen.

Vaikka suurimmalle osalle Ukrainan sotaa pakenevista tilapäinen suojelu on ensisijainen suojelun muoto, Siirtolaisuusinstituutin Lyytinen muistuttaa, että turvapaikan hakeminen on kansainvälinen oikeus.

”On tärkeää varmistaa, että kukaan ei tipu pakolaisaseman hakemisen mahdollisuuden ulkopuolelle, koska se on varmasti joillekin oikea lupa.”

EU-maissa tilapäistä suojelua saavat Ukrainan kansalaiset ja heidän perheenjäsenensä sekä Ukrainassa pitkäaikaisesti asuneet ja laillisesti oleskelleet ihmiset. Lyytinen on huolissaan, että Ukrainasta sotaa paenneet paperittomat jäävät väliinputoajiksi. He eivät ole oikeutettuja tilapäiseen suojeluun, mutta heillä on oikeus hakea turvapaikkaa.

Tilapäisen suojelun oleskelulupa myönnetään aluksi 4.3.2023 asti. Sen jälkeen lupaa voidaan jatkaa puolen vuoden pätkissä. Kaikkiaan suojelu voi kestää kolme vuotta.

Suurin osa maailman pakolaisista elää niin sanotuissa pitkittyneissä pakolaistilanteissa, Lyytinen sanoo. Ne ovat kestäneet yli viisi vuotta, osa jopa vuosikymmeniä.

”Sen takia vähän murehdin, riittääkö kolmen vuoden tilapäinen suojelu.”

Hänen mukaansa on tärkeää pohtia ajoissa, miten sotaa panneiden ihmisten kanssa toimitaan, jos sota pitkittyy.

 

Suomalaiset ovat auttaneet ahkerasti. Ukrainalaisten yhdistys vastaanotti avustus- tarvikkeita pakolaisille Suvilahden Kattilahallissa Helsingissä 2. maaliskuuta. © Jussi Nukari / lk

Tilapäistä suojelua saavat ovat oikeutettuja majoitukseen ja vastaanottorahaan sekä sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Sodan alkamisen jälkeen eri puolille Suomea on perustettu uusia vastaanottokeskuksia, jotta kaikille paenneille saadaan katto pään päälle.

”Nyt on oltu paljon valmiimpia nostamaan vastaanottokapasiteettia nopeasti”, Maahanmuuttoviraston Immonen vertaa tilannetta vuoteen 2015.

Ennen kriisiä vastaanottotoimintaan oli varattu noin 88 miljoonaa euroa vuodelle 2022, mutta todennäköisesti budjetti ylittyy sadoilla miljoonilla euroilla.

Toistaiseksi noin kolme neljästä Ukrainasta saapuneesta on ollut yksityismajoituksessa muun muassa Suomessa asuvien ukrainalaisten luona. Heitä on vuoden 2020 tilastojen mukaan Suomessa noin 5 800.

Lyytisen mukaan pakolaisten majoittaminen koteihin on tavallista globaaleissa pakolaiskriiseissä. Suurin osa pakolaisista on kodeissa, ei leireillä.

Ensimmäisten viikkojen aikana Ukrainasta tulleet ovat Lyytisen mukaan pääosin sellaisia, joilla on ollut hyvät mahdollisuudet ja kontaktit lähteä. Jatkossa tulijat ovat todennäköisesti vaikeammassa asemassa. He saattavat tarvita runsaasti tukea ja ammattiapua, kuten traumaterapiaa.

Suomen Pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtinen sanoo, että tällä hetkellä heidän auttamiseensa ei ole tarpeeksi valmiutta.

”Kuntien resurssit ja kokemus eivät riitä tässä mittakaavassa sotatraumatisoituneiden ihmisten kohtaamiseen ja hoitamiseen.”

Suurin osa Ukrainasta tulleista on naisia ja lapsia. Ivano-Frankivskistä kotoisin oleva Julija Jukova tyttärensä Anhelinan kanssa Nihtisillan vastaanottokeskuksessa Espoossa 25. maaliskuuta. © Jussi Nukari / lk

Pakolaisten auttaminen ei saisi jäädä liikaa vapaaehtoisten varaan, sillä monien avuntarve saattaa kestää pitkään. Siirtolaisuusinstituutin Lyytisen mukaan vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeen moni vapaaehtoistyötä tehnyt väsyi, kun tilanne pitkittyi.

”Kun vapaaehtoistyöstä tai aktivismista tulee maraton, jossain vaiheessa ihminen voi todeta, että nyt on pakko vähentää tai lopettaa.”

Lyytisen mukaan pakolaisten haavoittuvuus tunnistetaan Suomessa edelleen heikosti. On ongelma, jos viranomaisten tehtävät valuvat vapaaehtoistyön hoidettavaksi.

”Konkreettinen esimerkki on se, että vapaaehtoiset ovat käytännössä joutuneet avustamaan hyvin paljon turvapaikkaprosessissa. He ovat tehneet viranomaisten, lakimiesten ja psykologien työtä, joihin heillä ei todennäköisesti ole koulutusta.”

Vaikka ukrainalaisiin on kriisin alkuvaiheessa suhtauduttu suopeasti, Lyytisen mukaan vaarana on, että tilanteen pitkittyessä asenteet muuttuvat.

”Jos vastaanottavan valtion kantokyky alkaa heiketä merkittävästi, varmasti ihmisten asenteet kääntyvät negatiivisiksi. Tämä on trendi, joka on havaittu tutkimuksissa.”

Lyytinen myös pelkää, että Ukrainasta pakeneviin miehiin suhtaudutaan kielteisesti. Sotatilalain takia 18–60-vuotiaat miehet eivät saa poistua Ukrainasta, mutta kieltoon on poikkeuksia: muun muassa isät, joilla on vähintään kolme lasta, voivat lähteä.

”Sen tähden myös Ukrainasta paenneisiin miehiin tulee suhtautua suopeasti.”

 

Kuntien tyhjillään olevia asuntoja on suunniteltu tilapäistä suojelua saavien majoittamiseen. Se vähentää tarvetta perustaa uusia vastaanottokeskuksia. Kunnille korvattaisiin toiminnasta koituvat kustannukset.

”On herätty pohtimaan sitä, miten ihmiset saataisiin sujuvammin ja notkeammin kodinomaisiin olosuhteisiin”, kertoo sisäministeriön maahanmuutto-osaston ylijohtaja Minna Hulkkonen.

Suurin osa Ukrainasta paenneista on naisia ja lapsia. Hulkkosen mukaan kotoutumisen onnistumisessa ratkaisevaa on, että lasten arki saadaan mahdollisimman normaaliksi ja sujuvaksi. Heidän halutaan pääsevän kouluun, päiväkotiin, kerhoihin, leikkeihin ja harrastuksiin, mutta tilanne on laajuudessaan uusi.

Sotaa paenneilla lapsilla on oikeus perus- ja esiopetukseen, mutta ei oppivelvollisuutta. Varhaiskasvatuspaikka on järjestettävä, jos vanhemmat ovat töissä tai opiskelevat tai sen arvioidaan tukevan lapsen hyvinvointia.

Työ- ja elinkeinoministeriön erityisasiantuntijan Susanna Piepposen mukaan palveluita ukrainalaisten kotouttamiseksi on, mutta nyt tarjontaa pitäisi lisätä. Se vaatii rahaa ja koulutettua työvoimaa, josta on pulaa esimerkiksi varhaiskasvatuksessa.

”Vaikkapa Helsingissä on ollut neljän kuukauden jono päiväkoteihin. Kyllähän se on iso pullonkaula.”

Suomen kielen osaamisesta voi muodostua kynnyskysymys työllistymisessä. Piepposen mukaan siinä voidaan auttaa esimerkiksi koulutuksella, jossa työntekijä opiskelee kieltä työn ohella. Työnantaja ja TE-toimisto maksavat kulut puoliksi. Osa pakolaisista työllistynee nopeasti. Ukrainalaisia kausityöläisiä oli vuonna 2021 Suomessa noin 15 000.

”Nyt heidän puolisonsa ja tuttavansa ovat tulleet suoraan tiloille ja luultavasti voivat aloittaa työnteon nopeasti.”

Suomessa on jo raportoitu myös hämäristä työpaikkailmoituksista.

”Pyydetään esimerkiksi rahaa työnvälityksestä, vaikka työpaikkoja ei olisikaan olemassa”, Suomen Pakolaisavun Lehtinen kertoo.

Lehtisen mukaan suurimmassa vaarassa ovat pakolaiset, jotka eivät ole rekisteröityneet viranomaisille. He eivät välttämättä saa tietoa riskeistä. Sisäministeriön Hulkkonen on huolissaan ihmiskaupasta, lasten hyväksikäytöstä ja työntekijöiden oikeuksien rikkomisesta. Hän muistuttaa, että ilman huoltajaa olevien lasten auttaminen on aina viranomaisten tehtävä.