Tuoreiden herneiden ja härkäpapujen aika on tullut
Väitetään, että papujen suosio alkoi Ranskasta.
Ei kesää ilman tuoreita herneenpalkoja. Suomalainen ostaa torilta pussillisen, riipii herneet suoraan suuhunsa ja viskoo kuoret muiden huoleksi.
Samaa barbariaa harrasti sirkusyleisö antiikin Roomassa, vaikka varsinaisesti tuoreita herneitä alettiin syödä paljon myöhemmin. Eräänä katovuonna 1500-luvulla englantilaiset viljelijät huomasivat, että voi herneitä syödä muutenkin kuin kuivattuina. Aurinkokuninkaan ajan Ranskassa herneistä tuli muotivillitys. Hovin elämää tarkkaillut Madame de Maintenon raportoi vuonna 1696, että illallisen jälkeen hovinaisilla oli kiire omiin salonkeihinsa harjoittamaan puolisalaista pahettaan: herkuttelemaan pienillä tuoreilla herneillä joko kevyesti keitettyinä tai raakoina suoraan paloista.
Apposten aika on meillä juuri nyt. Silpoherneen palkoja tarvitaan vähintään puoli litraa syöjää kohti. Palkoja keitetään vedessä kunnes ne tuntuvat pehmeiltä ja ensimmäiset alkavat avautua. Silloin vesi kaadetaan kattilasta ja käydään heti herkuttelemaan. Kannasta kiinni pitäen palko kerrallaan kastetaan kuumaan voisulaan, pehmeä sisus maiskutellaan suussa ja tyhjä kuori kiskotaan ulos hampaiden välistä.
Vähemmän askartelua vaativat ohutkuoriset, nopeammin kypsyvät sokeriherneet sekä salaattiherneet (sugar snaps), jotka syödään kokonaan. Höyryttämisen tai keittämisen jälkeen ne ne voi huuhtaista heti kylmällä vedellä, jotta niiden kuulas vihreys säilyy. Ne ovat maukkaita sellaisenaan, salaateissa ja pikaisesti vokattuina. Tilkka vinegretteä tai valkoista balsamicoa raikastaa makua. Voisula on liian raskasta tähän seuraan.
