Trevoc-juttu: He päättävät Jari Aarnion kohtalon – kaksi naista ja yksi mies

”Toivottavasti tuomioistuin onnistuu tehtävässään”, sanoo käräjäoikeuden tuomari.

Jari Aarnio
Teksti
Pekka Anttila

Naistuomari Helsingin käräjäoikeuden salissa 209 haukottelee. Meneillään on Helsingin huumepoliisin entiseen päälliköön Jari Aarnioon ja Trevoc-yhtiöön liittyvän oikeudenkäynnin viimeinen päivä huhtikuun puolivälissä. Oikeutta on käyty maaliskuusta lähtien. Haukotuksia ei ole kukaan peitellyt kätensä taakse enää pitkään aikaan.

Kyse ei ole ikävystymisestä. Juttuun liittyy raskaita epäilyjä muun muassa vallan väärinkäytöstä ja yhteyksistä alamaailmaan. Syytteitä on nostettu törkeästä petoksesta ja törkeästä lahjuksen ottamisesta.

Yli kuukauden kestänyt oikeudenkäynti on ollut poikkeuksellinen. Pöydällä tuomareiden takana on tuhansia sivuja esitutkintamateriaalia: todistajien kuulusteluja, syyttäjän ja puolustuksen kirjallista näyttöä sekä yllättäviä viime hetken lisätodisteita.

Salissa aiheet ovat poukkoilleet edestakaisin seurantalaitteiden, tietolähteiden ja yritysjärjestelyjen välillä. Tuomareiden haukotus tulee usein juuri silloin, kun käsittelyssä siirrytään yhdestä kokonaisuudesta toiseen. Jo useita päiviä sitten syyttäjä katsoi erästä vastaajaa ja totesi tämän vaikuttavan sen verran väsyneeltä, että kuulemisia lienee parasta jatkaa seuraavana päivänä. Vastaaja oli nukahtanut.

Television rikossarjassa asianajaja Ben Matlock selvittelee vaikeita murhatapauksia. Vakuuttavissa loppupuheenvuoroissaan hän pyrkii todistamaan aukottomasti, että hänen päämiehensä on syytön. Puhetta seuraa aina usean henkilön valamiehistö. Yksi heistä pyyhkii kyyneleen silmäkulmastaan. Lopulta tuomarille kiikutetaan paperilappunen, josta hän lukee valamiehistön ratkaisun.