Trafin ilmailujohtaja: Tahallinen lento-onnettomuus ei ollut yllätys

Pekka Henttu tiesi hyvin varhain, mistä Germanwingsin koneen tuhossa oli kyse.

Andreas Lubitz
Teksti
Jyri Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kännykkä hälytti Trafin ilmailujohtajan Pekka Hentun taskussa kesken maanpuolustuskurssin 24. maaliskuuta. Liikenteen turvallisuusviraston viestinnästä ilmoitettiin, että saksalaisen Germanwingsin Airbus A320 -matkustajakone oli syöksynyt maahan Ranskan Alpeilla. Koneessa oli 150 matkustajaa ja miehistön jäsentä.

”Jokainen lento-onnettomuus on hirvittävä tappio. Tämä tuntui erityisen pahalta, koska se sattui lähellä ja meilläkin yleisesti käytössä olevalle konetyypille”, Henttu sanoo.

Puhelin täyttyi saman tien median haastattelupyynnöistä. Iso lento-onnettomuus etenkin Euroopassa on megauutinen, ja Henttuhan vastaili minkä osasi, vaikka spekulointi onnettomuuksien syistä onkin ”ammattilaisille epäkiitollista hommaa”. Hänen mielestään viranomaisen on tällaisessa tilanteessa kuitenkin palveltava yleisöä mahdollisuuksiensa mukaan.

Henttu ei joutunut spekuloimaan ihan tyhjän päällä. Hän sai kollegoidensa ja eurooppalaisen lentoturvallisuusviraston EASA:n kautta muutamassa tunnissa viitteitä hirveimmästä mahdollisesta vaihtoehdosta, tahallisesta teosta.

”Tuntui pirulliselta, että pahin uhka tuli sisältä ohjaamosta. Mutta ei se täydellinen yllätys ollut. Lentäjät ovat ihmisiä siinä kuin muutkin, ja tällaisia tekoja on sattunut aikaisemminkin”, Henttu sanoo.