Toimittaja saaristoseikkailulla: Telttailua Neitsytsaarella ja viimeinen etappi
Onko Tukholman saaristo hienompi kuin meidän Saaristomeremme? Sitä täytyi lähteä maaotteluhengessä tutkiskelemaan paikan päälle.
Toimittaja Marko Hamilo kokeili viime kesänä kolmirunkoisen, poljettavan purjekajakkinsa rajoja. Koska niitä ei löytynyt, on nyt yritettävä purjehtia kajakilla Ahvenanmeren yli Ruotsista Suomeen.
Alus: 50 kg painava, viisi metriä pitkä trimaraanikajakki, jota voi polkea tai purjehtia. Masto viisi metriä, purjepinta-alaa noin viisi neliömetriä.
Lue matkapäiväkirjan muut osat täällä.
21.6. Kumlinge-Jungfruskär
Peräsin jumittaa taas heti Glada Laxenin rannasta lähdettyä. Vasemmalle alus kääntyy hyvin mutta oikealle ei juuri lainkaan. Ongelma ratkeaa tälläkin kerralla ajan mittaan vähän kevyemmässä tuulessa, kun peräsimen nosti ylös ja laski taas rauhallisesti alas. Mutta sitä ennen tuli tehtyä hyvä innovaatio.
Melan nimittäin saakin asetettua sillä tavoin kajakin rungon ja poikkiputkien rakenteisiin, että se pysyy paikallaan, ja kajakkia voi ohjata kuin isompaa venettä – ote on kuin pinnasta pitäisi kiinni. Mela on tietenkin karkuremmillä kiinni rungossa. Järjestely toimii tietysti vain yhdellä puolella kerrallaan, mutta vasemmalla halssilla kun muutaman merimailin purjehti, riitti että mela oli oikealla puolella.
Tukevimpaankin peräsimeen voi tulla vaurio. On hyvä tietää, että purjehtia voi kutakuinkin normaalisti myös ilman. Mutta yhä tärkeämpää on, että mela pysyy mukana.
Jungfruskärillä on lopulta tarve teltallekin. En alkuunkaan pidä telttailusta, mutta pelkästä teltan mukanaolosta on ollut hyötyä koko purjehduksen ajan. Glada Laxeniin oli varaus, mutta kaikkiin muihin yöpymispaikkoihin tulin myöhään illalla tietämättä ihan varmasti, mistä pedin lopulta löytää. Ilman telttaa ja omavaraisen, jokamiehenoikeuksiin perustuvan leiriytymisen periaatteellista mahdollisuutta reissusta olisi kadonnut iso osa spontaanisuutta.
Jungfruskärillä telttailu on sentään niin mukavaa kuin se vain periaatteessakaan voi olla: leirin saa aivan rantaan kajakin viereen, ei sada, yölläkään ei ole kovin kylmä, itikat pysyvät ulkona. Silti ärsyttää tuhlata aikaa leirin perustamiseen ja purkamiseen, eikä teltassa oikein voi tehdä mitään. Puolivälieräottelu näkyy vain pätkien ja vain saaren korkeimmalta kohdalta. Kännykän lataaminen läppäristä onnistuu, mutta aamulla kaikki laitteet ovat pinnalta kosteita. Ei se sade, mutta kastepisteen alittaminen.
”Neitsytsaari” on kuitenkin hieno elämys. Keskellä Kihtiä se ei ole oikein Varsinais-Suomea eikä Ahvenanmaatakaan, mutta hallinnollisesti se nyt kuitenkin kuuluu Houtskarin kuntaan, joten sikäli purjehduksen haaste tulla omin voimin Ruotsista Suomeen (jos Ahvenanmaata ei lasketa ”oikeaksi” Suomeksi) on toteutunut.
Jungfruskär oli vielä 1990-luvulla armeijan saari. Sota-ajalta on muistona muun muassa tämä kekseliäästi mökiksi naamioitu tykki.
Joka veneilysaarellahan on jonkinlainen luontopolku nykyään. Paikalliset haluavat ohjata uteliaat reiteille, jotka kiertävät pihapiirit ja sen sellaiset. Jungfruskärin luontopolulla on ihan todellista nähtävää.
Reitillä on kaikenlaisia luontotyyppjä (silta yli kluuvin, erilaisia laidunmaita ja lehtoja), hieno lintutorni saaren toisen puolen kosteikolla (mm. ristisorsa, kahlaajia), näköalakallio saaren korkeimmalla kohdalla ja vähän sotahistoriaakin. Reitillä on tupakin, jossa näkyisi olevan kerrossänkyjä. Ei vaikuta yksityismökiltä. Ikkunasta tähystellen näyttäisi olevan vieraskirja keittiön pöydällä. Kenenköhän omistuksessa se on? Harmi kyllä ovi on lukossa. Tällaiset olisi syytä saada yleiseen käyttöön.
22.6. Jungfruskär-Korpoström
Telttapaikka Jungfruskärillä on paras mahdollinen, mutta silti se jää mukavuustasossa kauas jälkeen lahoimmastakin autiotuvasta.
Telttailu ottaa päähän aamullakin. Korpoströmistä lähtisi bussi Helsinkiin iltapäivällä, mutta lähtöä viivyttää leirin purkaminen. Tulee taistelu kelloa vastaan.
Saaren laguunista ulos on ensin suoraan vastatuulta. Sitten reitti kääntyy reippaasti oikealle, mutta kääntyykö riittävästi?
Tiukkaa tekee. Hobiella pystyy menemään noin 60 astetta tuulensilmästä sivuun. Muutaman merimailin pääsee purjeilla, kun ohjaa niin ylös tuuleen kuin pääsee. Sitten tulee reittiin muutaman asteen helpotus, mutta samalla tuuli on kääntynyt vielä enemmän vastaan. Ei auta kuin polkea ja lujaa, jos aikoo juhannusillaksi Helsinkiin.
Polkemalla ylläpitää 6-7 kilometrin tuntinopeutta, mutta ei loputtomiin. Ei siinä niinkään syke nouse, mutta polvet kipeytyvät, jos ei saa tuntikausiin yhtään lepoa. Myöhemmällä bussilla ehtisi kotiin vasta joskus yöllä. Ehtiikö tässä koskaan perille?
Tällä kertaa tuulet kiertävät ihan päinvastoin kuin ennusteessa. Pohjoisen sivutuulen pitäisi kääntyä myötäiseksi länsituuleksi, mutta vähän Siljan ja Vikingin kohtaamisen jälkeen tuuli kääntyy idän kautta eteläiseksi sivutuuleksi. Purje taas ylös, kauramoottori ja polvet levolle ja solmu lisää vauhtia!
Bussiin jää nopean suihkun jälkeen marginaalia pari minuuttiakin. Turhaan hätäilty. Hieman taukoa, töitä ja Saaristomeri-Suomenlahti-osuuden suunnittelua Helsingissä.
Tavoitteena on taas hyödyntää autiotupia ja edullisia kaupallisia majoituksia mahdollisimman usein. Vinkkejä otetaan vastaan. Hankalimmalta vaikuttaa Suomenlahti Raaseporin Segelskärin autiotuvan jälkeen. Inkoon Sommarnilla on mökki, jossa olen yöpynyt 1989. Mutta ainakin ennen vanhaan Sommarnille oli maihinnousukielto elokuun alkuun asti.