Tämä mies ampui kolme karhua – laittoi tupakaksi ja soitti hinausapua
Karhunkaatolupia on tänä vuonna myönnetty 133.
Posiolainen Sami Mursu laittoi tupakaksi ja mietti, mitä tuli tehtyä. Epäily oli, että tilanne tapahtui parissa minuutissa.
Harvinaista se ainakin oli.
Mursu ampui kolme karhua Jäkälävaarassa Posiolla syyskuisena keskiviikkoiltana.
Karhunkaato-operaatio oli kuitenkin aloitettu jo edellisenä päivänä, jolloin Mursu oli liikkeellä koiransa (Laika) kanssa.
Koira kiersi maastossa innokkaasti: alueella oli jonkin verran hirviä ja poroja. Ne sekoittivat metsämiestä sen verran, ettei hän ollut varma, minkä perässä koira milloinkin oli.
”Yhtäkkiä koira pysähtyi kuin seinään. Se haukahti muutaman kerran ja tuli takaisin omia jälkiään”, Mursu kertaa tapahtumia.
Metsästäjä ihmetteli, mikä koiraa vaivaa. Aiemmin moista käytöstä ei ollut ilmennyt. Hän alkoi epäillä, että tiheässä pusikossa lymyili karhu.
Mursu ei säikähtänyt tilannetta, vaikka karhunkaatoon oikeuttavan Karhukortin hän oli suorittanut vain muutama päivää aiemmin.
Karhuja ei kuitenkaan sinä iltana näkynyt ja Mursu lähti kotiin.
Seuraavana päivänä jahti jatkui. Mursun mukaan lähti hänen kaverinsa Tapani Hautajärvi. Mukana oli Hautajärven kaksi karjalankarhukoiraa.
Koirat ja metsästäjät saapuivat samaan paikkaan, jossa Mursun koira oli käyttäytynyt poikkeavasti edellisenä päivänä. Hautajärvi päästi koirista toisen vapaaksi, nuoremman.
”Kävi kuten edellispäivänä. Koira ei tohtinut mennä eteenpäin. Haukahti ja tuli pois”, Mursu kertoo.
Hautajärvi löysäsi vanhemman ja raavaamman koiran irti. Se syöksyi vauhdilla pöpelikköön. Nuorempi koira rohkaistui ja seurasi perässä.
Näkyvyys oli huono, eikä Mursu tiennyt, mitä edessä olisi.
Koirat olivat edenneet vaaran rinteeseen, jossa kasvoi tiheään kuusia. Koirat pysähtyivät ja alkoivat haukkua.
Mursu ja Hautajärvi huomasivat rinteen tasanteella kolme karhua, jotka makasivat maassa: emä ja kaksi erauskarhua. Erauskarhu on noin parivuotinen yksilö, joita emä yrittää vierottaa pois läheisyydestään.
Metsästyslain mukaan emää ei saa ampua, jos sillä on alle vuoden ikäiset poikaset mukanaan. Eraukset eivät ole poikasia.
Mursu hiipi karhujen taakse. Karhut eivät haistaneet tulijaa, sillä metsästäjä kulki ”tuulen takaa”.
Jos karhut olisivat ihmisen haistaneet, olisi niistä näkynyt hyvällä tuurilla vain peräpää. Karhu pystyy juoksemaan jopa 60 kilometriä tunnissa.
Mursu ampui ensin emän ja siitä noin 15 ja 30 metrin päähän erauskarhut. Laukauksia Mursu muistelee käyttäneensä kuusi tai seitsemän.
”Oli pakko ampua nopeasti, lipastinkin välillä. Koirat juoksivat edestakaisin ja erauskarhut säntäilivät sinne ja tänne”, Mursu kertoo.
”Siinä oli show vähän aikaa päällä. Tuskin tällaista tilannetta tulee enää koskaan eteen.”
Karhut olivat kaatuneet ja Mursu laittoi tupakaksi. Kaatoryypynkin Mursu ja Hautajärvi olisivat ottaneet, jos mukaan olisi siunaantunut juomaa.
Tupakan jälkeen miehet soittivat hinausapua, ja karhut suolistettin. Ne kuljetettiin Sallaan teurastamoon, missä ne myös nyljettiin: noin 170 kiloa lihaa. Emokarhun elopaino oli noin 140 kiloa ja erauskarhujen noin 70 ja 90 kiloa
Mursu ja Hautajärvi aikovat myydä lihat, jos eläinlääkäri toteaa lihan olevan syömäkelpoista.
Karhunliha nimittäin voi sisältää trikiiniä. Trikiinit ovat sukkulamatoihin kuuluvia loisia. Trikiinipitoinen liha hävitetään.
Mursulle itselleen karhu ei maistu.
”Hieman puistattaa se ajatus, että karhu syö myös raatoja.”
Suomessa karhukannat ovat kasvaneet tasaisesti 2000-luvulla.
Luonnonvarakeskus Luken arvion mukaan Suomessa elää noin 1500 karhua, kun vuosituhannen alussa niitä tallusteli metsissämme alle 1000 yksilöä.
Karhua voi metsästää poronhoitoalueella kiintiön nojalla 20.8.–31.10.2015. Tämän vuoden kaatokiintiö on 133 karhua, eli vajaa 10 prosenttia Suomen karhukannasta.
Karhujahti siis jatkuu. Myös Mursun osalta, sillä kaatolupia läntiselle poronhoitoalueelle jäi vielä muutama.
Sami Mursun karhunkaadosta uutisoi ensimmäisenä Koillissanomat.