Taloyhtiö ei halunnut romania vuokralaiseksi – sijoitusasunnon omistaja vastuuseen syrjinnästä

Suomen laki sallii rasismin asuntokaupoissa. Sijoitusasuntoihin pätevät eri säännöt.

asuntokaupat
Teksti
Tiina Keränen

Alkuvuodesta syrjintälautakunta antoi sijoitusasunnon vuokrausta koskevan päätöksen, jossa todettiin, että vuokralaiseksi halunnutta romania oli syrjitty. Päätös on lainvoimainen.

Vuokranantaja oli aluksi ollut valmis vuokraamaan omistamansa sijoitusasunnon romanille, mutta asunto-osakeyhtiön muut osakkeenomistajat ja isännöitsijä eivät kysyttäessä olleet halunneet romania vuokralaiseksi. Mitään muodollista päätöstä taloyhtiön hallitus ei ollut tehnyt.

Syrjintälautakunta katsoi, että vuokranantaja oli vastuussa syrjinnästä. Lautakunta kielsi häntä jatkamasta yhdenvertaisuuslain vastaista etniseen alkuperään perustuvaa syrjintää.

 

Oman asunnon saa myydä tai vuokrata kenelle haluaa tai olla niin tekemättä.