Taas uutinen terrori-iskusta, entä sitten? – ”Hämmästyttävää, mihin kaikkeen ihminen voi tottua”
Ihminen pyrkii suojaamaan itseään liialta järkytykseltä, sanoo kriisipsykologi.
”Bling.”
Uutiset lävähtävät puhelimiemme, tablettiemme ja tietokoneidemme ruuduille.
Afganistanissa räjäytetään poliiseja kuljettanut linja-auto. Brittipoliitikko Jo Cox murhataan. Yli 100 ihmistä hukkuu Välimereen.
Ehkä klikkaamme uutisen auki. Ehkä emme jaksa välittää. Päivämme jatkuu.
Istanbulin Atatürkin lentokentällä kolme terroristia avaavat tulen. Lopulta he räjäyttävät itsensä. Ainakin 41 ihmistä kuolee ja yli 200 henkeä loukkaantuu. Suomalaisten ja kansainvälisten medioiden etusivut täyttyvät kuvauksilla tapahtumista.
Samana päivänä Jemenissä yli 40 ihmistä kuolee itsemurhaiskussa. Tosin kohteena ovat sotilaat eivätkä siviilit. Se voi selittää, miksi tapahtuma ei nouse uutisvirtaamme.
Turrumme maailman kauheuksiin. Monet meistä eivät enää seuraa uutisia. So what? Kiinnostaako ketään? Jotkut saattavat potea huonoa omaatuntoa. Eikö minun pitäisi liikuttua?
Turtuminen on ihmisen suojausmekanismi ja sopeutusmisreaktio. Se auttaa selviytymään.
”On hämmästyttävää, mihin kaikkeen ihminen voi tottua”, sanoo dosentti ja kriisipsykologi Salli Saari.
Reagoimme, kun tapahtumat tulevat meitä lähelle ja pystymme samastumaan uhreihin. Brysselissä asuvan äiti kirjoittaa sosiaalisessa mediassa paikalla olevasta lapsestaan. Atatürkin lentokentällä viikkoa ennen iskuja ollut kertoo juuri lentäneensä Istanbulin kautta kotiin.
”Kun tapahtuma tulee lähelle, se käynnistää pienen kriisin. Ihmisille tulee tarve käsitellä tapahtunutta”, Saari sanoo.
Kaukaiset tapahtumat eivät kosketa arkeamme, vaikka meistä on hirveää, että Syyriassa sota vaikuttaa ihmisten jokaiseen päivään. Emme välttämättä pysty samastumaan Välimereen hukkuneeseen irakilaiseen – ellemme viime kesänä sattuneet uiskentelemaan Kreikan lomasaarilla samaan aikaan, kun tuhannet ihmiset ylittivät merta henkensä uhalla.
”Olennaista on tunnistaa suojausmekanismi. Ihminen yrittää suojata itseään liialta järkytykseltä.”
Miten voimme estää turtumisen? Miten säilytämme herkkyytemme uutisvirran keskellä?
Ihmiset, jotka ovat työkseen tekemisissä kriisien ja katastrofien kanssa, säätelevät ärsytyksen eli altistumisen määrää.
”Altistumista uutisille on vaikea säädellä, kun niitä tulee joka paikasta. Ennen riitti, että sammutti television”, sanoo Saari, joka on johtanut Suomen Punaisen Ristin psykologien valmiusryhmää muun muassa Estonian ja Konginkankaan onnettomuuksien jälkihoidossa.
Itsensä suojaamisessa ja herkkyyden palauttamisessa on olennaista säädellä, kuinka paljon on ajallisesti tekemisissä järkyttävien tapahtumien kanssa. Vanhemmat rajoittavat lastensa television ja tietokoneen käyttöä. Miksi emme suojelisi itseämme samalla tavalla, jotta voisimme palauttaa herkkyytemme?
”Uutiskiinnostusta vastaan voi olla vaikea taistella. Voi tulla sellainen olo, että jää jostain paitsi”, Saari pohtii.
Tapahtumien seuraaminen voi luoda turvallisuudentunnetta. Saatamme ymmärtää, että uutinen ei kosketakaan juuri meitä.
Pariisin terrori-iskuja seuratessaan Saari huomasi, että ensimmäisen tunnin jälkeen uutiset alkoivat toistaa itseään.
”Aika vähän menettää, jos ei altista itseään koko ajan uutisille. Liikaa on uutisilla mässäily, kun haluaa tietää kaikki yksityiskohdat.”
Osittain tiedotusvälineet päättävät sen mikä meitä kiinnostaa ja koskettaa. ”Riippuu paljon, mitä muita uutisia on tarjolla.”
Vaikka Turkissa on ollut vuoden aikana useita terrori-iskuja, ne ovat jääneet muiden uutisten varjoon.
”Luulen, että isku Ankaraan ei olisi saanut saman verran huomiota. Istanbul on lähempänä, osa Eurooppaa, ja monet ovat käyneet siellä.”
Tänä vuonna maailmassa on ollut ainakin 25 suurta terrori-iskua, joissa on kuollut satoja ihmisiä. Suurin osa iskuista on ollut Lähi-idässä ja Afrikassa.
Voimme turtua uutisten alle tai puhua tapahtumista. Puhumattomuus ei auta meitä pääsemään kriisin yli.
”Keskustelun voi perheissä aloittaa kysymällä: Oletteko huomanneet, että Turkissa kuoli 41 ihmistä? Seuraavaksi voi kysyä, mitä se teissä herättää, pelottaako, onko tapahtuma nostanut muistoja mieleen”, Saari neuvoo.
”Perheissä puhutaan hyvin vähän. Tekee perheellekin hyvää, kun tiedetään, mitä sen jäsenet ajattelevat.”
Kriisien jälkeisiä tuntemuksia tulisi jakaa yhteisöissä, joissa ihmiset tuntevat jo toisensa, kuten työpaikoilla ja kouluissa.
Lapsille ja nuorille on tärkeää, että kasvatetaan turvallisuudentunnetta. Sitä voidaan luoda lisäämällä etäisyyttä ja korostamalla, että on enemmän päiviä, joina terrori-iskuja ei ole. Iskut ovat harvinaisia, vaikka siltä ei aina tuntuisikaan, pohtii Saari.
”Kauhajoen kouluammuskelujen jälkeen kuulin esimerkin, jossa vanhemmat olivat näyttäneet lapselle karttaa, jossa oli suuri mittakaava. Siinä Kauhajoki oli kaukana kotoa.”
Jotkut meistä jakavat järkytyksensä sosiaalisessa mediassa.
”Teoriassa sosiaalinen media on terapeuttinen välinen, jossa voi kertoa omista tunteista.”
Saari näkee ongelmana kuitenkin sen, että sosiaalisessa mediassa jaettu tieto on kaikkien käytössä. Kommentit voivat pahentaa ihmisten oloa.
Sosiaalisesta mediasta etsitään vertaistukea. Olennaista on keskustella niiden ihmisten kanssa, jotka tuntee ja joihin voi samastua.