Taantuma auttaa: Suomi pääsemässä kehitysaputavoitteeseen

Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kirkon ulkomaanavun nuorisoverkosto Changemakerin telttakylässä Helsingin Rautatientorilla korostettiin kehitysyhteistyön tarpeellisuutta maaliskuussa 2006. Kuva Riikka Hurri / Lehtikuva

Talouden ajautuminen syvään ja ilmeisen pitkään taantumaan on helpottamassa Suomen kehitysapusitoumusten saavuttamista. Tavoitteen täyttyminen voi vaikuttaa mahdollisuuksiin päästä YK:n turvaneuvostoon.

Kirkon ulkomaanavun nuorisoverkosto Changemakerin telttakylässä Helsingin Rautatientorilla korostettiin kehitysyhteistyön tarpeellisuutta maaliskuussa 2006. (Kuva Riikka Hurri / Lehtikuva)

Suomi on sitoutunut EU:ssa siihen, että kehitysyhteistyöhön menee ensi vuonna 0,51 prosenttia bruttokansantulosta (BKTL). Jos nykyisistä kehyspäätöksistä pidetään kiinni, tavoitetta päästään hyvin lähelle jo viime joulukuisen BKTL-arvion perusteella.

Bruttokansantulon romahtaessa kehitysyhteistyövarojen osuus siitä kasvaa, ellei ryhdytä leikkauksiin. Ulkoministeriön kehityspoliittisen osaston apulaisosastopäällikkö Pasi Hellman pitää mahdollisena, että 0,51 prosentin välitavoite saavutetaan tai jopa ylitetään. Talouden näkymät ovat parissa kuukaudessa vain huonontuneet.

Valtion tämän vuoden talousarviossa kehitysyhteistyövarat ovat 916 miljoonaa euroa. Vuoden lopussa tehdyn arvion mukaan se olisi 0,46 prosenttia bruttokansantulosta.

Viimeksi
tavoite ylittyi

Hellman myöntää, että tilanne on samantapainen kuin 90-luvun alussa, kun YK:n edellyttämä 0,7 prosentin kehitysaputaso laman vuoksi tilapäisesti jopa saavutettiin. ”Se meni yhtenä vuonna 0,8:aan itse asiassa.”

Vaikka tavoitteeseen pääsy kansantalouden kurjistumisen kautta tuntuu hieman irvokkaalta, Hellman ei pidä sitä varsinaisesti kepulikonstina. Vaikka eurot olisivat vaikuttavuuden näkökulmasta prosentteja tärkeämpiä, sitoumus on aina ollut prosentti- eikä euromääräinen. ”Se toimii eri taloustilanteissa eri päin.”

Suomi on sitoutunut nostamaan kehitysyhteistyörahansa 0,7 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä. Laman jatkuminen helpottaisi Hellmanin mukaan tämänkin tavoitteen saavuttamista, johon seuraavalla hallituksella muuten voisi olla muuten melko korkea kynnys.

Suomen kehitysyhteistyösatsausten on arvioitu vaikuttavan myös Suomen mahdollisuuksiin päästä YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi 2013-14. Hankkeen on epäilty vaikeutuvan, jos kehitysapusitoumuksista livetään.

Teksti
SK netin toimitus
Pekka Pohjolainen / STT