Suomi uusii ilmatorjuntaansa sadoilla miljoonilla

ilmatorjunta
Teksti
SK:n toimitus
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ilmatorjunnan uusi ohjusjärjestelmä ostetaan Norjasta. Suomen Kuvalehti kertoi viime vuoden maaliskuussa, että pääkaupunkiseudun ilmapuolustuksen rungon muodostavat venäläisvalmisteiset BUK M1 -aluetorjuntaohjukset ovat häirittävissä ulkopuolelta.

Ohjus
NASAMS-ohjusjärjestelmä käyttää Raytheonin SLAMRAAM-ohjuksia, joita esiteltiin helmikuussa 2009 Abu Dhabin asemessuilla. Kuva: Markus Pentikäinen

Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta hyväksyi keskiviikkona noin 340 miljoonan euron ostoksen, jolla korvataan lähivuosina nykyinen venäläisvalmisteinen ilmatorjuntaohjusjärjestelmä.

Hankinta ajoittuu vuosille 2009-2015. Helsingin Sanomat uutisoi kaupan arvon olevan yli 520 miljoonaa euroa, sillä puolustusvoimat uusii myös tutkajärjestelmäänsä 175 miljoonalla eurolla.

Varsinaisten ohjusten hankkimisesta tehdään päätös myöhemmin. Niihin kuuluu noin 100 miljoonaa euroa. Järjestelmän käyttämiä amerikkalaisia AMRAAM-tyyppisiä ohjuksia käytetään myös Horneteissa.

Molemmat hankinnat sisältävät teollisen yhteistyön velvoitteen. Ohjusjärjestelmässä rakentaminen ja kokoonpano Suomessa kattaa noin puolet vastakaupasta, ja lopuista myyjä järjestää tilauksia suomalaiselle alan teollisuudelle.

NASAMS-järjestelmä on käytössä muun muassa Norjassa ja Espanjassa. Yhdysvallat käyttää sitä Washingtonin ilmatorjuntapäivystykseen.

Pääkaupunkiseudun ilmasuojassa paljastui aukko

Maaliskuussa 2008 Suomen Kuvalehti kertoi BUK-järjestelmän alttiudesta ulkoiselle häirinnälle, jota ei pystytä täysin poistamaan korvaavilla toimilla.

”Kysymys on elektronisesta sodankäynnistä”, korkea-arvoinen sotilasasiantuntija kertoi SK:ssa 10/2008 (ilm. 7.3.2008).

Häirintä voidaan kohdistaa lähinnä ohjusten ohjausjärjestelmään. Onnistuakseen häiritsijän on tunnettava järjestelmä perusteellisesti ja tunnettava muun muassa sen käyttämät taajuudet. Parhaiten tämä tieto on aseiden valmistajalle eli Venäjällä.

Lue Pekka Ervastin juttu ”Pääkaupunkiseudun ilmasuojassa paljastui aukko” täältä.

Lähde STT