STTK:n Antti Palola ennakoi vääntöä eläkkeistä ja työrauhasta
STTK:n uudeksi puheenjohtajaksi valittiin kovanaama Antti Rinteen suosikki.
Suomalaisella työmarkkinajärjestelmällä on ihmeellinen kyky tuottaa uutisia, jotka eivät todellisuudessa ole mitään uutisia.
Tänään on tiedotusvälineissä kautta maan kerrottu, että toimihenkilökeskusjärjestö STTK on saanut uuden puheenjohtajan. Kolmetoista vuotta tehtävässä ollut Mikko Mäenpää (sd) jäi sivuun, ja hänen paikkansa otti muun muassa valtion, yliopistojen ja Kelan toimihenkilöitä edustavan Pardian entinen puheenjohtaja Antti Palola (sd).
Käytännössä Palolan valinta on ollut selvä kuukausien ajan. Suomen Kuvalehti uutisoi jo toukokuussa 2012 melko varmana tietona, että hän on nousemassa STTK:n johtoon. Tuolloin hänen taakseen oli asettunut muun muassa STTK:n suurin jäsenliitto, Antti Rinteen (sd) johtama Pro. Rinne ajoi myös itse voimakkaasti Palolan valintaa.
Aluksi Palolalle etsittiin aktiivisesti vastaehdokkaita. Vahvana nimenä keskusteluissa oli esillä esimerkiksi Tehyn entinen puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola (kok), joka itsekin piti tätä mahdollisuutta yhdessä vaiheessa avoimena. Spekulaatioissa pyöri jonkin aikaa myös STTK:n entisen edunvalvontajohtajan Markku Salomaan nimi, mutta hän siirtyi viime keväänä yllättäen Kevaan. Kovimpien haastajien vetäydyttyä kisasta puheenjohtajapeli lässähti, ja tämänpäiväinen valinta oli lopulta yksimielinen.
Palola, joka on siviiliammatiltaan merikapteeni, tunnusti valintansa jälkeen rehellisesti, että vatsassa on ”vähän perhosia”. Se on ymmärrettävää, sillä Mäenpään puheita taloudesta, työmarkkinoista ja muusta yhteiskunnasta kuunneltiin viime vuosina selvästi tarkemmin kuin STTK:n pelkkä koko olisi edellyttänyt. SAK:ssa Lauri Ihalainen (sd) saavutti aikoinaan hieman samanlaisen aseman, eikä hänen jälkeensä puheenjohtajaksi tullut Lauri Lyly (sd) ole vieläkään kyennyt täyttämään Ihalaisen saappaita, vaikka on ollut tehtävässä jo runsaat neljä vuotta.
Mäenpään jälkeen STTK:ssa on toisaalta tilausta puheenjohtajalle, joka ei yleensä liitele aivan niin maailmojasyleilevissä sfääreissä. Palola itse viittasi tähän epäsuorasti toteamalla, että edessä saattaa olla jonkinlainen profiilin nostamisen paikka. Sitä häneltä odottaa ainakin puheenjohtajapelin keskeinen takapiru Rinne, jota ei tunneta työmarkkinapiireissä minään varsinaisena pehmoilijana.
Kompromissihakuiseksi, mutta tiukaksi neuvottelijaksi kuvailtu Palola vihjaisikin valintansa jälkeen, ettei STTK ole esimerkiksi eläkeneuvotteluissa valmis hyväksymään ihan mitä vain. Hänen mukaansa järjestö lähtee keskustelemaan työurien pidentämisestä vain niin, että kysymys eläkeiän nostamisesta on aidosti auki.
Palolan eteen on lähiaikoina tulossa myös työnantajien vaatimus ”työrauhajärjestelmän kehittämisestä” eli suomeksi lakkoilun rajoittamisesta. Uusi STTK-pomo myöntää, että järjestelmässä voi olla ”kehittämisen tarpeita”, mutta samalla pitää käydä läpi työnantajien harjoittama työehtosopimusshoppailu eli pyrkimykset saada työntekijät halvempien sopimusten piiriin, mikä oli yhtenä syynä taustalla esimerkiksi Finnairin tämänsyksyisessä lakonuhkassa.
Yksi Palolan haasteista on normalisoida järjestönsä suhteet toiseen toimihenkilöiden keskusjärjestöön Akavaan. STTK ja Akava ovat jo pitkään käyneet ulospäin huvittavalta näyttävää kiistaa siitä, kummassa niistä on enemmän jäseniä. Viime aikoina tähän kukkotappeluun on vielä tuonut oman mausteensa, että Mäenpää ja Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder (kok) ovat hädin tuskin sietäneet toisiaan.
Palolan valinta antaa hyvän tilaisuuden lakaista turhat arvovaltakiistat hiljaisesti maton alle. Se olisi koko ammattiyhdistysliikkeen etu tilanteessa, jossa palkansaajapuolen hajanaisuus on jo alkanut nakertaa sen neuvotteluvoimaa.