Sote-sotku: Sosiaali- ja terveysvaliokunta ei halua kuulla perustuslakiasiantuntijoita
Kataisen hallituksen sote- ja kuntauudistus on ajautunut tilanteeseen, jossa päähallituspuolueiden kansanedustajat eivät halua kuulla valtakunnan keskeisiä perustuslakiasiantuntijoita eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.
Nyt väännetään Petteri Orpon sote-työryhmän linjauksista, jotka liittyvät perustuslakiasiantuntijoiden ongelmallisena pitämään vastuukuntamalliin. Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on työn alla lausunnon antaminen Kataisen hallituksen kuntarakennelaista, joka sovitetaan yhteen hallituksen sote-linjausten kanssa.
Valiokunta joutui 17. toukokuuta kokouksessaan äänestämään oikeusoppineiden kutsumisesta kuultavaksi. Annika Saarikko (kesk) esitti kuulemista ja ryhmätoveri Anu Vehviläinen kannatti Saarikon esitystä. Äänin 8-4, 1 tyhjä, valiokunta hylkäsi esityksen.
Suomen Kuvalehden tietojen mukaan oikeusoppineiden kuulemista puolsivat valiokunnan oppositiopuolueiden jäsenet ja vastustivat voimakkaimmin päähallituspuolueen kokoomuksen jäsenet.
SK:lle kerrotun mukaan kokoomuksen riveistä olisi jopa painostettu pienempiä hallituskumppaneita ”ruotuun”.
Kataisen hallitus korostaa tekevänsä historiallisen suurta sote- ja kuntauudistusta, mutta uudistuksen kannalta keskeinen valiokunta ei siis kuuntele perustuslakiasiantuntijoita.
Valiokunnan puheenjohtajana toimii keskustan Juha Rehula, varapuheenjohtajana Sdp:n Anneli Kiljunen ja jäseninä Outi Alanko-Kahiluoto (vihr), Johanna Jurva (ps), Laila Koskela (ps), Merja Kuusisto (sd), Sanna Lauslahti (kok), Merja Mäkisalo-Ropponen (sd), Lasse Männistö (kok), Hanna Mäntylä (ps), Annika Saarikko (kesk), Hanna Tainio (sd), Lenita Toivakka (kok), Anu Urpalainen (kok), Anu Vehviläinen (kesk), Ulla-Maj Wideroos (r) ja Erkki Virtanen (vas).
Valiokunnan istunnosta poissa olivat Johanna Jurva ja Merja Mäkisalo-Ropponen. Asian käsittelyn aikana ainakin osittain poissa olivat Anneli Kiljunen, Merja Kuusisto, Hanna Tainio ja Anu Urpalainen.