SK:n tiedot: Ministerin terveystietoja urkittu Hus-yhtymässä

Hallitus sai selvityksen tapauksesta, jossa Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaista epäillään vakavasta tietoturvaloukkauksesta.

tietoturva
Teksti
Heikki Vento

Pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen ministerin terveystietoja on urkittu Hus-yhtymässä, kertoo hallituslähde Suomen Kuvalehdelle. Lähteen mukaan asiasta kerrottiin valtioneuvostolle viime viikolla. Ministerin nimi ei ole SK:n tiedossa.

Hus tiedotti huhtikuun lopulla, että sen työntekijää epäillään vakavasta tietoturvaloukkauksesta. Hänen työsuhteensa on purettu ja asiasta on tehty tutkintapyyntö poliisille, Hus kertoi. Keskusrikospoliisi (krp) on aloittanut asiasta esitutkinnan.

Hallituslähteen mukaan epäiltynä on Husin maksuliikennettä hoitavassa reskontrassa työskennellyt Venäjän ja Suomen kaksoiskansalainen. Epäillyn kaksoiskansalaisuudesta kertoi aiemmin MTV Uutiset. Krp ei ole vahvistanut asiaa.

Ainakin yhden ministerin tietoja on katseltu luvatta. Husin mukaan luvaton katselu on kohdistunut satojen henkilöiden tietoihin. Hus on kertonut lähettävänsä tiedon kaikille asianosaisille kirjeitse.

Epäillyllä oli mahdollisuus etsiä potilastietojärjestelmästä asiakkaiden henkilötietoja ja tietoja hoitojaksoista. Potilaskertomuksiin hänellä ei ollut pääsyä.

Suojelupoliisi, keskusrikospoliisi ja hallitus ottivat asian niin vakavasti, että valtioneuvoston jäsenille järjestettiin erillinen tiedotustilaisuus. Supon ja krp:n edustajien lisäksi ministereille teki selkoa tapahtumista Husin hallintojohtaja Suvi Posio.

Hallitukselle kerrottiin, että epäilty on lukenut ainakin yhden valtioneuvoston jäsenen tietoja potilastietojärjestelmässä. Hallituslähteen mukaan hauissa on ”julkisuuden henkilöitä huomattava määrä mukana”.

Uudellamaalla asuu paljon korkeita virkamiehiä, yritysjohtajia ja muita julkisuuden henkilöitä, jotka ovat saattaneet käyttää Husin palveluita.

Hakuja on tehty vuoden 2019 syksystä maaliskuuhun 2023, jolloin teot paljastuivat. Hallitukselle kerrottiin, ettei poliisilla ole toistaiseksi näyttöä siitä, että epäilty olisi välittänyt tietoja eteenpäin.

Hallituslähteen mukaan ministerit hämmästelivät tietoturvaloukkauksen lisäksi sitä, että Hus teki rikosilmoituksen vasta kolme viikkoa sen jälkeen, kun teko oli paljastanut.

Valtioneuvoston jäsenillä on työterveyshuolto, eikä ministereillä välttämättä ole tarvetta asioida julkisessa terveydenhuollossa. Lisäksi suuri osa ministereistä on kirjoilla Husin toimialueen ulkopuolella.

Julkisten tietojen mukaan ainakin kaksi nykyistä ministeriä on käyttänyt Husin palveluita. Ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo (vihr) synnytti esikoisensa Naistenklinikalla.

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk) hakeutui Husin päivystykseen vuonna 2013 saatuaan molemminpuolisen keuhkoveritulpan.