Sipilän hallitus iloitsi hiilenmustasta päätöksestä – EK vollotti kyyneleet

Suomi on tiettävästi ensimmäinen maa, joka aikoo lailla kieltää kivihiilen käytön.

ilmastonmuutos
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Loppuu se kivihiilellä saastuttaminen.

Näin päätti Juha Sipilän (kesk) hallitus kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa, joka ulottuu vuoteen 2030.

”Teimme käänteen hiilenmustasta politiikasta kohti uusiutuvaa energiaa. Samalla työtä ja toimeentuloa koko maahan”, tviittasi pääministeri Sipilä ennen kuin hallituksen tiedotustilaisuus oli kerennyt loppua.

Myös valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) oli nopea sosiaalisessa mediassa. Hän tviittasi ennen Sipilää kivihiiliuutisen.

”Energia- ja ilmastostrategia on historiallinen: Suomi on ensimmäinen teollisuusmaa, joka kieltää kivihiilen käytön lailla”, Orpo viestitti Twitterissä.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson oli myös tyytyväinen kivihiilipäätökseen, Twitterissä.

”Strategia: kivihiilestä luopuminen kannatettava, liikennesektorin tärkeyden huomioiminen myös hyvää. Linjaukset tuulivoimasta outoja…”, oppositiossa istuva Andersson tviittasi.

Yleensä Elinkeinoelämän keskusliitto kehuu hallituksen päätöksiä, nyt kuitenkin iso työnantajajärjestö teki poikkeuksen.

”EK kannattaa vähähiilisyyttä mutta ei suosita kivihiilen kieltoa lakiteitse”, työnantajajärjestö julisti verkkosivuillaan.

EK:n mukaan on tärkeää, että Suomi siirtyy pitkällä aikajänteellä vähähiiliseksi yhteiskunnaksi. Kivihiilen käyttöä ei ole kuitenkaan tarpeen kieltää lailla, sillä hiilen osuus putoaa joka tapauksessa 1–2 prosenttiin.

 

Suomi on tiettävästi ensimmäinen maa, joka aikoo lailla kieltää kivihiilen käytön. Tarkalleen kivihiilen käytöstä energiantuotannossa luovutaan 2020-luvun aikana. Käytännössä uusia voimalaitoksia ei rakenneta eikä niitä tueta.

Aivan kokonaan kivihiilestä ei kuitenkaan luovuta, sillä kaiken varana hallitus pitää kivihiilelle oven raolla muun muassa huoltovarmuuden näkökulmasta katsottuna. Myös ”poikkeukselliset” tilanteet ovat hallituksen takaportti kivihiilen käyttöön.

Sipilän hallitus aikoo vielä tämän hallituskauden aikana valmistella lakiesityksen, jossa säädetään tarkemmin, miten ja missä ajassa kivihiilen energiakäytöstä luovutaan.

Iso ilmastostrategian kokonaisuus käsittää kivihiilen luopumisen lisäksi myös useita muita energiaratkaisuja, joilla uusiutuvan energian osuudeksi loppukulutuksessa olisi tarkoitus olla yli 50 prosenttia 2020-luvulla.