Sdp:n toimintatapoja haukuttiin nuijasodan aikaisiksi

Julkaistu yli kolme vuotta sitten


Sdp:n puoluekokouksessa asetettiin ensimmäisen päivän päätteeksi ehdokkaat perjantaina pidettäviin henkilövaaleihin.

Suuria yllätyksiä ei tullut. Puheenjohtaja Jutta Urpilainen ei saanut haastajaa, eikä kukaan kolmesta puoluesihteeriksi pyrkivästä kieltäytynyt. Mikael Jungner lähtee äänestykseen ennakkosuosikkina, mutta Reijo Paanasenkin odotetaan kokoavan kohtuullisen äänisaaliin.

Värikkäin keskustelu syntyi varapuheenjohtajista, tai tarkemmin ottaen siitä, miten heidät valitaan. Sdp:ssä on pitkä perinne, että piirien edustajista koostuva vaalivaliokunta tekee pohjaehdotuksen, joka ei enää juuri muutu salissa. Hämeen Eero Vainio leimasi tämän käytännön “juntturoinniksi, jossa toimintatavat tulevat jostain nuijasodan ajoilta” ja muutamat muutkin edustajat kävivät vaatimassa, että asia tuodaan suoraan kokoussaliin ilman välikäsiä. Selvä enemmistö halusi kuitenkin kierrättää varapuheenjohtajien valinnat vaalivaliokunnan kautta.

Yhtä huonosti kävi myös Helsingin Jouko Malisen vaatimukselle suhteellisesta vaalista. Sellaista kokeiltiin edellisessä puoluekokouksessa kaksi vuotta sitten, mutta nyt ajatus ei saanut tarvittavia sataa kokousedustajaa taakseen. Varapuheenjohtajat valitaan siis enemmistövaalilla, minkä helpottaa piirijärjestöjen välisiä lehmänkauppoja.

Kolmelle varapuheenjohtajan paikalle on yhteensä seitsemän ehdokasta: Kaikki nykyiset eli Maria Guzenina-Richardson, Ilkka Kantola ja Pia Viitanen sekä uusina yrittäjinä kansanedustajat Kari Rajamäki ja Susanna Huovinen, filosofi Thomas Wallgren ja oululainen kunnallispoliitikko Tytti Tuppurainen.