Röyhkeää suhmurointia ja viekasta kikkailua – näin Suomi menettää satoja miljoonia euroja joka vuosi
EU aikoo vihdoin tukkia verotuksen porsaanreiät.
Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen mukaan EU menettää verojen välttelyn takia vuosittain jopa 1000 miljardia euroa.
Luku on kova. Sillä summalla kuittaisi Suomen valtion vuosittaisen budjetin melkein 20 kertaa.
Verojen välttely pitää sisällään muun muassa aggressiivisen verosuunnittelun ja veronkierron.
Aggressiivinen verosuunnittelu on laillista toimintaa, ja siinä käytetään hyväksi verolakien suomia mahdollisuuksia niin, että lakia ei rikota. Veronkiertäminen on puolestaan laitonta toimintaa.
Lukuisat suomalaiset yritykset käyttävät ulkomailla sijaitsevia tytäryhtiöitään aggressiivisessa verosuunnittelussa.
Julkisuuden silmätikuiksi ovat joutuneet muun muassa Huhtamäki, SRV, Suomen lähikauppa, Attendo, Mehiläinen, Terveystalo ja Stora Enso.
Ulkomaisista jäteistä kyseenalaista verosuhmuroinnin mainetta ovat niittäneet etenkin Microsoft, Apple, Google ja Starbucks.
Verokeinottelu on kivenä kengässä, kun samaan aikaan yritetään saada julkista taloutta tasapainoon.
Vaikka aggressiivisen verosuunnittelun yhteiskunnallisista haitoista ei ole olemassa virallista tietoa, on arvioitu, että Suomi menettää 320 miljoonaa euroa vuodessa yritysten tahattoman tai tahallisen markkinaehtoperiaatteesta poikkeavan siirtohinnoittelun vuoksi.
Siirtohinnoittelu on yleinen kikka verosuunnittelussa.
Aggressiivinen verosuunnittelu antaa etumatkaa monikansallisille yrityksille, koska PK-yrityksillä ei ole mahdollisuuksia kanavoida rahavirtojaan yhtä kekseliäästi.
EU:n tavoitteina ovat muun muassa jäsenmaiden yhteisöveropohjan yhtenäistäminen ja automaattisen verotietojenvaihdon lisääminen eri maiden välillä.
OECD:llä on käynnissä BEPS-toimintasuunnitelma (base erosion and profit shifting). Tavoitteena on torjua kansainvälisten yritysten järjestelyitä, jotka johtavat veropohjan murentamiseen.
EU myötäilee tahollaan OECD:n tavoitteita ja kehittää toimenpiteitä, joilla verokikkailu saataisiin kuriin.
”Paljon on jo tehty, ja viime vuosina kehitys on ollut valtava”, sanoo vertailevan vero-oikeuden professori Marjaana Helminen.
EU-valtioiden välisen tietojenvaihdon lisäksi tietoja vaihdetaan jo useiden EU:n ulkopuolistenkin verokeidastyyppisten maiden kanssa. Lisäksi on tehty sopimuksia, joiden seurauksena muutaman vuoden sisällä tietojenvaihto lisääntyy ja automatisoituu.
”Tarkoituksena on kartoittaa kaikki sellaiset järjestelyt, joista syntyy nollaverotustilanteita”, Helminen sanoo.
Suunnitteilla on monenkeskinen verosopimus, joka tulee paikkaamaan nykyisten kahdenkeskisten sopimusten puutteita.
Kahdenkeskisiä verosopimuksia on käytetty aggressiivisessa verosuunnittelussa hyväksi. Alun perin verosopimuksia on alettu solmia, jotta useassa maassa toimiva yritys ei joutuisi maksamaan veroja kahteen tai useampaan kertaan.
Nokkelimmat keinottelijat ovat kuitenkin löytäneet verosopimuksista porsaanreikiä, joita hyväksikäyttäen päästään ”kaksinkertaiseen nollaveroon” eli verot vältetään kokonaan.
”Kansainvälinen verojärjestelmä on muodostunut 1960-luvulla, jolloin maailma oli aivan erilainen. Globalisoituminen, sähköinen kauppa ja digitalisoituminen ovat muuttaneet maailmaa paljon”, Helminen sanoo.
”Ennen oli selvää, että ihminen asuu ja tekee työtään jossain tietyssä paikassa. Siellä hän maksaa myös veronsa. Myös yritykset toimivat silloin pääasiassa paikallisesti.”
Nykyään on vaikea määritellä, millä maalla on verotusoikeus ja millä ei.
Periaatteessa verot pitäisi maksaa todellisen liiketoiminnan mukaan siellä, missä arvo syntyy. Nyt kuitenkin tuottoja voidaan siirrellä monimutkaisin järjestelyin niin, että verot tuotoista maksetaan maassa, jossa verotus on hyvin alhainen.
Yrityksen voitot siis esimerkiksi siirretään, usein peitellysti, matalan verotuksen valtiossa toimivalle tytäryhtiölle.
Tappiot puolestaan siirretään korkean verotuksen valtiossa toimivaan tytäryhtiöön, joka harjoittaa varsinaista liiketoimintaa. Jälkimmäinen voi vähentää tappion ja kulut omasta verotettavasta tulostaan.
”OECD:n BEPS-projekti tarttuu juuri verosopimuskeinotteluun. Lähivuosina on todennäköisesti tilkitty huomattava osa oikeudettomista eduista”, Helminen sanoo.
”Suunnitelmissa on monenkeskinen verosopimus, jolla pystytään ottamaan koko verosopimuskenttä haltuun kerralla. Silloin ei tarvitse muuttaa jokaista kahdenkeskistä sopimusta erikseen.”
Koska sopimuksia on maailmanlaajuisesti tuhansia, ”menisi varmaan sata vuotta ennen kuin ne kaikki saataisiin uudistettua”.
EU-komissio on puuttumassa kovalla kädellä jäsenvaltioidensa verosäädöksiin, jotka ovat kokonaisuuteen verrattuna liian edullisia yrityksille.
Kyse on laittomasta valtion tuesta.
”EU:n perustamissopimuksissa on kielletty valikoiva valtiontuki. Kaikkien pitäisi lähteä samalta viivalta ja saada samoja etuja. Jos saa poikkeavan veroedun joltain jäsenvaltiolta, silloin kyseinen valtio tukee yritystä, jos jokin toinen ei saa vastaavaa veroetua.”
Veroetuja tarjoavia maita ovat muun muassa Irlanti, Hollanti ja Luxemburg, mutta myös monissa muissa EU-valtioissa on käytäntöjä ja yksittäisiä säädöksiä, jotka voidaan tulkita valtiontueksi.
Myös Suomi on saanut langettavan tuomion laittomasta valtiontuesta. Vuonna 2002 todettiin, että Ahvenanmaan captive-vakuutusyhtiöt saivat verotuksen kautta valtiontukea.
Monenkeskisen verosopimuksen tarkoitus on tilkitä porsaanreikiä. Automaattinen verotietojenvaihto puolestaan helpottaa valvontaa.
Lisäksi EU-komission tavoitteena on luoda yhtenäinen yhteisöveropohja.
Yhtenäistämisen tavoitteena on verotuksen selkeys: jokaisella EU-maalla samat tulot olisivat veronalaisia ja samat vähennyskelpoisia.
Tällä hetkellä eri maiden järjestelmät poikkeavat toisistaan hyvinkin paljon. Tutkimatta ei voi tietää, mikä on missäkin maassa vähennyskelpoista ja mikä veronalaista.
”Jos vertailee yhteisöveroprosentteja eri valtioissa tällä hetkellä, se ei anna totuudenmukaista kuvaa siitä, mikä verotuksen taso oikeasti on. Esimerkiksi joissain maissa myyntivoitot voivat olla verovapaita”, Helminen sanoo.
”Jonkin valtion yhteisöveroprosentti voi olla hyvinkin korkea, mutta kun veropohja on kapea, niin tosiasiassa yritykset eivät maksa veroa paljonkaan.”
EU-komission on tarkoitus puuttua myös siihen, että verot maksettaisiin siinä maassa, jossa arvonlisä on tuotettu.
”Komissio suunnittelee myös konsolidointia, eli kansainväliseen konserniin kuuluvien yhtiöiden tulosten yhdistämistä verotusta varten siten, että kokonaistulos voidaan jakaa tiettyä sovittua laskentakaavaa käyttäen eri valtioissa verotettavaksi.”
Näin verotettavat tulot jakautuisivat mahdollisimman oikein eri valtioihin, ja siirtohinnoittelun väärinkäyttömahdollisuudet EU:n sisällä vähenisivät. Verojen jakautuminen eri valtioihin saadaan laskukaavalla, eikä jokaista transaktiota tarvitse enää seurata.
Helminen toteaa, että kaavalla ei välttämättä saada teoreettisessa mielessä aivan tarkkaa lopputulosta, mutta sillä päästään hyvin lähelle.