Olli Rehn uhrautui – liberaalien yhtenäisyys säilyi
Rehnin uskotaan pyrkivän euroryhmän puheenjohtajaksi tai EU:n ulkoministeriksi.
EU:n keskustaliberaalisen ALDE-ryhmittymän johtohenkilöt Olli Rehn (kesk) ja Guy Verhofstadt päätyivät 20. tammikuuta kompromissiin kilvassaan puolueensa kärkiehdokkuudesta toukokuun 2014 eurovaaleissa.
ALDE lähtee vaaleihin kahden kärjen taktiikalla. Sen mukaan EU-parlamentin liberaaliryhmän belgialainen puheenjohtaja Verhofstadt on ykkösehdokas EU-komission puheenjohtajaksi.
EU-komission varapuheenjohtaja ja talouspolitiikasta vastaava jäsen Rehn taas on puolueen ehdokas ”muihin painaviin EU-tehtäviin” talous- ja ulkopolitiikassa.
Rehn ei halua spekuloida sillä, mitä nuo ”painavat tehtävät” voisivat olla.
”Olennaisinta on keskittyä vaalikampanjaan, tehdä hyvä tulos eurovaaleissa ja saada vahva valtakirja vaalien jälkeisiin EU:n hallitusneuvotteluihin, joissa neuvottelujen jälkeen ratkaistaan, millä ohjelmalla seuraava komissio työskentelee, ja tehdään päätöksiä painavista tehtävistä EU:ssa.”
”Olemme Guy Verhofstadtin kanssa vetureina vähän kuin Ronaldo ja Rooney ManUn kärkiparina”, hän sanoo.
Rehn rakastaa jalkapalloon liittyviä vertauksia. Yllä oleva tarkoittaa Cristiano Ronaldon ja Wayne Rooneyn yhteistä aikaa Manchester United -jalkapalloseuran hyökkääjinä vuosina 2004–2009.
”Teemme parhaamme, jotta yhdistäisimme Euroopan keskustaliberaalien voimat ja saisimme aikaan mahdollisimman hyvän vaalituloksen”, Rehn sanoo.
ALDE päättää lopullisesti kärkiehdokkaistaan ylimääräisessä puoluekokouksessaan Brysselissä 1. helmikuuta.
Olli Rehn kertoi joulukuussa 2013 pyrkivänsä ALDE:n kärkiehdokkaaksi eli tavoittelevansa EU-komission puheenjohtajan paikkaa.
Tunnettu ranskalainen lehtimies ja EU-kommentaattori Jean Quatremer näki blogissaan 9. tammikuuta, että Olli Rehnin ehdokkuus oli osa Britannian ja Saksan liberaalien kamppailua EU-parlamentin ALDE-ryhmän federalistista johtajaa Guy Verhofstadtia vastaan.
Toisaalta Rehnin pyrkimys ALDE:n ykkösehdokkaaksi EU-virkoihin oli Quatremerin mukaan hankala este Verhofstadtin omien pyrkimysten tiellä.
”En kommentoi tuota, totean vain, että siinä on suuresti liioiteltu Euroopan keskustaliberaalien erimielisyyksiä”, Rehn sanoi 21. tammikuuta Suomen Kuvalehdelle.
Verhofstadt on Belgian entinen pääministeri. Vuonna 2004 hän oli vahva kandidaatti EU-komission puheenjohtajaksi, mutta Britannian Tony Blair torpedoi hänen nimityksensä ja paikan sai silloin portugalilainen José Manuel Durao Barroso.
Quatremerin mukaan Britannian liberaalidemokraattien puheenjohtaja Nick Clegg kertoi Verhofstadtille jo viime syksynä, että brittiliberaalit eivät halua tätä listan kärkeen.
Clegg nimittäin pelkäsi, että tunnetun federalistin kärkiehdokkuus haittaisi pahasti liberaalidemokraattien vaalikampanjaa euroskeptisessä Britanniassa.
Suomen keskusta ja RKP tukivat Rehnin ehdokkuutta komission puheenjohtajaksi Juha Sipilän ja Carl Haglundin johdolla. Myös Saksan liberaalipuolue FDP oli Quatremerin mukaan samalla aaltopituudella.
Lisäksi Rehnin takana oli Ruotsin, Tanskan ja Viron liberaali- ja keskustaryhmien tuki. Eteläisistä jäsenmaista hän sai Bulgarian, Kroatian ja Kyproksen liberaalien kannatuksen.
Quatremer arvioi, että ALDEn enemmistö olisi kuitenkin joka tapauksessa äänestänyt Verhofstadtin kärkiehdokkaakseen Brysselissä 1. helmikuuta.
Myös europarlamentin johtava brittiliberaali Chris Davies on tukenut Verhofstadtia, koska tällä on ryhmässä selvä enemmistö.
Quatremerin mielestä Verhofstadtin ei kuitenkaan kannattanut päästää asiaa äänestykseen helmikuun kokouksessa, koska tilanne olisi paljastanut EU:n liberaalien hajaannuksen ja Verhofstadtin heikkouden omassa perheessään.
Rehnin ja Verhofstadtin kilpailu kertoo Quatremerin mielestä selvää kieltään ALDE:n suuresta sisäisestä jakolinjasta, joka kulkee EU:n pohjoisen ja eteläisen leirin välillä.
Rehn kannattaa tiukkaa talouspolitiikkaa. Quatremerin mukaan hän nojaa EU-politiikassaan ennen kaikkea hallitusten väliseen yhteistyöhön.
Verhofstadt taas tahtoo tehdä EU:sta liittovaltion eikä pidä ankaran talouspolitiikan linjaa ainoana vaihtoehtona. Toisin kuin Rehn hän kannattaa innokkaasti myös eurobondeja eli velanoton yhteisvastuuta.
Quatremer arvioi, että jos Rehn olisi kamppaillut loppuun asti kärkiehdokkaan paikasta, europarlamentin liberaaliryhmän sisäinen yhtenäisyys olisi vaarantunut.
Liberaalien parlamenttiryhmässä ovat mukana paitsi ALDE:n myös Ranskan ja Italian federalistiliberaalien kattojärjestön PDE:n edustajat. PDE:llä on 10 jäsentä ryhmässä, johon kuuluu kaikkiaan 85 kansanedustajaa.
PDE on ilmoittanut, ettei se voi tukea Rehniä, koska eteläisissä jäsenmaissa se merkitsisi itsemurhaa.
Quatremer siteeraa ranskalaismeppi Marielle de Sarnezia, jonka mielestä Rehn ei sovi yhteen PDE:n arvojen eikä suuren ”eurooppalaisen projektin” kanssa, vaan seuraa liiaksi jäsenmaiden tahtoa.
Verhofstadtin ja Rehnin kompromissi siis parantaa liberaalien mahdollisuuksia, kun suuri kaupankäynti lähestyy EU:n johtopaikoista. Rehnin uskotaan tavoittelevan lähinnä euroryhmän puheenjohtajuutta tai EU:n ulkoministerin tehtävää.
Quatremer pitää erittäin epätodennäköisenä sitä, että Verhofstadt saisi komission puheenjohtajan paikan.
Ranskalaisjournalisti pitää silti mahdollisena, että Verhofstadt voisi liittoutua joko konservatiivisen EPP:n tai sosialistien kanssa, kun parlamentti nimittää komission puheenjohtajan. Vastikkeeksi hän voisi saada parlamentin puheenjohtajan paikan.