Rakennusalan suosio ammattikouluissa hiipui

Keväällä valmistuville luvataan kesän ajaksi töitä. Syksyllä aloittavat opiskelijat voivat valmistua aivan erilaiseen työtilanteeseen kolmen vuoden päästä.

Rakennusala

Rakennusalan ja talotekniikan hakijamäärät putosivat kevään yhteishaussa. Kiinnostus aloja kohtaan on kulkenut käsi kädessä varmojen työpaikkojen ja hyvän palkkauksen kanssa.

”Tämän hetken työnäkymät ovat yksi tärkeä syy alan kiinnostavuuden vaihteluun. Viime vuonna hakijoita oli paljon enemmän kuin pystyimme ottamaan. Nyt paikat täyttyvät nippa nappa”, Lappian ammattiopiston opintojohtaja Pentti Heikkilä kertoo.

”Ihmiset ovat lyhytnäköisiä”

”Nyt aloittavat opiskelijat valmistuvat vasta keväällä 2012, jolloin työllisyystilanne voi olla täysin toinen. Ihmiset ovat välillä hieman lyhytnäköisiä”, Heikkilä toteaa.

Myös Oulun seudun ammattiopistossa hakijamäärät laskivat. Ensisijaisten hakijoiden määrä rakennusalan perustutkintoon laski yli 30 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Talotekniikan puolella laskua oli 28 prosenttia.

”Rakennusala on ollut ehdottomasti vetovoimaisin alamme. Viime vuosina sisään pääseminen on ollut hyvin hankalaa, ja sen takia moni saattoikin lyödä hanskat tiskiin jo etukäteen”, Oulun seudun ammattiopiston opinto-ohjaaja Kari Kaleva toteaa.

Vuosi sitten rakennusalalle hakijoista vain neljäsosa sai opiskelupaikan Oulun seudun ammattiopistossa.

Jatkossakin tarvitaan osaavaa työvoimaa

Vuoteen 2020 mennessä rakennusalalta jää eläkkeelle jopa 45 prosenttia työntekijöistä. Osaaville käsille on siis muutaman vuoden kuluttua tilausta.

Työntekijöiden kouluttaminen alalle on jatkuvuuden kannalta tärkeää.

Ammattikoulujen aloituspaikkojen määrää on lisätty viimeisten vuosien aikana. Kevään yhteishauissa ammattikouluihin hakeneiden määrä ohitti lukiokoulutuksesta kiinnostuneiden määrän.

”Paikkoja on lisätty, ja rakennusalan tiloja on laajennettu kolme kertaa”, Heikkilä kertoo.

Oulun seudun ammattiopistossa rakennusalan aloituspaikkojen aloitusmäärät ovat pysyneet samana.

Korkeakouluopinnot kiinnostavat entistä enemmän

Nousukauden aikana opintonsa aloittaneet valmistuvat epävarmoille työmarkkinoille. Rakennusliiton työttömyyskassan työttömyyspäivärahahakemusten määrä on kymmenkertaistunut alkuvuoden aikana.

Toistaiseksi työpaikkoja on luvattu nuorille rakennusalan työntekijöille ja vastavalmistuville. Alan työmarkkinajärjestöt ovat tehneet sopimuksen, etteivät lomautukset ja irtisanomiset saa olla este kesätyöntekijöiden tai harjoittelijoiden palkkaamiseen.

”Työssäoppimispaikkoja on toistaiseksi riittänyt”, opinto-ohjaaja Kari Kaleva vahvistaa.

Nuorisoasteen koulutuksen jälkeen valmistuvat eivät välttämättä suuntaa edes suoraan työelämään.

”Moni nuori mies suuntaa armeijaan. Myös korkeakouluopintoja harkitsevia on selvästi enemmän kun aiemmin”, Kaleva toteaa.

Suoraan töihin jatkaville työpaikan saaminen voi kuitenkin hankaloitua.

”Olemme yrittäneet sanoa nuorille, että lähtisivät myös kotiseutuja kauemmaksi töihin. Pitäisi olla enemmän rohkeutta lähteä”, Kaleva lisää.

”Kehnolta näyttää”

Kun Joni Kakko, 19, aloitti opintonsa Oulun seudun ammattiopistossa kolme vuotta sitten, työnäkymät olivat hyvät.

”Töitä tuntui olevan tarjolla hirveästi”, Kakko muistaa.

Nyt tilanne on toinen.

”Kehnolta näyttää. Raksalla työskennelleitä kavereitani on työttömänä ja muissa hommissa aina puhelinmyynnistä alkaen.”

Keväällä valmistuvan miehen omat suunnitelmat ovat toistaiseksi auki.

”Jos hommia ei löydy, yritän aikaistaa armeijaan menoa jo kesälle. Korkeakouluopinnot eivät ole käyneet vielä mielessä, mutta kai niitäkin on harkittava”, hän toteaa.

Teksti Pauliina Jokinen
Kuva Marja Airio / Lehtikuva