Keskustan puoluesihteeriehdokkaat kosivat puoleväkeä ja kehuivat itseään

Mari Kokon mielestä puheenjohtaja Juha Sipilä voi olla joskus väärässäkin. Silloin keskustellaan neljän seinän sisällä.

Keskustan puoluesihteerivaalin ennakkosuosikit keskittyivät Seinäjoen puoluekokouksessa kosimaan puolueväkeä ja kehumaan itseään. Rintanappien, lehtien ja lennokkien lisäksi ehdokkaat mainostivat itseään yhteisessä väittelyssä.

Tentin vetäneet valtiosihteeri Paula Lehtomäki ja päätoimittaja Juha Määttä kysyivät jokaiselta, voiko puoluesihteerillä olla oma linja, joka poikkeaa puoluejohtajan mielipiteestä?

Mari Kokon mielestä puheenjohtaja Juha Sipilä voi olla väärässä. Sipilä valitaan yksimielisesti uudelleen puheenjohtajaksi.

”Jos olen eri mieltä, olen sitä neljän seinän sisällä. Se minun linjani voi olla oikea. Välttämättä se toinen linja ei ole oikea”, Kokko sanoi.

Jouni Ovaskan mukaan puoluejohdon pitää toimia joukkueena. Riikka Pirkkalaisen mielestä puoluesihteeri ”lähtökohtaisesti voi olla eri mieltä”.

”Puoluesihteeri ei vedä julkisesti linjaa. Jos puheenjohtaja on tullut ulos, puoluesihteeri tukee puheenjohtajaa”, Pirkkalainen sanoi.

Ennakkosuosikit joutuivat perustelemaan, miksi he haluavat puoluesihteeriksi.

Kokon mukaan puoluesihteerin tehtävä on innostava ja kiinnostava. Ovaska perusteli ehdokkuuttaan sillä, että hän on omasta mielestään hoitanut mainiosti puoluevaltuuston puheenjohtajana tehtävän.

Pirkkalainen kertoi keskustan imaisseen mukaansa. Hän mainosti itseään ay-liikkeen tuntijaksi.

Keskustan kolmea varapuheenjohtajan tehtävää tavoittelee seitsemän ehdokasta. Jokainen joutui paljastamaan, ketä kilpailijaansa kukin on valmis tukemaan.

Vastaukset olivat johdonmukaisia ja taktisesti harkittuja. Kaikki miehet kertoivat äänestävänä naista. Juha Rehula kertoi tukevansa Hanna-Kaisa Heikkistä. Antti Kurvisen suosikki on Katri Kulmuni.

Heikkinen kertoi, että hän äänestää Rehulaa. Kulmunin ehdokas on Kurvinen. Anne Kalmari kannattaa Rehulaa, joka on myös Annina Ruotun valittu.

Hanna Huttusen suosikki on nykyinen varapuheenjohtaja Rehula. Ministeri Anu Vehviläinen ja kansanedustaja Annika Saarikko luopuvat vapaaehtoisesti varapuheenjohtajan paikastaan.