Presidenttiehdokkaiden viimeiset katumarkkinat?
Kannattajat eivät voi ilmaista tukeaan valtionpäämieheksi haluavalle verkon kautta, vaikka puolueen perustamista voi jo kannattaa sähköisesti.
Tulevana syksynä kadunkulkijoiden on parasta varautua poliittiseen feissaukseen eli kasvotusten tapahtuvaan markkinointiin.
Presidenttikisan kärkinimet Pekka Haavisto (vihr), Olli Rehn (kesk) ja Mika Aaltola (sit) pyrkivät tehtävään valitsijayhdistyksen tuella, samoin kuin konkaripoliitikko Paavo Väyrynen (kesk).
Myös Vapauden liiton tukema Saara Huhtasaari ja Totuuspuolueen puheenjohtaja Jaana Kavonius ovat ilmoittaneet aloittaneensa nimien keräämisen. Nämä pienpuolueet eivät voi asettaa ehdokkaita, koska ne eivät saaneet viime vaaleissa yhtäkään kansanedustajaa.
Toistaiseksi ainoa puolueen asettama ehdokas on Liike Nytin Harry Harkimo. Lisäksi eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps) on ilmoittanut tavoittelevansa puolueensa ehdokkuutta.
Jotta valitsijayhdistys voi asettaa ehdokkaansa tavoittelemaan presidentin virkaa, sen on suostuteltava 20 000 äänestäjää allekirjoittamaan kannattajakortti. Kansalaisen tulee kertoa nimensä, osoitteensa ja syntymäaikansa. Tätä ei voi tehdä sähköisesti, vaan paperilomake pitää täyttää kynällä. Äänestäjä saa tukea vain yhtä ehdokasta.
Jos valitsijayhdistys haluaa onnistua tehtävässään, sen pitää valjastaa iso joukko sitoutuneita tukijoita katumarkkinointiin.
Vahvimmassa asemassa ovat Haavisto ja Rehn, jotka voivat luottaa myös puolueidensa tukeen. Vihreät on ilmoittanut olevansa Haaviston takana ja keskusta Rehnin. Molempien valitsijayhdistyksissä vaikuttaa oman puolueen väkeä.
Valitsijayhdistysten kautta presidentiksi pyrkivät ovat haastavamman tehtävän edessä.
Väyrynen kirjoitti blogissaan 4. heinäkuuta, että ”aitojen kansanliike-ehdokkaiden” asema on selvästi heikompi kuin puolueiden suojattien, jotka voivat puoluetuen ja järjestöväen avulla ylläpitää pysyviä keräyspisteitä ja osallistua erilaisiin tapahtumiin.
Meille kansanliikkeen ehdokkaille on 20 000 kannattajakortin kerääminen valtava ponnistus. Tämän tiedän omasta kokemuksestani kuuden vuoden takaa.
Lainsäätäjän tarkoitus ei ollut tehdä allekirjoitusten keräämisestä ”valtavaa ponnistusta”, joskaan ei myöskään liian helppoa.
Kun presidentin valintaa ryhdyttiin 1980-luvun alussa muuttamaan valitsijamiesvaalista suoran vaalitavan suuntaan, tavoitteena oli vahvistaa kansanvaltaa myös antamalla ”henkilöryhmille” mahdollisuus asettaa presidenttiehdokas. Siihen asti ehdokkaista olivat päättäneet vain puolueet.
Kynnys ehdokkaan asettamiseen haluttiin asettaa tasolle, jonka voisi ylittää, mutta kuitenkin riittävän korkealle, jotta helppoheikit ja marginaaliryhmien edustajat eivät hevin pääsisi ehdolle vaaleihin. Oikeus ehdokkaan asettamiseen osoitettiin vain asemansa vakiinnuttaneille, kansanedustajan saaneille puolueille sekä niille ryhmille, jotka pystyvät keräämään 20 000 kannattajakorttia.
Suurta [ehdokkaiden] lukumäärää merkittävämpää äänestäjän kannalta on se, että hänellä on valittavinaan sellaisia presidenttiehdokkaita, joilla on reaalisia mahdollisuuksia tulla valituksi tai joita äänestämällä voidaan saada ilmaistuksi merkittävinä pidettäviä poliittisia kantoja, hallitus perusteli ehdottamaansa lakimuutosta vuonna 1984.
Puolueen perustamiseen vaaditaan 5 000 henkilön tuki. Presidenttiehdokkaan asettamisen kynnys haluttiin kuitenkin nostaa selvästi korkeammalle, mahdollistaen se vain huomionarvoisina vaihtoehtoina pidettäville ryhmille. Hallituksen esityksessä muistutettiin, että puoluelaki velvoitti kohtelemaan ehdokkaita tasaveroisesti Ylen ohjelmissa. Toisin sanoen heidän määränsä toivottiin jäävän niin pieneksi, että kaikki mahtuisivat luontevasti samaan vaalikeskusteluun.
Uudistettua lakia sovellettiin ensimmäisen kerran vuoden 1988 presidentinvaaleissa, joissa SKDL:n ja SKP:n tukema Kalevi Kivistö oli kansalaisliikkeen asettama ehdokas.
Vaalilainsäädäntöä on sittemmin muutettu useamman kerran, mutta vaatimus 20 000 kannattajasta on pysynyt ennallaan.
Toistaiseksi suurin määrä valitsijayhdistysten ehdokkaita on nähty vuoden 1994 vaaleissa. Silloin Eeva Kuuskoski, Keijo Korhonen, Pekka Tiainen ja Pertti ”Veltto” Virtanen pyrkivät presidentiksi kansalaisliikkeiden nimissä. Virtasta lukuun ottamatta näillä ehdokkailla oli vahva poliittinen tausta.
Myös lahtelainen ekonomi Jyrki J. Karhunen toimitti viranomaisille tarvittavan määrän kannattajakortteja, mutta jäi pois kisasta, kun ilmeni, että osa niistä oli tyhjiä ja osa oli kirjoitettu väärille nimille.
Muusikkona tunnettu Virtanen kampanjoi iskulauseella ”Velton kansan luonnollinen valinta” ja saavutti kolme prosenttia äänistä. Hänen lisäkseen ainoa selkeästi puoluekentän ulkopuolinen ehdokas suorassa presidentinvaalissa on ollut professori Arto Lahti vuonna 2006. Hänen äänisaaliinsa jäi alle puolen prosentin.
Menestynein valitsijayhdistyksen ehdokas on istuva presidentti Sauli Niinistö, joka valittiin vuonna 2018 toiselle kaudelleen jo ensimmäisessä äänestyksessä yli 62 prosentin kannatuksella. Ensimmäisen kerran Niinistö äänestettiin virkaansa kokoomuksen ehdokkaana.
Presidentiksi pyrkivien valitsijayhdistyksiltä vaaditaan paperisia kannatuskortteja nyt todennäköisesti viimeisen kerran.
Puolueiden perustaminen koki suuren muutoksen jo vuoden 2021 alussa. Siitä lähtien kansalaiset ovat voineet ilmoittaa tukevansa puoluetta oikeusministeriön verkkopalvelussa.
Sanna Marinin (sd) hallitus teki puolueiden perustamisen digitalisoimista koskevan lakiesityksen vuonna 2020. Silloin se lupasi, että sähköisten allekirjoitusten keräämisen edellytyksiä presidentinvaaleissa arvioitaisiin sen jälkeen, kun puoluelain muutoksesta on kertynyt kokemusta.
Tätä arviointityötä ei ole vielä aloitettu. Oikeusministeriö ei ole tehnyt arviota myöskään siitä, miten sähköisten kannatusilmoitusten mahdollistaminen on vaikuttanut puoluekenttään. Perusteellisen arvion tekemistä vaikeuttaa se, että lainmuutoksen jälkeen perustettujen puolueiden elinkelpoisuutta on mitattu vasta yksissä eduskuntavaaleissa.
Muutoksia on kuitenkin luvassa. Petteri Orpon (kok) hallitus ilmoittaa ohjelmassaan mahdollistavansa sähköisen ehdokasasettelun. Oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen on julkisesti lupaillut valitsijayhdistysten pääsevän hyödyntämään sähköistä allekirjoittamista vuoden 2030 presidentinvaaleissa.
Paavo Väyrynen haluaisi jo astua kohti sähköistä tulevaisuutta. Heinäkuussa hän kanteli oikeuskanslerille siitä, että vaalikortteja valtakunnallisesti hallinnoiva Helsingin vaalipiirilautakunta ei kelpuuta sähköisesti allekirjoitettuja kannattajakortteja, ei edes siinä tapauksessa, että ne olisi tulostettu paperille.
Lautakunta oli ilmoittanut asiasta kysyneelle Väyrysen tukijalle, että sillä ei ole valmiuksia ottaa vastaan kannattajakortteja sähköisessä muodossa. Lisäksi se oli todennut, että sähköisen allekirjoituksen salliminen tulostettavalle kortille voisi johtaa muualla tehtyjen allekirjoitusten luvattomaan kopiointiin.
Kantelu on oikeuskanslerinviraston käsiteltävänä.
Kun virkamiehet alkavat valmistella verkkopalvelun ulottamista myös presidentinvaalien valitsijayhdistysten kannatusilmoituksiin, he joutuvat ottamaan kantaa myös siihen, onko nykyinen vaatimus vähintään 20 000 kannattajasta riittävän tiukka myös digitalisoituneessa yhteiskunnassa.
Tiedot puolueiden perustamisista viittaavat siihen, että mahdollisuus ilmaista kannatuksensa vaikkapa kotisohvalta on todennäköisesti alentanut kynnystä tuelle. Lakimuutosta seuranneen kahden ja puolen vuoden aikana Suomeen on rekisteröity seitsemän uutta puoluetta. Vuosiin 2009–2019 verrattuna tahti on ollut kaksinkertainen.
Korjaus: 7.8.2023: Toisin kuin jutussa aiemmin luki, Keskusta oli jutun julkaisun aikaan jo ilmoittanut tuestaan Rehnille.