Poliitikot ja aseteollisuus puhuvat palturia: Aseiden käytön seuranta olisi jo nyt teknisesti mahdollista

Keinot ovat keskusrikospoliisin käytössä. Puute on poliittisessa tahdossa.

aseet
Teksti
Sanna Ihalainen

Elämme maailmassa, jossa kaikesta jää jälki. Broilerin voi jäljittää sarjanumeron avulla kotitilalle asti. Kuluttaja saa helposti selville, miten kananpoika on tullut lautaselle ja kuka sen on kasvattanut.

Miksi on mahdotonta selvittää, kenen valmistamilla aseilla esimerkiksi Isis kylvää tuhoa Lähi-idässä?

Aseiden tiukempi seuranta olisi nykyteknologian avulla mahdollista. Puute ei ole laitteissa tai järjestelmissä vaan poliittisessa tahdossa.

Viime vuosien aikana Suomi on moninkertaistanut aseiden viennin Lähi-itään. Aseteollisuus ja päättäjät vetoavat usein siihen, että valmistaja ei voi tietää, mihin käyttöön aseet lopulta päätyvät.

Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius muistuttaa, että Suomenkin lainsäädäntö edellyttää asekaupassa niin kutsuttua loppukäyttäjätodistusta. Jos ampuma-ase on erityisen vaarallinen, viranomainen vaatii myyjältä todistusta aseen viimeisestä käyttäjästä.