Voi pojat
Poikien oppimisesta on kannettu huolta pian neljä vuosikymmentä, mutta heidän koulumenestystään se ei ole parantanut.
Nyt on hankala kysymys. Kuusi neljäsluokkalaista istuu rehtorin huoneen pöydän ääressä Myllymäen koulussa Lappeenrannassa ja miettii, onko tyttöjen ja poikien koulunkäynnissä jotain eroa.
Tukat ja vaatteet ovat erilaisia, mutta opiskelusta on vaikea keksiä mitään.
”No yleensä tytöillä on enemmän vaik jotain kyniä, niillä on aina varakyniä. Pojilla saattaa olla vaan yks kynä”, sanoo Neve Leppänen.
”Mulla ei tänäänkään ollut yhtäkään kynää”, tunnustaa Toivo Tuominen.
Ruslan Haapalainen jää pohtimaan kynäasiaa:
”Minust tuntuu, et tytöt vähän enemmän kyl keskittyy kouluasioihin ku pojat.”
Yksioikoista sekään ei ole.
”Meijän luokas on sillai, et välillä pojat höpöttää, mut kyllä jotku tytötki saattaa höpöttää”, sanoo Unna Holm.
Koulumenestyksessä lapset eivät ole huomanneet eroa tyttöjen ja poikien välillä. Kaikki pöydän ympärillä ovat saaneet hyviä numeroita.
”Kerran sain ainoon kympin meidän luokasta, kaikki muut sai kymppi miikan”, kertoo Miki Mäkeläinen.
”Mie saan yleensä englannissa jonkun kymppi miikan. Matiikaskin kasin tai ysin yleensä”, Tuominen sanoo.
Kuluneen vuosikymmenen uutisotsikoista on syntynyt toinen kuva: ”Pojat eivät opi kirjoittamaan peruskoulussa” (Yle 4.9.2012), ”Tytöt ovat jo selvästi poikia parempia matematiikassa” (Aamulehti 29.11.2016), ”Pojat alisuoriutuvat koulussa” (Uusi Suomi 17.4.2018).
Kun tytöt ja pojat aloittavat peruskoulun, he ovat jotakuinkin samalla lähtötasolla, kertoo Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen kesällä 2020 julkaisema tutkimus. Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että neljännellä luokalla se on jo tapahtunut: tytöt ovat alkaneet mennä ohi.
”No yleensä tytöillä on enemmän vaik jotain kyniä, niillä on aina varakyniä. Pojilla saattaa olla vaan yks kynä.”
Sekä Lappeenrannan neljäsluokkalaiset että uutisotsikot ovat molemmat oikeassa. Otsikot nimittäin kertovat keskiarvoista, ja niissä sukupuolten erot näkyvät. Yksittäisten oppilaiden tai luokkien tasolla ne sen sijaan eivät näy.
On jopa kokonaisia kouluja, joissa pojat ja tytöt menestyvät yhtä hyvin. Syistä on vähän tietoa.
Suurin osa pojista pärjää koulussa hyvin, osa erinomaisesti. Poikien oppimistulokset kuitenkin hajoavat enemmän kuin tyttöjen, heissä on enemmän heikkoja oppilaita. Siksi poikien yhteenlasketut keskiarvot ovat oppimistulosten arvioinneissa matalampia.
Vuonna 2018 tehdyn Pisa-tutkimuksen mukaan hieman alle 14 prosenttia nuorista lukee peruskoulun lopussa niin heikosti, että ei selviä jatko-opinnoista tai ylipäätään arjesta – lehtien lukemisesta, lomakkeiden täyttämisestä, lainaehtojen ymmärtämisestä.
Pojista näihin heikkoihin lukijoihin kuuluu 20 prosenttia, tytöistä seitsemän. Pisa-raportti kuitenkin kertoo, että sukupuoli selittää Suomessa lukutaidon vaihtelusta seitsemän prosenttia. Suurempia selittäviä tekijöitä ovat esimerkiksi lukemisvaikeudet ja vanhempien sosioekonominen asema.
Sosioekonominen asema muodostuu sellaisista tekijöistä kuin tulot, omaisuus, asumistaso, koulutus, ammatti ja asema työelämässä. Viime vuosina on huomattu, että se vaikuttaa koulumenestykseen yhä enemmän.
Heikolle menestykselle altistavat vanhempien matalan aseman lisäksi oppimisvaikeudet, maahanmuuttajatausta ja se, että on syntynyt loppuvuodesta.
Jos sattuu vielä olemaan poika, ennuste heikkenee.
Huoli pojista on kuitenkin hallinnut otsikoita pian neljä vuosikymmentä.
”Tytöt ajavat poikien edelle”, otsikoi Suomen kunnallislehti kesäkuussa 1982.
Kasvatustieteiden emeritaprofessori Elina Lahelmaa sieppaa vieläkin.
Artikkeli oli hänen kirjoittamansa. Hän työskenteli tuolloin kouluhallituksessa ja oli tehnyt tilastoihin perustuvan selvityksen.
Tekstin sanoma oli kuitenkin päinvastainen kuin otsikon. Se kertoi, että vaikka poikien keskiarvot peruskoulun päättötodistuksessa olivat heikompia kuin tyttöjen, pojat pääsivät helpommin haluamaansa lukioon tai ammattikouluun.
Lahelma oli siis huolissaan tytöistä. Otsikossa asia kääntyi päälaelleen. Alkoi keskustelu siitä, sortaako koulu poikia.
Maailmalla oli jo jonkin aikaa puhuttu sukupuolten tasa-arvosta ja ajettu naisten asiaa. YK oli julistanut naisten vuosikymmenen. Suomikin oli allekirjoittanut yleissopimuksen, joka koski ”Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista”.
Suomen koululakeihin tehtiin 1970- ja 1980-luvun vaihteessa kirjauksia sukupuolten tasa-arvosta. Oli ryhdyttävä toimeen niiden toteuttamiseksi, mutta ei oikein tiedetty mihin. Koko keskustelu oli uusi ja outo.
”Meillä oli ajateltu, että tytöt on tyttöjä ja pojat on poikia. Yhteistä koulua käydään ja kaikilla on mahdollisuus valita, mikä tässä on ongelma”, Lahelma sanoo.
Opetusministeriö ratkaisi ongelman perustamalla toimikunnan ja antamalla sille rahaa.
Lahelma valittiin tasa-arvokokeilutoimikunnan sihteeriksi.
Nelivuotisen selvitys- ja mietintötyön päätyttyä ilmestyi vielä kirja Se pieni ero. Teos selitti ongelmia ja tarjosi kouluille käytännön ratkaisujakin.
Aiheet ovat yhä ajankohtaisia: ”Pojat saavat tyttöjä enemmän kritiikkiä ja ojennuksia, mutta myös pääosan opettajan ajasta ja mielenkiinnosta.” ”Yleisesti ottaen miehet ja pojat esiintyvät oppikirjoissa ja niiden kuvituksessa useammin kuin naiset ja tytöt.”
Keskustelu koulujen tasa-arvosta kuitenkin kompuroi. Lahelma ottaa osan syystä naisten tasa-arvoa ajaneiden piikkiin. Olisi pitänyt enemmän purkaa vastakkainasettelua ja käydä rakentavaa keskustelua. Sen sijaan taisteltiin siitä, ”sortaako koulu poikia vai pettääkö se tyttöjä”.
Neljäsluokkalaiset ovat yksimielisiä tärkeimmistä kouluaineista.
”Äidinkieli, matiikka ja englanti on aika tärkeitä”, Neve Leppänen sanoo. Essi Vuoriston mielestä varsinkin rahalaskut ovat tarpeen. ”Jos menee kauppaan, niin oppii, et sit se ei laita väärällä hinnalla ostoksia.”
Koulu ylipäätään tuntuu tarpeelliselta.
”Jos sä et olis koulussa, niin ethän sä melkein ees osais puhuu”, Unna Holm sanoo. Ainakaan ei ymmärtäisi, mistä muut puhuvat.
”Ja jos sä et ois koulussa, niin et sä pääsis töihinkään mihinkään. Tai semmoseen kunnolliseen”, Toivo Tuominen toteaa.
Juuri työllistyminen liittyy tiiviisti huoleen poikien koulumenestyksestä.
Vuonna 1994 miesten työttömyysaste oli yli 18 prosenttia, naisten yli kolme prosenttiyksikköä matalampi. Seuraavana vuonna Suomi liittyi EU:hun, kansainvälistyi. Digitalisaatio eteni.
Lama ja sen jälkeen tapahtuneet muutokset koskivat miehiä vielä useammin kuin naisia. Tarjolla oli yhä vähemmän töitä, joissa olisi pärjännyt vähäisellä koulutuksella.
”Valkeni, että kehitys on hyvin nopeaa”, sanoo koulutustutkimusta pitkään tehnyt emeritusprofessori Jouni Välijärvi. ”Herättiin miettimään, miten pärjätään niiden nuorten kanssa, joiden koulutustaso jää matalalle.”
Ensimmäinen Pisa-tutkimus tehtiin vuonna 2000. Alkoi nuorten osaamisen ja kansallisten koululaitosten kansainvälinen vertaaminen. Taitoja mitataan äidinkielessä, matematiikassa ja luonnontieteissä. Tutkimukselle oli Suomessa kysyntää.
”Oli alettu nähdä, että koulutuksella on hyvinkin suuri merkitys sille, miten kansakuntana pärjäämme.”
Suomi loisti. Peruskoulua oli kritisoitu 1970-luvulta lähtien, mutta nyt moitteilta katosi pohja. Osaaminen oli erinomaista, etenkin lukutaidossa maailman huippua, ja tulokset tasaisempia kuin missään muualla.
Mutta juuri lukutaidosta löytyi myös ongelma.
Asia oli kyllä tiedetty Suomessa viimeistään 1960-luvulla tehdyistä arvioinneista lähtien. Pisa kertoi, että muissa maissa tilanne oli sama, tytöt lukivat poikia paremmin.
Suomessa koettiin kuitenkin hälyttäväksi se, että meillä ero poikien ja tyttöjen lukutaidossa oli – ja on yhä – huomattavasti suurempi kuin muissa maissa. Muualla ero tyttöjen hyväksi vastaa yhden kouluvuoden oppia, meillä puolentoista.
”Ero on kehittyneiden maiden suurin”, Välijärvi sanoo. ”Vertailukohtia löytyy vain arabimaista, joissa pojista tehdään alusta lähtien machoja.”
”Joskus tytöt pelkää palloo. Ku pojat vähän pelaa rajumpaa, on taklimiset ja kaikkee.”
”Tyttöjen ja poikien wc:t on säilytettävä kouluissa – se on ihmisoikeus”, julisti perussuomalaisten kuntavaaliohjelma 2017.
Taustalla oli Opetushallituksen tasa-arvo-opas. Siinä muun muassa todettiin, että lapsia pitäisi puhutella koulussa nimillä eikä vain joukkoina, tyttöinä ja poikina.
”Opetushallitukselta linjaus: Kouluissa ei ensi vuonna puhuta tytöistä ja pojista”, otsikoi Ilta-Sanomat lokakuussa 2016.
Lappeenrannan nelosluokkalaisilla on sekä yhteisvessoja että tyttöjen ja poikien vessoja. Liikuntatunnit ovat kaikille yhteisiä. Käsitöissäkin ollaan sekaryhmissä. Lapsille järjestelyissä ei ole mitään outoa, koulussa tehdään näin.
Vapaa-aika on toinen juttu, varsinkin liikuntaharrastuksissa.
”Meidän tanssiryhmässä oli vaan yks poika”, Essi Vuoristo muistelee. ”Meidän sählyssä on pelkästään poikia”, Toivo Tuominen kertoo.
Jalkapallossa on sama tilanne, pojilla ja tytöillä on omat joukkueensa. Ruslan Haapalaisen mielestä se on hyvä, sillä tytöt eivät pärjää poikien pelissä. ”Joskus ne pelkää palloo. Ku pojat vähän pelaa rajumpaa, on taklimiset ja kaikkee.”
Se ei silti tarkoita, että kaikki tytöt olisivat huonoja jalkapallossa. ”Meidänkin koulussa on aika hyviä.”
Tytöistä ja pojista nimenomaan pitää puhua, sanoo kasvatustieteen professori Nina Sajaniemi.
Sajaniemi on tehnyt tohtorin tutkintonsa neuropsykologiasta, ja professorin työnsä lisäksi hän myös pitää vastaanottoa. Hänen mielestään kasvatustiede on etääntynyt liikaa biologiasta ja psykologiasta. Lapsia halutaan kohdella korostetusti yksilöinä.
”Kaikkien erottelujen pelätään leimaavan. Siksi ei saisi puhua tytöistä ja pojista.”
Sajaniemi puhuu, etenkin pojista. Vastaanotollaan hän tapaa lapsia ja nuoria, usein poikia, joilla on ongelmia.
Hänen mukaansa pojilla on pieninä isompi tarve ”riehua” kuin tytöillä, poikien sosiaalisuus on fyysistä. Pojat hakevat usein nopeaa mielihyvää, jatkuvasti jotain uutta ja kiinnostavaa. Siksi he saattavat koukuttua peleihin ja käyttäytyä levottomasti koulutiloissa, joissa on runsaasti virikkeitä.
Pojilla on Sajaniemen mukaan myös tyttöjä useammin turhan korkea käsitys omasta osaamisestaan. Itseluottamus voi olla katossa, vaikka taidot olisivat olemattomat.
Näistä syistä aikuisten ohjaus on erityisen tärkeää. ”Laumassa pitää olla viisas pomo.”
Vastaanotollaan hän on tosin nähnyt myös sen, minkä kasvatustieteilijätkin ovat havainneet tutkimuksissaan: kun tytöillä on ongelmia, nämä usein kääntyvät sisäänpäin ja vaikenevat. Vaikeudet jäävät helposti huomaamatta, kun käytös ei häiritse muita.
Kaiken kaikkiaan lapsilta vaaditaan Sajaniemen mielestä nykyään liikaa. Nämä eivät vielä osaa säädellä käyttäytymistään tai asettaa itselleen tavoitteita. Ihminen on keskeneräinen lähes kolmekymmenvuotiaaksi.
Sajaniemi korostaa, että poikien neurobiologinen kypsyminen saattaa tapahtua eri tahdissa kuin tyttöjen. On jopa ehdotettu, että poikien pitäisi mennä kouluun vasta kahdeksanvuotiaina, mutta se olisi Sajaniemen mielestä liioittelua. Riittäisi, että asia otettaisiin huomioon. Biologian tunnustaminen ei olisi mistään pois.
”Silti on miljoona tapaa olla tyttö tai poika. Miksi nämä asiat eivät voisi olla samanaikaisesti olemassa?”
Pisa-tuloksia voi lukea myös toisin.
Vuonna 2018 suomalaisista tytöistä 39 prosenttia allekirjoitti väittämän ”luen vain, jos on pakko”. Luku on reilusti pienempi kuin poikien 63 prosenttia.
Mutta se ei ole koko totuus. Vuodesta 2009 vain pakon edessä lukevien tyttöjen osuus on kasvanut reilusti enemmän kuin poikien. Tytöillä kasvua on 19 prosenttiyksikköä, pojilla 13.
Missä ovat otsikot tyttöjen lukuinnon jyrkästä syöksystä?
Lukutaidossakaan pojat eivät ole 2000-luvulla romahtaneet suhteessa tyttöihin. Vuonna 2000 ero oli 51 pistettä, 18 vuotta myöhemmin 52 pistettä – toki eron merkitys on hiukan kasvanut, sillä kaikkien yhteispisteet ovat pudonneet 546:sta 520:een. Matkan varrella sukupuolten piste-ero on heilunut 44:n ja 62:n välillä.
Elina Lahelman mukaan koulukeskustelua värittää niin kutsuttu poikahuoli.
Sen pohjalla vaikuttaa epäilys, että miesten valta yhteiskunnassa on uhattuna. Pelätään, että lukiot ja korkeakoulut tyttöistyvät entisestään, naiset valtaavat niin lääkärien ja juristien paikat kuin politiikan johtotehtävätkin.
Neljäsluokkalaisille jatko-opinnot ja ammatit ovat kaukainen asia, mutta joitain mietteitä jo on.
”Mie haluaisin olla leipuri”, sanoo Unna Holm.
Essi Vuoristo menisi mieluiten ravintolaan töihin. ”Osaan jo tehdä kokkiruokii, kun mummo ja äiti opettaa.”
Ruslan Haapalaisella ja Miki Mäkeläisellä on sama unelma-ammatti: jalkapalloilija.
Lahelma muistuttaa, että suomalainen työelämä on edelleen hyvin segregoitunut, jakautunut miesten ja naisten ammatteihin. Sama pätee muuhunkin yhteiskuntaan. Tytöt menevät hoitoalalle ja opettajiksi, pojat teknisille aloille. Äidit jäävät isiä useammin kotiin lasten kanssa.
Vaikka pojat ovat pärjänneet koulussa tyttöjä huonommin, työelämässä he ovat usein ajaneet naisten ohi. Miesten palkat ovat parempia, ja he kokevat työnsä mielekkääksi useammin kuin naiset.
Lahelma ei kuitenkaan katso, että poikien koulumenestyksen ongelmat pitäisi sivuuttaa. Hänen mielestään näiden opiskeluhaluja pitää toki pyrkiä lisäämään.
”Tulosta ei ole tullut, koska on lähdetty väärästä päästä”, Lahelma sanoo.
”Pitäisi kuunnella, mitä pojat tarvitsevat, ja yrittää laajentaa heidän näkemystään siitä, millaista on olla poika ja voisiko olla poikamaista myös lukea ja menestyä koulussa.”
Poikahuoli ei ole ratkaissut itse asiaa, parantanut poikien koulumenestystä. Vuosikymmeniä jatkunut keskustelu on voinut jopa tehdä pojille hallaa: leimata heitä huonoiksi ja vaikuttaa siihen, miten opettajat heidät näkevät.
Tutkimuksissa on esimerkiksi huomattu, että opettajat saattavat komentaa poikia ryhmänä, tyttöjä yksilöinä. ”Pojat, olkaa hiljaa.” ”Tiina ja Maija, olkaa hiljaa.”
Kun on keskitytty surkuttelemaan poikia, tyttöjen kirkas Pisa-menestys on jäänyt vähälle huomiolle. ”Pidetään itsestään selvänä, että tytöt ovat ahkeria ja menestyvät hyvin”, Lahelma sanoo.
Tyttöjen menestyksen on kuitenkin toisinaan nähty olevan pojilta pois. Syytä poikien heikkoon menestykseen on etsitty siitä, että enemmistö opettajista on naisia. Kun asiaa on tutkittu, on havaittu, että opettajan sukupuoli ei vaikuta oppimiseen.
Pojille suunnatut hankkeet ja kokeilutkaan eivät ole tuottaneet viisasten kiveä. On kokeiltu poikaluokkia, miesopettajia ja ylipäätään miesten tuomista kouluun.
Yksi uusimmista yrityksistä ovat olleet ammattikoulujen rap-työpajat, joilla poikia on yritetty innostaa lukemaan.
Lahelma oli mukana kirjoittamassa hanketta koskevaa artikkelia. Työpajoihin perehtynyt tutkija oli huomannut, että ohjaajien kielenkäytössä keskeinen sana oli ”vittu”. Sitä viljelemällä he viestittivät oppilaille, että pitävät näitä jätkinä, joita eivät koulumaailman auktoriteetit kiinnosta. Kuva pojista oli stereotyyppinen.
Tutkijat epäilivät, mahtaako koulutusvastainen pedagogiikka lopulta edistää poikien lukuintoa tai oppimishaluja.
Kun Opetushallitus teki kohutun tasa-arvo-oppaansa, se ei yrittänyt kieltää sukupuolia. Tavoite oli jotakuinkin päinvastainen.
Vuodesta 2004 kouluja oli ohjeistettu olemaan sukupuolineutraaleja eli kohtelemaan kaikkia samoin sukupuolesta riippumatta.
Oppaassa uudeksi tavoitteeksi määriteltiin sukupuolitietoisuus. Se tarkoittaa sukupuoliin liittyvien stereotypioiden purkamista, yhteiskunnan sukupuolittavien rakenteiden tekemistä näkyväksi.
Lahelman mielestä juuri kyseenalaistaminen on koulun tehtävä. Jos ympäröivä yhteiskunta painaa lapsia muottiin, koulun pitää tehdä muotit näkyviksi ja antaa lapsille välineitä ajatella toisin.
Opettajille se on iso ja vaikea tehtävä, sitä Lahelma ei kiellä.
Mutta hän näkee, että asiat ovat viimein alkaneet muuttua. Neljän vuosikymmenen jälkeen.
Jaossa 71,5 miljoonaa euroa opetuksen tasa-arvon ja laadun kehittämiseen. 6,2 miljoonaa oppimisen tuen ja inkluusion eli yhdenvertaisuuden ja kaikille yhteisen opetuksen kehittämiseen esi- ja perusopetuksessa. Käynnistetään kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu, mukaan 10 000 lasta ja oheen tutkimushanke.
Hallitus laittaa nyt valtavasti rahaa ja voimia tasa-arvon kohentamiseen etenkin ennen koulua ja ensimmäisinä kouluvuosina.
Varsinaisten tasa-arvohankkeiden lisäksi peruskoulun arviointia yhdenmukaistetaan. Tasa-arvotyötä sekin. Myös oppivelvollisuuden pidentämisen ja toisen asteen maksuttomuuden voi nähdä jättimäiseksi tasa-arvohankkeeksi. Lukioon meno ei jäisi ainakaan kirjojen ja läppärin hinnasta kiinni.
Enää hankkeiden yhteydessä ei juuri puhuta tyttöjen ja poikien oppimiseroista. Otsikoihinkin ne nousevat harvemmin kuin ennen. Tilalle ovat tulleet vanhempien taustat, kotien kirjahyllyjen koko, lasten keskittymisvaikeudet.
Myös alueelliset erot kiinnostavat: pohjoisessa erot tyttöjen ja poikien oppimisessa ovat suurempia kuin etelässä, pääkaupunkiseudulla osaamisen erot ylipäätään ovat suurempia kuin muualla maassa.
Vuoden 2018 Pisa-tutkimuksessa lukutaito jakautui rajummin sosioekonomisen taustan kuin sukupuolen mukaan. Ylin ja alin neljännes olivat 79 pisteen päässä toisistaan.
Kivoin kouluaine? ”Liikunta”, ilahtuu yksi, ja muut kannattavat. ”Käsityö”, sanoo toinen, ja taas kaikki kannattavat.
Yksi asia on erottanut tyttöjä ja poikia tutkimuksesta toiseen: motivaatio. Tytöille koulumenestys itsessään on tärkeämpää kuin pojille. He myös uskovat, että koulun opeista on hyötyä elämässä.
Pojat taas eivät aina näe, mitä iloa akateemisia taitoja ja teoreettista tietoa painottavasta peruskoulusta olisi. Kavereiden keskuudessakaan koulumenestys ei välttämättä ole mikään meriitti.
Motivaation on todettu selittävän jopa 30 prosenttia koulumenestyksestä.
Jos voitaisiin lisätä poikien motivaatiota, vuosikymmeniä painanut huoli pojista todennäköisesti katoaisi.
Mutta motivaatio on monimutkainen asia. Siihen voivat vaikuttaa opettajat, oma luokka ja kaverit. Mutta myös koti, suku ja vaikkapa idolit. Populaarikulttuuri, harrastukset, koko yhteiskunta.
Suomen Pisa-tulokset ovat laskeneet 2000-luvulla. Se ei johdu siitä, että lapset kautta linjan olisivat tyhmistyneet tai laiskistuneet. Oppimistulosten keskiarvoja kuvaavat käyrät ovat painuneet alaspäin, koska heikoimpien oppilaiden määrä on kasvanut.
Jouni Välijärveä se huolettaa.
Näyttää siltä, että koulussa on kasvava joukko lapsia ja nuoria, joita koulu ei motivoi alkuunkaan. On jopa kyynisyyttä koulua kohtaan. Heikoimmista oppilaista enemmistö on poikia, noin neljännes tyttöjä. Jokaiselle olisi pystyttävä löytämään syy ja into käydä koulua.
Vaikka peruskoulu on monen mielestä uudistunut viime vuosina liikaakin, Välijärven mielestä se on edelleen turhan konservatiivinen.
Hän toivoisi lisää tilaa esimerkiksi konkreettiselle tekemiselle. Fysiikan ilmiötä voisi lähestyä joko teorian tai mopon moottorin kautta sen mukaan, mikä kutakin oppilasta innostaa.
Kun Lappeenrannan neljäsluokkalaisilta kysyy, mistä kouluaineista he pitävät eniten, alkaa innostunut hihkunta. ”Liikunta”, ilahtuu yksi, ja muut kannattavat. ”Käsityö”, sanoo toinen, ja taas kaikki kannattavat. Samoin käy matematiikan, äidinkielen ja kaiken muunkin kohdalla.
Lempitehtäviäkin on jokaisella.
Tyttöjen mielestä parhaita ovat allekkainlaskut. Miki Mäkeläinen ja Ruslan Haapalainen tykkäävät englannin tehtävistä.
”Äikässä on kivaa kirjottaa joku tietoteksti”, Toivo Tuominen sanoo. ”Joo!” Neve Leppänen innostuu. ”Mä rakastan kirjottaa äikkää.”
Haastatellut oppilaat edustavat luokkiaan Myllymäen koulun oppilasparlamentissa.
Jutussa on käytetty lähteinä muun muassa julkaisuja Tytöt ja pojat koulussa, Edellytykset kasvuun, oppimiseen ja osallisuuteen kaikille ja Koulu, syrjäytyminen ja sosiaalinen pääoma sekä artikkeleita PISA-arvioinneissa rakentuva tasa-arvo ja sukupuoli (Sukupuolentutkimus 34/2020) sekä Swearing as a method of antipedagogy in workshops of rap lyrics for ”failing boys” in vocational education (Gender and Education 19.5.2020).