Taulun jäljillä

Tämä pieni signeeraamaton maalaus on kulkenut suvussa 1800-luvulta. Mutta kuka sen maalasi ja missä?

kuvataide
Teksti
Aune Waronen
Kuvat
Jarmo Wright

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Voit kuunnella jutun myös ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.

 

 

Taulussa on utuinen näkymä merenpoukamaan. Kuu valaisee vettä ja pilvien reunoja. Etualalla on rantaa ja laituri, johon pieni purjevene on kiinnittymässä.

Kauempana näkyy höyryalus ja isompia purjeveneitä. Saarten lomassa pilkottaa ulappa. Oikeassa reunassa on jyrkkä kallioseinämä tai muuri. Sen edessä on hämärään häipyviä aluksia ja mastoja, ehkä satama.

Kuka tämän maalasi ja missä?

Jos taulu osaisi puhua, sillä voisi olla pitkä tarina kerrottavana. Mutta teos on mykkä, kuten esineet ovat.

Maalausta on kutsuttu suvussa nimellä Uuninsuu. Uuninsuu on kapea salmi Uunisaarten ja Harakan välissä Helsingin Kaivopuiston edustalla.

Teos oli 1960-luvulla isovanhempieni kotona Helsingissä. Se jäi mieleeni jo lapsena ehkä kuutamon vuoksi. Teininä ihastuin sen salaperäiseen tunnelmaan.

Signeerausta ei ole. Tekijä ja tausta jäivät selvittämättä edellisen sukupolven eläessä.

Seurue pappilassa. Takana vasemmalta istumassa Kerttu ja Lili Waronen sekä Kruskopfin sisarukset Emilia eli Miluscha ja Aina Kruskopf. Šakkipöydän äärellä Eino Waronen ja tuntematon nainen, seisomassa Einon isä Juho Waronen. Taulu näkyy seinällä Einon pään yläpuolella.
Seurue pappilassa. Takana vasemmalta istumassa Kerttu ja Lili Waronen sekä Kruskopfin sisarukset Emilia eli Miluscha ja Aina Kruskopf. Šakkipöydän äärellä Eino Waronen ja tuntematon nainen, seisomassa Einon isä Juho Waronen. Taulu näkyy seinällä Einon pään yläpuolella. © Aune Warosen kotialbumi

Kun taulu päätyi isäni jäämistöstä minulle, sen historia alkoi kiinnostaa. Kyseessä on viehättävä pikku maalaus, josta en aio luopua. Ei mestariteos, muttei harrastajankaan työ.

Pystyisikö tuntemattoman taiteilijan tai taulun esittämän paikan vielä yli vuosisadan jälkeen tunnistamaan?

Ainakin jo 1910-luvulla taulu oli olemassa. Vanhassa suvun valokuvassa maalaus on muiden taulujen lomassa lehväkuvioisen tapetin peittämällä seinällä. Pieni seurue on kokoontunut pöydän ääreen pelaamaan šakkia ja seurustelemaan.

Kuva, jossa ovat muun muassa isoisäni Eino Waronen ja hänen isoäitinsä serkut Aina ja Emilia Kruskopf, on otettu vuosien 1913 ja 1915 välillä Uudenkirkon pappilassa. Kehykset ovat yhä samat.

Kruskopfin sisarusten isä oli Helsingin yliopiston piirustuksenopettaja ja myös 1840-luvulla kootun Finland framstäldt i teckningar -teoksen kuvitukseen osallistunut taiteilija P. A. Kruskopf.

Kruskopfin työstä ei ole kyse. Kivipiirroksiin keskittynyt taiteilija kuoli jo vuonna 1852, ja hänen harvojen maalaustensa tyyli oli toinen.

 

Moni muukin etsii perintötaululleen alkuperää. Esimerkiksi perinnönjakotilanteissa halutaan usein selvittää taulun arvoa ja historiaa.

Aluetaidemuseoilla on neuvontavelvollisuus, muttei useinkaan tutkimusvälineistöä. Kyselyt ohjautuvat myös Kansallisgalleriaan.

Kansallisgallerian johtava konservaattori Kirsi Hiltunen sanoo, ettei kaikkiin aitouskyselyihin voida mitenkään vastata. On pohdittava, mitä teoksesta kannattaa tutkia ja kannattaako tutkia ollenkaan.

”Yritetään auttaa resurssien mukaan. Aina ei vain ole mitään sanottavaa. Vaikka tutkittaisiin enemmänkin, tulokset jäävät usein epävarmoiksi.”

Perustutkimukseen kuuluu visuaalinen tarkastelu ja vertailu esimerkiksi muiden saman aikakauden taiteilijoiden töihin. Jos teosta ryhdytään tutkimaan röntgensäteillä, infrapunavalolla, ultraviolettivalolla tai muilla analyysimenetelmillä, tutkimukset maksavat.

”Sadoista euroista eteenpäin, ja vain taivas on rajana. Silloin voi tuntua ikävältä sanoa, ettei tästä nyt löydy mitään varmaa.”

Usein on viisasta lähteä liikkeelle huutokauppakamareista.

”He pyörittelevät niin paljon taidetta, että heillä on aika hyvä käsitys, mikä on mikä.”

 

Harvoin sattuu niin, että signeeraamaton teos on merkittävän taiteilijan tekemä tai että sen arvo pompahtaa tutkittaessa pilviin. Niinkin toki voi käydä, kuten kävi vuonna 2015.

Mäntän Serlachius-museoon 1950-luvulla lontoolaisesta huutokaupasta hankittu signeeraamaton maalaus varmistui tutkimuksissa ranskalaisen Claude Monet’n teokseksi. Teoksen arvo on huikea, Ylen uutisen mukaan miljoonaluokkaa.

Kun teosta osattiin epäillä Monet’n työksi, sitä tutkittiin nykyaikaisilla menetelmillä, esimerkiksi huippuspektrikameralla. Jyväskylässä tuolloin toiminut Recenart-tutkimusryhmä paljasti maalikerroksen alta Monet’n nimen ja vuosiluvun.

Isot taideväärennösjutut ovat viime vuosina työllistäneet museoita. Ne ovat tehneet asiantuntijoista varovaisia arvioinneissa.

Keinoja tuntemattomankin teoksen alkuperän selvittämiseksi on silti olemassa, sanoo Kansallismuseon näyttelypäällikkö Minerva Keltanen. Hänen viime syksynä Helsingin yliopistossa tarkastettu väitöskirjansa Serenade to a Cat: An Iconography of Laughter sivusi aihetta.

Kannattaa lähteä liikkeelle provenienssista eli teoksen omistushistoriasta. Jos selviää, kenellä taulu on ollut ja missä, tietojen kautta voi päästä kiinni tekijään.

”Myös aihe tai kuvattu paikka voivat kertoa tekijästä, hänen elinpiiristään. Erilaiset tarrat ja leimat teoksen kääntöpuolella voivat antaa vihjeen kokoelmasta, johon teos on kuulunut, tai kertoa, onko teos ollut huutokaupassa tai esillä jossain näyttelyssä”, Keltanen sanoo.

Jos taulu on tuotu vaikkapa ulkomailta ja teoksen omistaja on tiedossa, voisi vanhoista tulliasiakirjoista selvittää, löytyykö merkintöjä tullin kautta tuodusta taulusta.

Miluschaksi kutsuttu Emilia oli seikkailijatar: seuraneiti ja Siperian-radan sähköttäjä. Hankkiko hän taulun?

Pikku taululle röntgenkuvat tai pigmentti- ja kangaskuituanalyysit ovat kalliita ja turhia, koska nyt ei tutkita Monet’n kaltaisen mestarin työtä.

Johtolankoja on vähän. Merta ja satamaa maalanneita taiteilijoita on jo 1800-luvun Helsingissä ollut useita.

Taulun takaa löytyy lyijykynällä tehty himmeä merkintä ”fröken Paldani, Berggatan”, epäselvä numero ja”öfversta våningen till venster”.

Pengon sukutauluista ja internetin yhteisöpalvelusta Genistä esiin suvun fröken Paldanit, joita oli kolme vielä 1870-luvun lopulla.

Kaksi heistä, isoisäni isoäidin puolisisaret Alma ja Emilie kuolivat keuhkotautiin vuonna 1880, ja kolmas, Agnes, synnytti lapsen elokuussa 1882. Aviopuoliso ja lapsen isä löytyy, mutta vihkipäivää ei ole mainittu. Agnes eli viimeinen fröken Paldani kuoli vuonna 1885.

Kaikki parikymppiset neidit asuivat suvun hoivissa Vuorikadulla, myös Agnes. Digitaaliarkistosta löytyvän henkikirjan mukaan ainakin vielä vuonna 1881.

Ajoitus voisi siis olla ennen tätä ajankohtaa, mutta viimeistään 1885.

Yritän vielä päätellä, miten teos on tullut sukuun. Pappilaan sitä ei liene ostettu, koska kappalainen perheineen eli seurakuntalaisten kymmenyksillä. Pappisperheen velkakirjoja löytyy yhä suvun jäämistöstä.

Kruskopfin tyttäret viettivät pappilassa viimeiset vuotensa. Heidän omaisuutensa tuli heidän mukanaan ja suurin osa siitä jäi pappilaan. He ovat saattaneet olla ainoita, joilla oli isänsä vuoksi yhteyksiä taiteilijoihin ja ehkä myös varaa ja mahdollisuus hankkia taidetta, myös ulkomailta.

Miluschaksi kutsuttu Emilia Kruskopf oli aikansa seikkailijatar. Hän toimi varakkaissa perheissä seuraneitinä eri puolilla Venäjää ja oli sähköttäjänä Siperian-radan rakennustyömaalla Vladivostokissa todennäköisesti 1890-luvulla. Koska maantiematka olisi tullut kalliiksi, matka sinne vei sukutarinan mukaan meritietä.

Täti lähti laivalla New Yorkiin, josta piti saada lasti Kaukoitään. Lastinsaanti ei ensi yrityksellä onnistunut. Lähes 50-vuotias Miluscha-täti seurasi laivaa ensin Välimerelle ja sitten takaisin New Yorkiin, mistä lopulta lähdettiin itään Afrikan ympäri.

 

Uuninsuu-nimi on seuraava vihje. Ketkä maalasivat merta ja Helsinki-näkymiä 1800-luvun puolivälin jälkeen?

Magnus von Wright tallensi Helsinkiä, erityisesti kaupunkikuvia 1860-luvulla.

Maisemia ja merta kuvasivat esimerkiksi Werner Holmberg ja Berndt Lindholm sekä Johan Knutson, satamanäkymiä vähän myöhemmin erityisesti Oscar Kleineh.

Syötän tauluni kuvan Googlen kuvahakuun ja saan esiin useita impressionistisia merimaisemia. Yksikään ei muistuta erityisesti taulun näkymää. Saman tunnelman olen löytävinäni muutamasta dramaattisesta kuutamosta.

Haravoin verkon haulla Uuninsuun lähimaisemia. Kaivopuisto-haku tuo esiin myös Johan Knutsonin töitä. Parissa taulussa on sama kehys kuin taulussani. Kehys ei sinänsä todista mitään, mutta se on ainakin jokin johtolanka.

Johan Knutson oli ruotsalainen taiteilija, joka tuli Suomeen vuonna 1840 Finland framstäldt i teckningar -teoksen kuvituksia varten.

Zachris Topeliuksen kirjoittaman, 1845–1852 ilmestyneen teoksen kuvituksena oli kivipiirroksia, joissa taiteilijat kuvasivat suomalaista maisemaa Varsinais-Suomen saaristosta Lappiin. Teoksella nostatettiin suomalaisuuteen heränneen väen kansallistunnetta.

Kirjaan eniten kuvia urakoineen Knutsonin lisäksi teoksen taiteilijoita olivat muun muassa Magnus von Wright, Lennart Forstén sekä P. A. Kruskopf, joka teki teoksen 120 kuvasta 31 kappaletta.

Suomalainen maalaustaide alkoi vahvistua vasta teoksen julkaisemisen aikaan. Suomen Taideyhdistys perustettiin 1846, ja silloin aloitettiin myös säännöllinen taideopetus.

Taiteen kultakausi oli vielä edessä.

Öljymaalauksessa veneilijä pyrkii laituriin pienellä purjeveneellään.
Öljymaalauksessa veneilijä pyrkii laituriin pienellä purjeveneellään. © Jarmo Wright

Millainen taiteilija oli puoli vuosisataa tauluja tehnyt Johan Knutson, joka toimi Suomeen juurruttuaan Porvoossa piirustuksenopettajana ja eli tuotteliaana vuoteen 1899 saakka?

”Knutson ei tehnyt suuria ja merkittäviä merimaalauksia, vaan enemmän koteihin sopivaa sisustustaidetta”, sanoo Knutsonin tuotantoa pro gradussaan selvittänyt tutkija Satu Savia Helsingin kaupunginmuseosta.

Knutsonin maisemiin vakiintui merenpoukamanäkymä, jossa on etualalla vakaata vettä, keskellä kuva-alan toisella sivulla rantakallioita puineen ja pensaineen, ja toisella sivulla vesireitti, joka johtaa kaukana siintävää horisonttia tai vastarantaa kohti.

Savia tutkii taulua ja kysyy, mitä itse ajattelen ajoituksesta. Kerron Paldanin neideistä ja siitä, että mielestäni teoksen pitää olla tehty viimeistään 1880-luvun alussa.

”Tämä sommitelma oli Knutsonin töissä 1860-luvun lopulta aina 1880-luvulle saakka. Sikäli kyllä osuu tähän. Ajoittaisin tämän teoksen kyllä noin 1870-luvulle”, Savia sanoo.

Mitään varmaa hän ei voi sanoa, ei tekijästäkään. Kehykset vahvistavat kuitenkin sen, että 1800-luvun puolella ollaan.

”Tämä on sen ajan valmista kehyslistaa.”

Taulun taiteilijan siveltimenjälki ei Savian mielestä yllä Kleinehin tasolle.

”Kleineh oli tarkka pienissäkin yksityiskohdissa, esimerkiksi laivojen kuvaamisessa.”

Näkymä nykyisen Katajanokanlaiturin kohdalta kohti Kaivopuistoa 1900-luvun alusta. Kalliolinna näkyy Kaivopuiston kallioilla, joiden taakse Uuninsuu jää.
Näkymä nykyisen Katajanokanlaiturin kohdalta kohti Kaivopuistoa 1900-luvun alusta. Kalliolinna näkyy Kaivopuiston kallioilla, joiden taakse Uuninsuu jää. © Grönlund Arthur/Helsingin kaupungin museo

Voisiko kuvassa näkyvä höyrylaiva olla siipiratasalus Furst Menchikoff? Ajatus tyrmätään. Alus romutettiin jo 1850.

Onko tämä Uuninsuu, ja voiko tämä ylipäänsä olla Helsingistä?

Kaupungin näkymät tunteva arkkitehti, taiteilijaprofessori Juha Ilonen tutkailee hänelle sähköpostitse lähettämääni teoksen kuvaa.

”Onpa impressionistinen maalaus! Aurinko keskellä ja loput sommittelusta kultaisen leikkauksen mukaan. Ensivaikutelmani on, että tämä voisi olla kuvattu Katajanokalta etelään, jossa oli pitkään luonnonrantaa. Mutta kaikki ei täsmää.”

Eniten hämmentää kuvan keskellä oleva kohollaan oleva saari, joka on kuin valaan selkä. Myös Kaivopuiston Kalliolinna, joka rakennettiin 1842–1844, puuttuu kuvasta.

Ja mikä on kuvassa näkyvä höyryalus? Intoilen siipiratasalus Furst Menchikoffista, mutta Ilonen tyrmää ajatuksen. Vuonna 1836 rakennettu alus romutettiin 1850.

”Kuvan laivassa on 1800-luvun lopun tyyliin suora keula, ja vinokeulaisen Furst Menschikoffin siipirataskotelo ehkä näkyisi maalarin tulkinnassakin paremmin. Alus voisi olla vuonna 1889 rakennettu Regulus, mutta saman näköisiä oli tietysti muitakin.”

Ilonen lähettää silti useita linkkejä ja valokuvia, joiden perusteella mahdollista paikkaa voi hahmottaa.

”Uuninsuuhun eli Harakan salmeen tuo ei oikein tunnu istuvan. Voisiko olla niin, että joku on ’nähnyt’ siinä Uuninsuun, ja tulkinta on kulkenut perintönä? Harakan itäreuna ei pääty noin äkkiä mereen, eikä siellä ole kai ollut noin paljon laivoja kuin poikkeustilanteissa.”

 

Vanhaa Helsinki-taidetta tutkinut taide- ja kulttuurihistorioitsija Rainer Knapas on paikan suhteen samoilla linjoilla.

”Näyttää myös minusta siltä, että maalaus ei esitä mitään tiettyä Helsingin edustan merimaisemaa. Uuninsuun ja Uunisaaren sekä Harakka–Kaivopuisto-näkymien todellisuus ei sovi yhteen kuvan kanssa. Rantaprofiili on aivan liian jyrkkä ja saaria on liikaa.”

Knapas arvelee, ettei maisema kuvaa mitään nimenomaista paikkaa. Taiteilijaa ovat kiinnostaneet vesi, sumu, pilvet ja aurinko.

”Kyseessä näyttäisi ensisijaisesti olevan valotutkielma, jossa esittävä sisältö eli veneet ja rannan yksityiskohdat ovat toisarvoiset. Ne ovat siinä määrin sumussa, ettei niitä välttämättä voi edes sijoittaa Suomeen.”

Knapaksen mukaan taiteilijan tutkielma pyrkii jonkinasteiseen impressionismiin.

”Itse maalaus voisi siten ajoittua sangen myöhäiseksi, ehkä 1880-luvulle. Tätä tukee myös selvästi näkyvä höyrylaiva, jossa tosin on edelleen myös viistot purjemastot. Tämä yhdistelmä oli käytössä vielä 1890-luvulla ja ehkä myöhemminkin.”

Vaikutelma ei tuo hänelle suoraan mieleen Knutsonin työtä.

”Johan Knutsonin maalaustapa ja siveltimenjälki on yleensä huomattavan erilainen, pikkutarkka ja realistinen.”

Lyijykynämerkintä on taulun takana kiilakehyksessä, ”Tarif 2.90” ja ”Fröken Paldani, Berggatan 8, Öfversta våningen till venster”.
Lyijykynämerkintä on taulun takana kiilakehyksessä, ”Tarif 2.90” ja ”Fröken Paldani, Berggatan 8, Öfversta våningen till venster”. © Jarmo Wright

Pohdin taulun irrottamista kehyksestä, jotta näkisin myös kehyksen reunan alle. Intendentti hakee ruuvimeisselin. Jännitys purkautuu, kun taulu irtoaa kehyksestä.

Kiikutan taulun Kansallismuseoon, jossa intendentti Jouni Kuurne ja Minerva Keltanen ovat luvanneet katsoa työtä. Näytän heille kiilakehyksen fröken Paldani -merkinnän.

Kuurne tarkentaa katseensa siihen.

”Tässä vieressä lukee jotain, joka näyttää samaan aikaan ja samalla kynällä tehdyltä merkinnältä – Tarif 2.90.”

Molempien mielestä värinkäsittely on ohuempi kuin yleensä Knutsonin töissä.

”Hänen teoksilleen ominainen pintastruktuuri puuttuu”, Keltanen sanoo.

Pohdin taulun irrottamista kehyksestä, jotta näkisin myös kehyksen reunan alle. Olisiko siellä jokin merkintä?

Kuurne tarjoutuu tekemään sen ja hakee ruuvimeisselin. Jännitys purkautuu, kun taulu irtoaa kehyksestä. Varmistuu, ettei kehyksen reunan alla piilossa ole signeerausta.

Palaamme Kruskopfin täteihin, Vladivostokiin ja Pietariin, jossa Miluscha ilmeisesti myös asui. Ehkä kyseessä ei olekaan suomalainen taiteilija eikä näkymä ole Suomesta.

Kuurne katsoo taulussa näkyvää linnoitusmuurin kulmaa ja toteaa, ettei Uuninsuun kohdalla ole ollut koskaan mitään sellaista.

”Maisema voisi olla vaikka Krimiltä. Jos täti asui Pietarissa, olisiko taulu ostettu sieltä? Tietysti voisit lähestyä Eremitaasia asiakaskyselyllä ja kysyä paikan tunnistusta enemmän kuin tietoa mahdollisesta taiteilijasta”, Kuurne ehdottaa.

Ehkä temperamenttiseksi kuvattu täti maailmanmatkoineen on avain tauluun. Hänen retkiään voisi tutkia esimerkiksi laivojen matkustajaluetteloista.

Miluschalla oli merikapteeniveli Max Kruskopf, joka kipparoi 1860–1870-luvuilla aluksia ainakin Vladivostokin ja Odessan alueella.

”Joskus auttaa, jos takaa löytyy jokin leima, huutokaupan tai vaikka kangas- tai kehystysliikkeen leima. Tässä ei nyt ole muuta kuin se merkintä tariffista. Se voi olla tullimaksu tai maksu kuljetuksesta”, Keltanen sanoo.

Tullikirjoja on pidetty esimerkiksi Turussa ainakin vuodesta 1856 alkaen. Niistä tai jonkin muun kaupungin tullikirjoista voisi löytyä tietoa Miluschan – tai Maxin – tullaamista tavaroista.

 

Uusi silmäys taulun taakse hyvässä valossa paljastaa, että kiilakehykseen merkitty Vuorikadun talonumero on melko varmasti 8.

Avaan vielä kerran Finnan digitaaliset aineistot ja selaan Kruskopf- ja Paldani-nimiä Helsingin osoitehakemistoista, nyt myöhemmältä ajalta kuin edellisellä haulla.

Adressbok och yrkeskalender för Helsingfors vuosilta 1900 ja 1901 näyttää, että osoitteessa Berggatan 8 todella asui Augusta Kruskopf, Kruskopfin tätien veljen leski. Nimi löytyy tästä osoitteesta vain nämä kaksi vuotta.

Geni paljastaa vielä yhden vuosisadan vaihteessa elossa olleen fröken Paldanin, isoisäni äidin serkun. Vuonna 1867 syntynyt Naëma opiskeli 1890-luvulla taidetta Pariisissa ja asui pitkään ulkomailla. Olisiko Naëma ollut neiti, jolle teos oli kuljetettu?

 

Pieni maalaus on yhä olohuoneen seinällä. Sen taika ei ole kadonnut, vaikka kuu ei ehkä olekaan kuu vaan aurinko enkä ehkä koskaan saa tietää, kuka maalasi teoksen.

Minerva Keltanen lohduttaa, että maailman museoissa on paljon maalauksia, joiden taiteilija ei selviä koskaan.

Todennäköisesti myös taulun paikka ja alkuperä jäävät arvoitukseksi. Maalaus ei ole valokuva, taiteilijalla on vapautensa.

Yli vuosisadan jälkeen ei teosta ole helppo tutkia. Faktaa toistaiseksi on vain se, että taulu on ollut suvun hallussa Uudenkirkon pappilassa ja samoissa kehyksissä reilut sata vuotta sitten.

Selväksi tuli se, ettei perimätietoon voi aina luottaa. Taulua on kutsuttu Uuninsuuksi, mutta selvästi ei ole kyse siitä, ei ainakaan yksi yhteen.

Isoisäni Eino Waronen oli töissä Helsingin kaupungintalolla. Vaikkapa hän on voinut vilkaista ikkunasta ulos ja huomata, että taulun näkymä muistuttaa Uuninsuuta.

Mitä parista ylimääräisestä saaresta. 1950-luvulla Kaivopuiston kalliotkin olivat jo jääneet muun rakentamisen taakse.

 

Tausta-aineistona on käytetty muun muassa Satu Savian pro gradua ”Iloa ja viihtyvyyttä suomalaisiin koteihin – Johan Knutson maisemankuvaajana 1840–1899” sekä Kerttuli Wessmanin teosta ”Helsinki kehyksissä”.