Pauli Kangasniemi käsikirjoitti itsensä töihin

koulutus
Teksti
Jasper Kaarna

Työllistyminen vaatii valmistuvalta opiskelijalta sinnikkyyttä.

Kangasniemi
Pauli Kangasniemen mielestä lähipiiri ja oma asennoituminen auttavat työllistymään.

Opiskelijoiden on aikaisempaa vaikeampaa löytää työ- ja harjoittelupaikkoja omalta alaltaan. Visuaalisen suunnittelun opiskelija Pauli Kangasniemi päätti, että häntä ei taantuma pysäytä.

Kuopiolaislähtöinen 23-vuotias Kangasniemi valmistuu keväällä visuaaliseksi suunnittelijaksi Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK:sta. Nyt hän opiskelee arkkitehtuuria Tampereen teknillisessä yliopistossa TTY:sä.

Visuaalisen suunnittelun opiskelu on poikinut hänelle pestin Dome Karukosken kiitetyn Kielletty hedelmä -elokuvan storyboardaajana eli kuvakäsikirjoittajana. Lisäksi sukulaissuhteet mahdollistivat Kangasniemelle mahdollisuuden suunnitella oman storyboard-näyttelyn Puolan Tzcewiin.

Arkkitehtuurin opinnot etenevät samanaikaisesti. Kangasniemelle on ehtinyt jo kertyä työharjoittelukokemusta arkkitehtitoimistosta.

Kuinka hän on onnistunut tässä?

Luovimista, ei sokeita harppauksia

Opintojensa alkumetreillä Kangasniemi tähtäsi mainosgraafikon pestiin, mutta kaksi vuotta visuaalista suunnittelua opiskeltuaan kiinnostus arkkitehtuuriin vei voiton. Hän päätti pyrkiä TTY:hyn lukemaan arkkitehtuuria, mutta halusi suorittaa visuaalisen suunnittelun opintonsa loppuun.

Kahden alan opiskeleminen samaan aikaan kiristi aikataulun äärimmilleen. Kuitenkaan Kangasniemen mukaan päällekkäiset opinnot ”eivät poissulkeneet, vaan päinvastoin, tukivat toisiaan”.

Kielletyn hedelmän kuvakäsikirjoittajan pesti lohkesi visuaalisen suunnittelun opiskelujen pohjalta:

”Sieltä (TAMK:sta) valmistuvat opiskelijat suosittelivat töitäni ammattilaisille. Kielletyn hedelmän storyboardaajaa haettiin avoimella haulla, johon osallistuttuani pääsin tapaamaan Dome Karukoskea ja Tuomo Hutria. Siitä se lähti.”

”Ystävien merkitystä ei voi korostaa liikaa”

Kangasniemi myöntää poteneensa myös ajoittaista motivaatio-ongelmaa, lähinnä visuaalisen suunnittelun opintojensa alkutaipaleella. Hän tuntuu uskovan vakaasti, että ne voidaan karistaa:

”Ystävien merkitystä ei voi korostaa liikaa, etenkään tällaisina aikoina kun kaikki ei ole aivan varmaa.”

Kangasniemi luonnehtii omaa tuttavapiiriään motivoivaksi, yritteliääksi ja vaihtoehdoille avoimeksi. Kuitenkin hän korostaa yksilön omaa asennetta:

”Oma-aloitteisuus on kaiken a ja o. On tarjottava itseään ja taitojaan rohkeasti, vaikkei osaisikaan vielä aivan kaikkea. Tekemällä oppii.”

”Pääasia on saada jalkaa oven väliin”

Vaikka Kangasniemi mielellään puhuukin ylevään sävyyn omiin unelmiinsa uskomisesta, hän haluaa korostaa nöyrää asennetta:

”Kannattaa myös tarvittaessa suostua mihin tahansa sen alan hommaan, josta edes luulee pitävänsä. Mikään käytännön kokemus ei mene hukkaan, pääasia on saada jalkaa oven väliin. Eikä pidä olettaa, että kaikki tapahtuisi heti ensi yrittämällä. On oltava sinnikäs”, Kangasniemi pohtii.

Kielletyn hedelmän kuvakäsikirjoittaminen ei suinkaan ollut hänen ensikosketuksensa elokuva-alaan. Aivan aluksi hän kertoo ”palloilleensa sivullisena” kuvaustilanteissa, sekä toimineensa kuvaustapahtumissa ”roudarina ja massana”.

Kangasniemi tietää myös takapakin mahdollisuudesta:

”Alun perin pyrin armeijan jälkeen Taideteolliseen korkeakouluun, ja tämä Tampere oli sellainen ’plan b’.”

Onnistuisiko sama kaikilta?

Vaikeammin työllistävälle media-alalle on ollut viime vuosina tunkua. Kevään yhteishaussa jokaista medianomitutkinnon aloituspaikkaa tavoitteli kuusi hakijaa.

Kangasniemi myöntääkin työllistymistilanteen olevan ala- ja tapauskohtaista, eikä hän osaa selventää muiden alojen tilannetta erityisen yksityiskohtaisesti. Omaa tilannettaan hän luonnehtii ”sikäli onnekkaaksi, että storyboardaajalle löytyi markkinarakoa”.

Kangasniemi pääsi myös syvemmälle omalle alalleen ennen taantumaa.

Toimisiko hän samalla tavalla, jos olisi nyt aloittamassa opintojaan? Hän pohtii:

”Olisin nuorempi ja mahdollisuuksia olisi enemmän. Mutta mahdollisuuksillakaan ei tee mitään, jos ei tiedä, mitä oikeasti haluaa. Aivan aluksi täytyisi määrittää edes jonkinlainen suunta.”

”Kuopioon tuskin enää palaisin”, hän naurahtaa lopuksi.