Päivän kuvat: Helsingin junajumi vaatinee jopa liikenteen vähentämistä

junaliikenne
Teksti
Juho Salminen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Näky viime talvelta, miksei tältäkin. Lunta ja junia Ilmalan ratapihalla Helsingissä helmikuussa 2010. Kuva Heikki Saukkomaa / Lehtikuva.

Helsingin ratapiha on liian ahdas ja siten liian ruuhkainen. Kun sataa paljon lunta ja on pitkään pakkasta, junavaunut ja vaihteet alkavat olla jäässä ja myöhässä. Ja kun monta myöhässä olevaa junaa pyrkii Helsingin ratapihalle, liikenne ruuhkautuu ja myöhästyy entisestään.

Tässä tiivistettynä se, kuinka VR ja Liikennevirasto esittävät talvisen junaliikenteen ongelmat. Syynä tähän on niiden mielestä rahanpuute.

Selvityksessään VR ja Liikennevirasto sanovat, että määrärahojen reaalinen taso suhteessa vaatimustasoon on laskenut. Liikennevirasto sanoo, että se kykenee pitämään rataliikenteen toiminnassa etelän normaalitalvina, mutta viime ja tämä talvi ovatkin toinen juttu.

Helsingin päässä hankaluutta tuottaa se, että ratapihalle ei yksinkertaisesti mahdu enempää junia. Lisäksi ohjausjärjestelmä on vanhaa tekniikkaa. Helsingin ongelmat heijastuvat muuhunkin Suomeen, sillä etelään matkaavat junat joutuvat hidastelemaan, jos eivät pääse perille Helsinkiin.

Mikä siis neuvoksi? VR ja Liikennevirasto esittävät, että talvisin etenkin ruuhka-aikoina liikennettä pitää suosiolla vähentää. Helpotusta ongelmiin toisi myös suunnitteilla oleva Pisara-rata. Se on Suomen tärkein ratahanke esimerkiksi monen maakuntajohtajan mielestä.

VR:n ja Liikenneviraston selvitys oli vastaus liikenneministeri Anu Vehviläisen (kesk.) pyyntöön. Vehviläinen kommentoi STT:lle tuoreeltaan, että haluaa jatkaa keskustelua aiheesta. Hän sanoo ymmärtävänsä ehdotuksen liikenteen vähentämisestä, muttei ole tyytyväinen siihen, kuinka matkustajia on kohdeltu.

VR esitteli Helsingissä Ilmalan ratapihalle hankittua kaluston jäänesto- ja sulatuslaitteistoa 4. tammikuuta 2011. Kuva Heikki Saukkomaa / Lehtikuva.