Päivän kuva: Me johdamme eduskunnan puhetta - väliaikaisesti

Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kuva Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva.

Vaalien jälkeinen vallanjako etenee. Tänään valittiin eduskunnalle puhemiehistö, tosin väliaikainen sellainen.

Puhemies on kokoomuksen Ben Zyskowicz (kuvassa keskellä). Ensimmäinen varapuhemies on Sdp:n Jutta Urpilainen ja toinen varapuhemies perussuomalaisten Anssi Joutsenlahti (vasemmalla).

Heistä Joutsenlahti on eduskunnan paluumuuttaja, Zyskowicz konkari (vuodesta 1979) ja Urpilainenkin jo aika kokenut (vuodesta 2003). Joutsenlahti toimi vuosina 1979-1987 Smp:n kansanedustajana.

Eduskunnassa Zyskowicz sai puhemiehen vaalissa 194 ääntä, Urpilainen ensimmäisen varapuhemiehen vaalissa 193 ääntä ja Joutsenlahti toisen varapuhemiehen vaalissa 184 ääntä.

Kun maalle on saatu muodostettua hallitus, puhemiehistökin menee todennäköisesti uusiksi. Tapana on, että puhemiehenä toimii toiseksi suurimman hallituspuolueen edustaja. Kokoomuksen, demareiden ja perussuomalaisten hallituksessa tämä tarkoittaisi, että Sdp saa puhemiehen paikan.

Tapana on myös valita puhemieheksi kokenut ja arvostettu kansanedustaja.

Edellisten vaalien jälkeen vuonna 2007 väliaikaisena puhemiehenä toimi silloisen vaalivoittajan eli keskustan Timo Kalli.

Eduskunnan puhemiehen tehtävä on johtaa puhetta eduskunnan täysistunnoissa. Sen hän tekee salin korkeimmalta korokkeelta.

Aiheesta lisää
Näin syntyy uusi hallitus – luvassa vaikeat neuvottelut (Suomenkuvalehti.fi 21.4.2011)