Näin syntyy uusi hallitus - luvassa vaikeat neuvottelut
Suomen historian jännittävimpiin kuuluvat hallitustunnustelut- ja neuvottelut pyörähtävät käyntiin pääsiäisen jälkeen.
Hallitusneuvotteluista odotetaan vaikeita, sillä kokoomus ja perussuomalaiset ovat joissain asioissa erimielisiä. Kuvassa Jyrki Katainen (vas.) ja Timo Soini Helsingin Musiikkitalossa 17. huhtikuuta. Kuva Vesa Moilanen / Lehtikuva.
Keskiviikkona 27. huhtikuuta suurimman puolueen eli kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen kutsuu eduskuntaryhmien edustajat neuvotteluun. He sopivat, kenen johdolla hallitusneuvotteluiden tunnusteluvaihe käydään. Käytännössä rooli lankeaa Kataiselle.
Sen jälkeen Katainen esittää muille vaaleissa menestyneille puolueille kirjallisesti joukon kysymyksiä ja arvioi saamiensa vastausten perusteella, kannattaako näiden puolueiden kanssa lähteä varsinaisiin hallitusneuvotteluihin Säätytalolle. Vaaleissa menestyneisiin puolueisiin lasketaan Sdp ja perussuomalaiset. Myös Rkp, kristillisdemokraatit ja aivan viime hädässä myös vasemmistoliitto saattavat olla mukana hallitusneuvotteluissa.
Vastausaikaa kysymyksiin on vapun jälkeiselle viikolle, jolloin Kataisen pitäisi esittää puolueet, jotka lähtevät muodostamaan hallitusta.
Vuonna 2000 voimaan tullut perustuslaki siirsi hallitusneuvottelujen aloittamisen presidentiltä eduskunnan tehtäväksi. Vasta jos Katainen epäonnistuisi tunnustelijan tehtävässään ja sitä seuranneet eduskuntaryhmien neuvottelut menisivät täysin umpisolmuun, voisi presidentti, puhemiestä ensin kuultuaan, käynnistää uuden neuvottelukierroksen.
Nykyhallitus jättää eronpyynnön 28. huhtikuuta ja jatkaa sen jälkeen niin sanottuna toimitusministeriönä, mikä tarkoittaa, että sillä ei ole eduskunnan enemmistön luottamusta takanaan. Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk) ehti jo ilmoittaa, että esimerkiksi Portugalin tukipaketti on ”liian iso asia” toimitusministeriölle hoidettavaksi.
Hallitusneuvottelut käynnistyvät 9. toukokuuta. Niiden on arvioitu kestävän noin kaksi viikkoa. Toisaalta niistä on myös povattu ennätysvaikeita eli kaksi viikkoa ei välttämättä riitä.
Jos pöydän ääressä ovat kokoomus, Sdp ja perussuomalaiset, hallitusneuvotteluiden hankalia kysymyksiä ovat muun muassa verotus ja työurien pidentämiseen liittyvät asiat. Aivan oma kysymyksensä on puolueiden suhtautuminen euromaiden kriisiin, Portugalin tukipakettiin ja Euroopan väliaikaiseen rahoitusvakausvälineeseen. Vaaliväittelyissä kokoomus ja perussuomalaiset edustivat tässä kysymyksessä täsmälleen vastakkaisia kantoja.
Jos kaavailtu neuvotteluaikataulu pitää, puolueet pääsevät valitsemaan ministereitään toukokuun puolivälissä. Eduskunta äänestää uudesta pääministeristä 17. toukokuuta, ja presidentti nimittää uuden hallituksen 19. toukokuuta.
