Päivän kuva: Helle jää hetkeksi, epävakaista säätä luvassa koko maahan

helle
Teksti
Netta Vuorinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Helsingin taivaalla oli tummia pilviä. Näkymä Hernesaaresta Pihlajasaareen päin 12. heinäkuuta 2011. Kuva Roni Rekomaa / Lehtikuva.

Kesäkuu oli Suomessa harvinaisen lämmin, ja myös heinäkuussa keli on ollut pääosin helteinen. Voimakkaasta UV-säteilystä on riittänyt uutisia sekä varoituksia.

Luvassa on vaihtelua kuumuuteen ja kuivuuteen, sillä sadealue liikkuu tiistain aikana maan etelä- ja keskiosan yli pohjoiseen. Ukkoskuuroja tulee paikoin.

Lämpötila pyörii eteläisessä Suomessa ylimmillään 20 celsiusasteen kieppeillä.

Ilmatieteen laitos varoittaa tänään ukkoskuuroista ja voimakkaista ukkospuuskista Pohjois-Karjalan maakunnassa. Runsaita sateita puolestaan luvataan maan itä- ja pohjoisosiin. Paikoin myös ukkostaa.

Viime viikonloppuna uutisoitiin voimakkaasta myrskystä Porin ja Ulvilan seudulla. Raju ukkospuuska lennätti tavaroita ja kaatoi puita.