Paavo Lipponen oli 17.12.2004 sekä Brysselissä että Helsingissä

eduskunta
Teksti
Tuomo Lappalainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Mitä Paavo Lipponen oikein teki 17. joulukuuta 2004, jolloin hän WikiLeaks-raportin mukaan keskusteli Yhdysvaltojen Suomen-suurlähettilään Earle A. Mackin kanssa Tarja Halosen ja Vladimir Putinin tapaamisesta?

Lipposen liikkeet ovat kiinnostaneet viime aikoina. Lauantaina 12. helmikuuta hän kiisti Ylen tv-ohjelmassa WikiLeaksin tiedot, joiden mukaan hän kertoi presidentti Halosen ja Putinin tapaamisesta Yhdysvaltain suurlähetystössä 17. joulukuuta 2004. Kuva Roni Rekomaa / Str / Lehtikuva.

Lipponen itse kiisti lauantaina Ylen TV1:n Ykkösaamussa raportin tiedot muun muassa sillä perusteella, että hän oli kyseisenä päivänä Brysselissä tapaamassa komissaari Günter Verheugenia. Tämä selitys on puolestaan kyseenalaistettu eduskunnan pöytäkirjoista löytyneellä tiedolla, jonka mukaan Lipponen johti 17. joulukuuta osan eduskunnan täysistunnosta.

Mikä sitten on totuus? Mitä ilmeisimmin Lipponen on ollut 17. joulukuuta ensin Brysselissä, mistä hän on ehtinyt vielä iltapäivän aikana Helsinkiin.

EU:n komission julkaisema kertomus sen ja kansallisten parlamenttien välisestä yhteydenpidosta vahvistaa, että Lipponen tapasi 17.12. Brysselissä myös komissaari Olli Rehnin. Ainoa kummallisuus asiassa on, että jostakin syystä maininta tapaamisesta on päätynyt vuotta 2005 käsittelevään kertomukseen, vaikka se on siinäkin päivätty joulukuulle 2004.

Eduskunnan pöytäkirjoista käy puolestaan ilmi, että 17.12. pidetty istunto alkoi kymmeneltä aamulla ja päättyi illalla hiukan kuuden jälkeen. Lisäksi istunnossa oli tauko keskellä päivää, sillä suuri valiokunta oli koolla klo 13.30-14.50.

Istunnossa käsiteltiin kahdeksan budjetin pääluokkaa ja pidettiin yhteensä noin 140 puheenvuoroa. Aluksi istuntoa johti ensimmäinen varapuhemies Markku Koski (kesk) ja hänen jälkeensä toinen varapuhemies Ilkka Kanerva (kok). Kun Lipponen ryhtyi ensimmäisen kerran johtamaan puhetta, istunnossa oli pidetty jo yli sata puheenvuoroa. Se tarkoittaa, että kello oli tuolloin varovaisestikin arvoiden vähintään 16.00.

Puhemiehen nuija kopahti pöytään viimeisen kerran klo 18.19. Varmat tiedot Lipposen liikkeistä loppuvat siihen.