Nukkuva äänestäjä ei häiritse

Vuonna 2003 Tony Halme pysäytti nukkuvien puolueen kasvun. Kun protesti löytää kanavansa, äänestysprosentti nousee ja politiikasta tulee rosoisempaa. Kun äänestysaktiivisuus hiipuu, rosot silottuvat.

Profiilikuva
pääkirjoitus
Teksti
Matti Kalliokoski
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden vastaava päätoimittaja.

Vaaleista toiseen ensimmäiset päivät tuloksen selviämisen jälkeen tuppaavat muistuttamaan toisiaan.

Päähuomio on tietysti voittajissa ja häviäjissä, mutta alkumetreillä myös äänestämättä jättäneet muistetaan mainita.

Mitä alemmaksi äänestysprosentti jää, sitä painokkaammin voi huolestua kansanvallan tilasta.

Varsin pian katse kääntyy kuitenkin eteenpäin. On saatu uudet vallankäyttäjät, jotka ryhtyvät jakamaan paikkoja keskenään. Kehno äänestysaktiivisuus unohtuu.