"Opettajista on tullut vain virkamiehiä, pelokkaita suorittajia"

koulu
Teksti
Juho Salminen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Mikä mättää suomalaisessa koulussa? Tuusulalainen rehtori Janne Nielsen vaihtoi alaa Jokelan koulusurmien jälkeen. Nyt hän avaa keskustelun koulun ongelmista.

Janne Nielsen
Entinen rehtori Janne Nielsen sanoo yllättyneensä siitä, kuinka paljon koki koulumaailmassa itseensä kohdistuneita hyökkäyksiä. Kuva Markus Pentikäinen.

Keskiviikko 7. marraskuuta vuonna 2007 alkoi tavallisena koulupäivänä Tuusulan Jokelassa.

Puolilta päivin Lepolan koulun rehtori Janne Nielsen sai soiton esimieheltään. Vain hieman yli kilometrin päässä Jokelan koulukeskuksessa on ammuttu, pidä oppilaat sisällä, kuului opetuspäällikön ohje.

Ampuja oli paikallinen nuorimies, Pekka-Eric Auvinen – Nielsenin entinen oppilas, tuttu poika.

Nielsen muistelee, kuinka Lepolan koulun opettajat katsoivat opettajanhuoneessa Auvisen nettiin laittamia videoita.

Lepolan koulu oli panostanut mediakasvatukseen Nielsenin aikana. Oppilaiden kanssa tehtiin esimerkiksi verkkolehteä ja elokuvia. Lapset tuntuivat olevan motivoituneita ja asiat mallillaan. Mutta kun Nielsen näki Auvisen videot, hän joutui miettimään omaa vastuutaan.

“Tähänkö sellaisten asioiden esilläpito koulussa johtaa?”

Vain pintaa?

Jokelan jälkeen ammuttiin Kauhajoella. On tullut selvityksiä ja parannusehdotuksia koulun turvallisuuden parantamisesta. Turvasuunnitelmia, tietolaatikoita, koulutusta, kulunvalvontaa, kameroita. Kouluampumisten ja Sellon surmien jälkeen kritiikin kärki on osoittanut käsiaseita ja kauhajokista komisariota.

“Nämä ovat insinööriyhteiskunnan ratkaisuja, pintaa”, Nielsen puuskahtaa. “Pitäisi puhua todellisista ongelmista asioiden takana.”

Nielsenin mielestä suurin ongelma on alati lisääntyvä yksilökeskeisyys ja välivaltaisuus sen ilmentymänä.

Ja tässä koulu astuu kuvaan. Koulussa koko ikäluokka on vielä tavoitettavissa. Siellä opetuksella ja kasvatuksella voi edes yrittää vaikuttaa siihen, millaisia aikuisia Suomessa on vuosikymmenten päästä.

Jos siis yhteisö nimeltä Suomi haluaa puuttua vaikkapa väkivaltaiseen käytökseen, ei ole yhdentekevää, missä jamassa koulu on. Nielsenin mielestä parantamisen varaa on rutkasti.

Jotta keskustelu koulun (ja yhteiskunnan) ongelmista nytkähtäisi eteenpäin, Nielsen on pohtinut, mikä koulussa mättää.

Mistä löytyisi arvostus?

Nielsenin mielestä opettajan tärkein tehtävä on oppilaan, ihmisen, kohtaaminen. Hän väittää, että tämä fokus on kadoksissa, kun “hallinnon kiemuroita” ja oppilaan yksilöllisyyttä korostetaan liikaa.

Koulun ja opettajien suurin ongelma nykyisin on arvostuksen puute. Se näkyy monessa asiassa opettajien palkasta vanhempiin.

Rehtorina Nielsen sai usein kokea olevansa roskasäkki, johon vaativat tai muuten vain tyytymättömät vanhemmat kaatoivat turhaumansa – usein puhelimitse.

Vanhemmat ovat myös entistä herkempiä vaatimaan oikeuksiaan virkateitse. Viranomaisille tehdyt kantelut ja valitukset ovat lisääntyneet 2000-luvulla selvästi varsinkin Etelä-Suomessa.

Nielseniä kismittää kanteluissa niiden paljouden lisäksi se, että usein vanhemmat kantelevat muotoseikoista.

“Kanteluissa ei ole kyse siitä, onko opettaja tehnyt oikein tai väärin moraalisessa mielessä. Syyksi saattaa riittää, jos oppilas on poistettu luokasta säännösten vastaisesti.”

Opettajan ongelma on ymmärrettävä. Jos luokassa on 25 oppilasta ja yksi riehaantuu, koko luokka häiriintyy, ja se taas ruokkii lisää huonoa käytöstä. Jos oppilas täytyy passittaa luokasta ulos, hänelle pitää järjestää valvoja. Kun muut opettajat ovat kiinni omien luokkiensa kanssa, valvojan löytyminen on helpommin sanottu kuin tehty.

Nielsen luottaisi maalaisjärkeen: oppilaan voisi poistaa luokasta käytävään tai tyhjään luokkaan. Kun pahin tunnemyrsky on laantunut, opettaja voisi puhua oppilaan kanssa tilanteen halki.

Arvostuksen puutteesta kertoo myös se, että kun Nielsen yritti keskustella ongelmatapauksista vanhempien kanssa, vastaus oli monesti tyly: hoida vain omat hommasi, et ole ammattitaitoinen.

Nielsenin sanoma saa vahvistusta MTV3:n kyselystä, jossa suurten kaupunkien opettajat kertovat järjestyshäiriöiden lisääntyneen selvästi.

Opettajankoulutukseen hän kaipaa lisää sitä mielestään tärkeintä, ihmisen kohtaamista. Jokainen lapsi on erilainen oppija ja lisäksi jokaisella lapsella on omanlaisensa vanhemmat, joiden kanssa opettajan pitää pystyä toimimaan.

Tätä pitäisi tulevien opettajien saada harjoitella sen sijaan, että keskitytään oppituntien kaavamaisen läpivientiin.

Nielsen kertoo kuulevansa huolestuttavia viestejä yliopistomaailmasta. Säästöpaineet uhkaavat vähentää entisestään opettajaopiskelijoiden kontaktiopetusta eli ihmisten kanssa työskentelyä.

“Miten voi oppia vaikkapa alati vaativampien vanhempien kohtaamista, jos siitä ei ole puhetta kuin sitten ensimmäisessä työpaikassa?”

Kuinka Nielsenin kritiikkiin vastaavat opettajien kouluttaja ja vanhempien edustaja? Lue lisää.

Mikä sai Janne Nielsenin puhumaan koulun ongelmista? Lue lisää SK:n numerosta 13-14/2010 (ilm. 1.4.)