Oletko nähnyt ison oranssinkirjavan perhosen? – Suomi on nyt Inaria myöten täynnä ohdakeperhosia
Ohdakeperhosten vaellus on suurin ainakin pariinkymmeneen vuoteen.
Suomessa on muutaman viikon ajan näkynyt poikkeuksellisen paljon ohdakeperhosia (Vanessa cardui). Perhosiin liittyvät keskustelupalstat ja sosiaalinen media ovat tulvillaan havaintoja näistä oranssin-rusehtavan, mustan ja valkoisen kirjavista perhosista, jotka ovat hieman nokkosperhosta suurempia. Havaintoja on kaikkialta Suomesta.
Etelä-Suomessa on vaikkapa yksittäisellä pihamaalla voinut nähdä samaan aikaan 30 lepattelijaa kukilla mettä hakemassa, mutta perhosia on nähty joukoittain myös esimerkiksi Oulun ja Kemin korkeudella saakka.
Suomen Lajitietokeskuksen Laji.fi-sivustolle asiantuntijat ja luontoammattilaiset ovat syöttäneet alkukesän aikana satoja havaintoja ohdakeperhosista. Pohjoisimmat perhoset on nähty Inarissa.
Perhosasiantuntijat vahvistavat, että ohdakeperhosia on liikkeellä poikkeuksellisen paljon.
”Tämä voisi olla jopa suurin [vaellus] sitten 1970-luvun”, arvioi Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti Lauri Kaila.
”1997 kevätkesällä oli yksi hyvin runsas vaellus”, kertoo puolestaan luontoselvityksiin erikoistunut vanhempi asiantuntija Jaakko Kulberg, jolla on vuosikymmenten laaja kokemus perhosista.
”Mutta vaellusten runsautta on vaikea tietysti verrata. Aivan poikkeuksellisen paljon ohdakeperhosia kuitenkin nyt on liikkeellä”, Kulberg sanoo.
Perhosista kuluneimmat ovat todennäköisesti peräisin Saharan eteläpuolisesta Afrikasta saakka.
Ohdakeperhonen on kosmopoliitti perhoslaji, jota tavataan molemmin puoli Atlanttia, Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa sekä myös Aasiassa. Kaikkialla sen käyttäytymiseen kuuluvat laajamittaiset liikehdinnät, ja se kulkee tiettävästi pidempiä matkoja kuin mikään muu perhonen.
Tutkijat ovat viime vuosina huomanneet, että ohdakeperhosten strategia muistuttaa paljon muuttolintujen liikkumista. Vaellukset eivät ole satunnaisia, vaan ohdakeperhosten elämään kuuluu joka kevät ja syksy muuttomatka etelän ja pohjoisen välillä.
Barcelonassa, evoluutiobiologian instituutissa on tutkittu ohdakeperhosia vuosia, ja kansainvälisessä hankkeessa kerätään myös luontoharrastajien tietoja ohdakeperhosista ympäri maailman, jotta kuva perhosten käyttäytymisestä ja liikkumisesta tarkentuisi.
Ohdakeperhoset vaeltavat kuin muuttolinnut, mutta pohjoiseen vaeltanut yksilö ei koskaan ehdi takaisin etelänmatkalle.
Siinä, missä meikäläiset muuttolinnut talvehtivat etelässä ja lisääntyvät pohjoisessa, ohdakeperhoset lisääntyvät koko ajan kaikkialla.
Kun Pohjolassa on talvi, ohdakeperhoset ovat Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja lisääntyvät. Niiden toukat syövät Asteraceae-heimon kasveja.
”Ja kun siellä alkaa tulla kuivempaa ja syötävää on tarjolla vähemmän, ne lähtevät pohjoiseen ja periaateessa seuraavat kevättä”, kertoo Kulberg.
Ohdakeperhosille on evoluution myötä kehittynyt strategia olla aina siellä, missä on alkukesä, ja siksi perhoset ovat saapuneet Suomeenkin joukoittain juuri alkukesän aikana.
”Tässä ovat tällä kertaa edesauttaneet lounaiset ilmavirtaukset, joita on ollut Suomessa paljon viime viikkoina”, Kulberg sanoo.
Perhoset hakeutuvat korkealle ilmakehään ja seuraavat virtauksia.
”Alpeilla ja Kaukasuksella nähdään valtavia ohdakeperhosten parvia, jotka ilmaantuvat korkealle solapaikkojen päälle, ja parvet muistuttavat muodoltaan isoja käärmeitä. Parvet ovat niin suuria, että niissä täytyy olla miljardeja perhosyksilöitä.”
Näistä ”käärmeistä” riittää perhosia kauas Pohjois-Eurooppaan saakka huomattavasti enemmän kun tavallisina vuosina. Ohdakeperhoset siis lisääntyvät Suomessa säännöllisesti joka kesä, mutta tällä kertaa niitä on vain poikkeuksellisen paljon.
Kulberg kertoo nähneensä Ukrainassa, Moldovan rajan lähellä suuria syysmuuttoparvia.
”Niitä ruhjoutuu auton tuulilasiin joka minuutti koko ajan. Tästä syystä perhosia voi Alpeilla olla niin paljon, että teiden pinnat tulevat liukkaaksi.”
Suomessa ohdakeperhoset alkavat lisääntyä pian tänne saavuttuaan. Parittelun ja munimisen jälkeen tulevat toukat, jotka syövät Suomessa esimerkiksi ohdakkeita ja kaunokkeja, siis saman Asteraceae-heimon kasveja, joita Etelä-Euroopassa ja Afrikassakin.
Tänne vaeltaneet yksilöt eivät ehdi koskaan takaisin etelänmatkalle. Yksittäinen ohdakeperhosyksilö elää parisen kuukautta. Mutta niiden jälkeläiset jatkavat siitä, mihin vanhemmat ovat jääneet.
Kun perhosten toukat ovat koteloituneet, ja koteloista on kuoriutunut aikuisia ohdakeperhosia heinä–elokuussa, ne lähtevät loppukesällä sinne, mistä niiden vanhemmat tulivat, siis kohti etelää.
Tässä ne poikkeavat monista muista perhosista. Esimerkiksi nokkosperhoset ja neitoperhoset hakeutuvat loppusyksystä kellareihin ja kivenkoloihin, missä niiden elintoiminnot valahtavat hitaiksi niin sanotun diapaussin aikana. Talvehtimisen jälkeen ne lähtevät taas kevään ensimmäisinä lämpiminä päivinä liikkeelle.
Sillä välin ohdakeperhoset ovat tehneet jo pari uutta sukupolvea, joiden yksilöt ovat ehtineet takaisin Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan, missä olot ovat jälleen otollisimmillaan lisääntymiselle.